Ihmiselon jakomielisyys

You only live twice.

Ihmiselämän monimutkaisuuden lieveilmiö lienee pysyvästi se, että silloin tällöin joku aina hukkuu siihen sokkeloon ja menettää todellisuudentajunsa dramaattisin seurauksin.

 

Olen tässä nojatuolissa spekuloinut, että eksyminen johtuu siitä, että 'you only live twice'. Meillä on se todellisuus, jossa fysisesti ja sosiaalisesti eletään, ja toinen, myös mahdollisia maailmoita sisätävä kuviteltu todellisuuksien joukkio, päissämme. Se, mikä on pään sisällä, saattaa erota hyvinkin oleellisesti siitä, mikä ulkopuolella vallitsee. Pään sisällä syntyy mm. käsityksiä siitä, millainen ulkopuolisen maailman pitäisi olla, eivätkä nämä käsitykset aina korreloi sen kanssa, mikä ulkoisessa todellisuudessa on mahdollista.

 

Sisä- ja ulkopuolisen välillä on sitten harmaa alue, jossa nämä 'todellisuuden' aspektit muokkaavat toisiaan. Viestintä.

 

Ihminen ei ole vielä sopeutunut uusiin massamedioihinsa. Kasvokkain tapahtuvan puheen ollessa ainoa viestintäväline sosiaalinen ympäristö pystyi helposti kontrolloimaan pään sisällä olevien visioiden muuttumista kommunikoinnin kautta todellisiksi teoiksi. Vielä sellaistenkin joukkoviestimien aikana, joihin liittyi vahvoja portinvartijoita ja joissa esille pääseminen edellytti huomattavia sosiaalisia kykyjä, tilanne oli todellisuudentajunsa menettävien kannalta epätoivoinen. Mutta internetin aikakautena kuka tahansa pääsee levittämään viestiään suurelle määrälle väkeä. Viestilleen saattaa saada jopa kaikupohjaa, mutta tämä kaikupohja eroaa aika tavalla siitä, mitä se oli edellisten viestintävälineiden valtakaudella. Nimittäin jos viestinsä saa helposti eetteriin, siihen saa yhtä kevyesti kasvottomia vastauksia, ja todellisuuden tajunsa menettäneet yliarvioivat saamansa kaikupohjan syvyyden.

 

Jokelan kouluammuskelun yhteydessä ammuskelijan kerrottiin olettaneen, että hänen projektiinsa liityttäisiin suurin joukoin, kunhan hän vain reippaasti alkasi esimerkinomaisesti ammuskella, ja hän kuulema tuntui hämmästyneen, kun näin ei käynyt. Kuitenkin hän oli 'kommunikoinut' monien samanhenkisten ihmisten kanssa netissä. Mikseivät nämä hänen kanssaan netissä samaa mieltä olleet yhtyneetkään hänen väkivaltaansa koulussa?

 

Koska 'you only live twice'. Ja näiden kahden elämän toimintaperiaateet eroavat toisitaan. Suurin osa kykenee aina erottamaan nämä toisistaan, mutta jotku eivät.

 

'Päänsisäisiä' todellisuuksia on monentyylisiä. Yksi laji on uskonnot. Kaikki uskonnot ovat suhtautuneet varauksella mystisiin suuntiinsa sun muihin yksityistä kokemusta korostaviin lahkoihinsa. Kaikki uskonnot korostavat kollektiivista luonnettaan. Kristinuskossa tämä saa muodon väitteessä, että pelastusta ei ole seurakunnan ulkopuolella. Buddhalaisuudessa sama on kolmen jalokiven viimeinen osa. Kolme jalokiveä ovat buddha, dharma ja sangha, ja sangha on uskovien yhteisö.

 

Kertomusperinnekin on aikanaan kuulunut systeemeihin, jolla kahden elämän eroja tasoitetaan. Muinaisina suullisen perinteen aikoina vaikkapa nyt satujen perinnelaji onnistui tässä, koska kertomistilanne oli kollektiivinen. Läsnä oli lihaa ja verta olevat kuulijat, ja nämä kontrolloivat kertomusta kovaäänisesti. Kun sama juttu kerrottiin uudelleen ja uudelleen tällaisessa kontekstissa, siitä hiotui pois kaikki epäolennainen ja jäljelle jäi vain kulloinenkin ihmiselämän kannalta suuri opetus kiteytyneessä muodossaan.

 

Lapsena en erityisemmin välittänyt Grimmin veljesten keräämistä saduista. Ne alkoivat merkitä minulle jotain vasta joskus lukioiässä. Sittemmin opin, että Grimmin sadut eivät edes olleet alkujaan lapsille tarkoitettuja. Tällaisia vakaviin kehitysristiritoihin pureutuvia, kollektiivisesti prosessoituja kertomuksia kuten kansansadut ei enää ole. Kollektiivisen vuosisataisen hioutumisen on sivuuttanut markkinamekanismi, joka perustuu 'ota tai jätä'-systeemiin. 'Kuulijat' eivät voi vaikuttaa sisällön muokkautumiseen ja tekijänoikeuslaki suorastaan kieltää hiomisen seuraavana 'kertomiskertana'.

 

Entisaikain kertomusperinteessä tehtiin selväksi, että sankaruus on nokkeluutta, jolla giganttinen paha saadaan kompastumaan omaan giganttisuuteensa. Saduissa tuhotaan jättiläisiä, ylimitoittuneita pään sisuksia, koska jättiläiset yksinkertaisesti vain ovat jättimäisiä. Kusipäisestä suuruuenhulluudesta voi toki olla hyötyäkin, kunhan se pysyy renkinä eikä muutu isännäksi; suuruudenhulluus on tehtävä vaarattomaksi heti, kun siltä on saanut sen, mikä on hyödyllistä, kuten opettaa lempparisatuni Pullon henki. (26.7.2011)