Ihmisen ihmeitä

60-luvun aatteellistuminen ei

ollut vain vasemmistolaista politiikkaa.

60-luvulta alkanut kaikenlainen aatteellistuminen on mielenkiintoinen ilmiö.
 

Mielenkiintoista ei ole se, miten joku aate rantautui jonkun 'ensimmäisen' intellektuellin toimesta. Intellektuelleja koulutetaan yliopistoissa, ja jos joku yliopistollisen oppiarvon suorittanut henkilö ei tuo maahan jotain aatetta tai kehitä sellaista itse, hän itseasissa pettää yhteiskunnan. No, suurin osa heistä/meistä pettää…
 

Mielenkiintoisempaa onkin se, miten kouluttamaton väki kiinnostui aika monimutkaisista asioista siten, että se ei jäänyt vain spekulaation asteelle vaan vaikutti heidän elämäänsä. Nämä ihmiset tekivät sen varsinaisen jutun, intellektuellithan eivät pysty muuhun kuin kirjoittelemiseen ja suunsa pieksämiseen. Nämä todelliset vaikuttajat, usein köyhät ihmiset, joilla ei ollut ollut tilaisuutta koulujen käymiseen, saattoivat pyhittää aatteen käytännön toteuttamiseen elämänsä. Pistää siihen kaiken aikansa ja pyrintönsä. Ja meidän aikanamme kuuluu sanoa rahansa, mutta 60-luvulla raha oli ilmeisesti vähän toisenlainen asia: se oli hyvä olemassa, jos sitä sattui tarvitsemaan, mutta sitä ei katsottu tarvittavan aivan kaikkeen siihen, mihin nykyisin. Nykyisinhän uskotaan, että jos johonkin asiaan myönnetään määräraha, se sillä hoituu. Ei ole mitään väliä, ketkä ihmiset sitä rahaa sitten käyttävät tai tekeekö kukaan ylipäätään sillä mitään, kunhan on myönnetty rahaa. Rahan on tarkoitus toimia kuin konsanaan Pyhän Hengen. 60-luvulla asioita ilmeisesti saatiin tapahtumaan aivan itse ponnistelemalla, aika vähällä rahan voimalla. Rahaa kun ei ollut.
 

Koska Kreikka, Espanja, Portugali ja Italia ovat hassanneet meidän rahamme jo tähänkin asti ja ilmeisesti onnistuvat vielä maksattamaan meillä tulevatkin velkansa, on syytä varautua siirtymiseen permakulttuuriin. Vaikka suoraan sanottuna minua huolettaa enemmän se, että eteläeurooppalaisiin saattaa alkaa kohdistua väkivaltaista rasismia. Mutta ovatpahan nuo kaiketi osanneet ottaa sen huomioon.
 

Yhtä kaikki, permakulttuuri on kuitenkin hyväksi.
 

Oheinen asetelmakuva on meidän parvekkeelta, missä vähän vilkaisin kannun ja lelusammakon taustana olevia, Suonenjoen naapereiltamme lainaamiani kirjoja suomalaisen luomuviljelyn aamusta 70-luvulta.

 

Kjell Armanin Itu-kirjassa (painettu 1975, esipuhe päivätty 1973) selvitetään yleisemmin hyväksyttyjen luonnonmukaisen viljelyn periaatteiden lisäksi myös biodynaamisten preparaattien käyttöä eli hyvin pienien ainemäärien lisäämistä lannoitukseen - mikä siis on homeopatiaa, joka sai monet epäluuloisekisi hommaa kohtaan.
 

Toivo Rautavaaran kirjassa Luonnonmukainen viljely (1976) mm. selitetään termit  orgaaninen viljely, biodynaaminen viljely ja biologinen=luonnonmukainen viljely.
 

Orgaanien viljely on näistä vanhin, Albert Howardin 1900-luvun ensivuosina Intiassa kehittämä oikeastaan kompostointimentelmä. Intiassa kun karjan lanta käytettiin polttoaineeksi ja viljelysten lannoittamiseen tarvittiin jotain muuta. Nykyisin orgaaninen viljely on ikään kuin luomuviljely englanniksi.
 

Biodynaaminen viljely sai tämä teoksen mukaan alkunsa siten, että eräät preussilaiset suurviljelijät olivat kiinnittäneet huomiota kemiallisen lannoituksen ongelmiin ja pyysivät asiakseen Rudolf Steineria ratkaisemaan niitä. Niinpä Steiner pitää päräytti aiheesta luentosarjan vuonna 1924. Suomessa Steinerin ideoita alettiin kokeilla jo 1926, eli luomuviljely tuli Suomeen tässä steinerilaisessa eli antroposofiesessa muodossaan.  "Nyt puoli vuosisataa myöhemmin täytyy ihmetellä, miten Steiner on oikein oivaltanut maanviljelyn biologian paljon ennen kuin sitä koskevat tieteet maabiologia ja ekologia ovat kehittyneet", kirjoittaa Rautavaara vuonna 1976. Steinerin kohdalla pitää kuitenkin Rautavaaran mukaan huomauttaa, että kyseessä ei ole vain kasvinviljely vaan koko luomakunnan kokonaisuuden huomioon ottaminen, ihminen mukaan luettuna.
 

Rautavaara toteaa myös, että esimerkiksi juuri hyvin, hyvin pienien ainemäärien lisäminen lannoitteeseen tiettyinä aikoina sekä eri taivaankappaleiden vaikutukset (eli sanalla sanoen astrologia) ovat seikoja, joille ei ole olemassa luonnontieteellistä selitystä - "ainakaan tällä hetkellä"
 

Ja biologinen viljely on biodynaamista viljelyä miinus ne asiat, joita Steinerin opissa pidetään mystiikkana, eli se on jotakuinkin sama kuin orgaaninen viljely. Rautavaaran mukaan paras tapa on puhua yksinkertaisesti ja arvolatauksettomasti luonnonmukaisesta viljelystä.
 

60-luvulta lähtien näistä aiheista järjestettiin Suomen maassa kursseja, joihin siis esimerkiksi Suonenjoen naapurimme osallistuivat. Kanskoulupohjalta. Esimerkiksi Reijo Wilenius oli kuulemma tuolloin tehnyt vaikutuksen. Kimmoke oli alkujaan lähtenyt luonnonsuojelusta pikemminkin kuin hengentieteestä. Koska hyllyssäni on Reijo Wileniuksen teos Aatteiden maailma, vilkaisin sitä ennen tämän jutun kirjoittamista, ja silmääni pisti, että ensimmäisenä Suomessa ympäristön saastumista on käsitellyt Erik Ahlman vuonna 1939 teoksessaan Kulttuurin perustekijöitä. (6.7.2012)