Hyve ei ole absoluuttinen

Simo Knuuttilan luento Filosofikahvilassa 28.10.2014

 

Rosenholm, A., Salmenniemi, S. & Sorvari, M. Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa. Tallinna 2014.

Toissa päivänä eli 28.10. oli jälleen Filosofikahvila, ja tällä kertaa siellä alusti Simo Knuuttila aiheesta Hyveet. Snellman-kesäyliopiston pitämässä Filosofikahvilassa on aina riittävän vanhanaikaiset aiheet, että yllättävät uutuuttaan. Aiemmin on käsitelty esimerkiksi oikeudenmukaisuutta ja kauneutta.

Knuuttila perusti luentonsa itse suomeksi kääntämäänsä Aristoteleen Nikomakhoksen etiikaan ja sitä tutkineiden nykyfilosofien ajatuksiin. Näihin uusiin ajattelijoihin viitaten hän kertoi, mitä tarkoittaa se, että hyveitä ei ole, ellei niitä harjoiteta samaan tapaa kuin taitoja harjoitetaan. Samalla tavalla kuin käsityöläiset haluavat kehittyä omassa taidossaan aina paremmiksi, samoin tekee hyveiden harjoittaja, vaikkei hyveiden harjoittamisesta seuraakaan mitään niin konkreettista kuin vaikkapa puusepän pöytä. Hyveitä ei voi olla olemassa, ellei niiden harjoittamiseen opita, ja tästä Knuuttila otti useitakin taitopuolen esimekkejä, joista yksi oli juomarahojen antaminen, mihin eteläeurooppalaiset tottuvat jo lapsesta, mutta pohjoismaalaiset joutuvat niiden kanssa tuskailemaan aina Etelän mailla matkustellessaan.

Hyveitä ovat vaikkapa ystävällisyys, oikeudenmukaisuus ja anteliaisuus, ja elääkseen hyvää elämää eli ollakseen onnellinen ihmisen pitää olla jossain mitassa hyveellinen. Kaikki ihmiset eivät kutenkaan voi olla hyveellisiä, sillä joidenkin elämässä aineelliset rajoitukset estävät sen. Ei voi olla hyveellinen, jos on niin köyhä, että kaikki aika ja energia menee fyysisestä pärjäämisesstä huolehtimiseen. Kaikki ihmiset eivät sitä paitsi ylipäätäänkään ole valmiuksiltaan hyveellisiä. Ihmisiä on lisäksi heikkotahtoisia ja vahvatahtoisia. Heikot ovat, niin, heikkoja eivätkä pysty kuin ehkä hädin tuskin tottelemaan normeja. Vahvatahtoiset saattavat saada paljonkin, jopa hyvää, aikaiseksi, mutta koska hyveelisyys ei ole heidän luonteessaan, he eivät voi olla onnellisia, sillä heidän elämänsä on ristiriitojen täyttämä - heidän luontensa ja tahtonsa hyvään toimivat eri suuntaan aiheuttaen kohtuutonta rasitusta. Eli ihmisen pitäisi jotenkin olla hyveellinen jo luonteeltaan, ja lisäksi aineellisten edellytysten pitäisi olla kunnossa.

Se, mitä hyveet ovat, on intutiivisesti ihmisillä tiedossa. Ihmiset, vaikkeivät olisi lukeneet ainuttakaan filosfista teosta, kasvattavat lapsiaan itsestäänselvästi esimerkiksi oikeudenmukaisiksi. Kukaan ei kuulema sano lapsilleen, että ole epäoikeudenmukainen.

Tämä oikeudenmukaisuuden intuitiivisuus kirvoitti erään kuulijan esittämään, että kaikilla edes meidän omassa kultturissamme ei ole samaa käsitystä oikeudenmukaisuudesta kulttuurienvälisistä eroista puhumattakaan. Huomio oli tavallaan hyvä, sillä juuri viime sunnuntai-iltana televisossa oli esiintynyt kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski, joka luultavasti tulee olemaan varsinanen syyllinen kokoomuksen kannatuksen romahtamiseen seuraavissa vaaleissa eikä suinkaan sote-uudistus, kuten tämän päivän Hesarissa väitettiin.

Tässä yhteydessä Knuuttila viittasi ensin Kungfutsen Keskusteluihin, joita hän oli juuri lukenut, ja niiden mukaan 2500 vuotta sitten Kiinassa oltiin oikeudenmukaisuuden suhteen melko samoilla linjoilla kuin nyky-Suomessa. Kungfutsen Keskusteluista onkin sanotava, että siinä kirjassa Gaudeamus on iskenyt kyllä kultasuoneen, sillä yhteiskunta on kriisissä ja valtakunnassa on aikamonen määrä poliitikkoja ja virkamiehiä, joiden on jostain löydettävä ajatuksilleen virikettä oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi uusissa, mitä ilmeisimmin pysyviksi jäävissä oloissa, joissa palkkatyö on loppunut. Kaikkien näiden päättäjien ja virkamiesten on melkeinpä pakko osta se kirja. 10 000 kappaleen myynnin pitäisi mennä heittäen rikki.

Toiseksi Knuuttila vertosi Rawlsiin ja hänen teoriaansa alkutilasta eli teoreettisesta yhteiskunnan syntymistä edeltävästä ikään kuin kokouksesta, jossa kukaan ei tiedä, minkälaiset kortit tulee perustettavassa yhteiskunnassa itse saamaa. Tälläisessä tilanteessa, jossa kukaan ei tiedä, tuleeko syntymään rikkaille vai köyhille vanhemmille, millaisia onnettomuksia hänen elämänsä aikana tapahtuu paitis hänelle henkiökohtaisesti myös maailmassa yleensä, syntyykö itse sokeana vai saako kehitysvammaisen vai huippulahjakkaan lapsen, ihmiset olisivat Rawlsin mukaa taipuvaisia tekemään suurin piirtein samat johtopäätökset siitä, mikä on oikeudenmukaista (patisi ehkä Susanna Koski).

Knuuttila ei maininnut siitä, että sama teko voi Aristoteleen mukaan olla tilanteesta riippuen joko hyveellinen tai epähyveellinen. Satuinkin eilen lukemaan Maria Pariisilaisesta. Artikkeli hänen elämästään sisältyy minulla vielä kesken olevaan teokseeen Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa (toim. Arja Rosenholm, Suvi Salmenniemi ja Marja Sorvari). Maria Pariisilainen toimi aina tavattoman pontevasti ja aina periaatteessa äärimmäisen hyveellisesti, mutta kaikki meni aina överiksi tavalla, joka tässä Elina Kahlan tekstissä jo alkusivuilla tuo mieleen aikalaisensa Simone Weilin, joka hänkin yhdisti uskonnon ja kommunismin ja oli näitä periaatteita käytäntöön soveltaessaan - epäkäytännöllisyyttään - melkoinen riesa lähimmäislleen ja kenties vahingoksi aatteilleenkin;  väitän, että kummankaan, siis sen enempää Simone Weilin kuin Maria Pariisilaisenkaan, kohdalla tämä ihmisten hermoille käyminen ei johtunut siitä, että he olivat naisia.

Tämä venäläissyntyinen nainen, joka oli parikin kertaa naimissa ja jolla oli avioliittojen välillä syntynyt avioliiton ulkopuolinenkin lapsi, heittäytyi aina kaikkeen suoranaisella apinan raivolla ja oli aina mitä moninaisimmissa yhteiskunnallisissa hankkeissa johtajana. Varsinaiselta nimeltään hän oli Jelizaveta Jurvjevna Skobtsova, omaa sukua Pilenko, ja välillä hän oli sukunimeltään Kuzmina-Karavajeva. Ensimmäinen hänen aviomiehistään oli juristi ja jälkimmäinen kasakkapäällikkö. Tultuaan vihityksi nunnaksi nelissä kymmenissä hän otti uudeksi nimekseen Maria Maria Egyptiläisen mukaan. Maria Egyptiläinen on ortodoksinen pyhä, joka oli Jaakko Heinimäen teoksen Pyhiä naisia mukaan ollut aikanaan "Aleksandrian kuuluisin ilotyttö. Hän jätti sittemmin kotikaupunkinsa ja lähti pyhiinvaeltajien laivassa Jerusalemiin. Matkansa hän maksoi luonnossa". Maria Pariisilainen aloitti toimintansa maanpakolaisena Pariisissa perustamalla ortodoksisen toimintakeskuksen, johon majoitti varkaita, narkomaaneja ja prostituoituja. Toimintakeskuksen kirkkoon Maria teki itse ikoneita, kirkkotekstiilejä sun muuta. Esimerkiksi kynttilänjälkoja syntyi peltisistä kurkkupurkeista. Arvostan tätä, ja se on mielestäni lähempänä evankeliumeiden henkeä kuin tavanomaiset arvometallihörsöttimet. Mutta joissain kuvissaan hän tulkitsi joidenkin mielestä pyhiä tekstejä hiukan liikaa venäläisten emigranttien arkeen liittyen. Heidän keskuudessaanhan prostituutio oli melko yleinen elannonhankkimiskeino, mikä näkyi esimerkiksi Marian kirjomassa kuvassa, jonka piti esittämän Batsebaa kylvyssä. Maria Pariisilainen kuoli keskitysleirillä, ja heti, kun hänet oli vangittu, hänen yhteisönsä maalasi umpeen hänen maalaamansa seinämaalauksen, poisti hänen kirjomansa tekstiilit yms.

Pari tuntia kestäneen Filosofikahvilan tilaisuuden lopussa nousi teräs harmaantunut herrasmies sanomaan, että Nikomakhoksen etiikka on yksi kymmenestä hänen elämäänsä eniten vaikuttaneista kirjoista.

Minäkin olen lukenut, jopa tenttinyt sen, mutta en muista siitä mitään. Jouduin aikanaan ostamaan sen, koska sitä ei saanut millään Helsingin yliopiston kurssikirjalainaamosta, mutta olen vienyt sen ajat sitten divariin. Toivottavasti se on saanut sitä kautta ansaitsemansa lukijan. En siis väitä, että olisin eri mieltä mistään, mitä siinä kirjassa lukee tai että se olisi huono kirja. Se vain on niin, että aika paljon siitä, mitä nuorena oppi, vanhana unohtaa.

Platonin Valtion jouduin ostamaan englanninkielisenä Penguin-pokkarina, vaikka siitäkin oltiin siinä opiskeluaikojeni alussa saatu uusi suomennos, mutta sen ostamiseen nyt ei yhdelläkään keskimääräisistä kotioloista ponnistaneella opiskelijalla ollut varaa. Platonin Valtiolleni kävi huonommin kuin Nikomakhoksen etiikalle, sillä sen käytin oheisen kuvan eli Kirjakylälehden ensimmäisen numeron kansikuvan askarteluihin.

Mutta nyt käyn Filosofikahvilan luennoilla… (30.10.2014)