Infografiikan tappio

Infografiikasta ei sitten tullut sitä, mitä siltä vajaa vuosikymmen sitten odotettiin.

Kun tässä nyt on elämäntilanne, jossa joutuu väkisin arvioimaan uudelleen monienkin asioiden arvoa, olen pohtinut myös informaatiografiikan arvoa.

Tuossa viisi, kuusi, vuotta sitten, kun infografiikkahypetys oli suurimmillaan, kirjoittelin tänne blogillekin runsaasti kirja-esittelyitä alan kirjallisuudesta. Noita kirjoja tuotettiin kai tuolloin niin paljon siksi, että arveltiin infografiikan olevan yksi niistä viestintämenetelmistä, joihin painotuotesuunnittelu voisi keskittyä, sillä infografiikka on parhaimmillaan niin 'isoa', ettei sitä voida esittää verkossa. Infografiikallahan tarkoitetaan periaatteessa suurten, monitahoisten tietomassojen yhdistelyä kertasilmäyksellä hahmotettavaksi.

Että informatiografiikka olisi todella hyödyllistä, kohteena pitää olla todellakin isot, monitahoiset informaatiomassat. Ne, jotka informatiografiikasta eniten hyötyisivät, eivät pysty tilaamaan tällaista grafiikaa, sillä he eivät kykene hahmottamaan, mitä informaatiografiikalla voidaan tehdä. On todella vaikea selittää ihmisille, mitä informaatografiikka on, ja varsinaisen karhunpalveluksen asialle tekee, jos kertoo heille, että arkisia, alkeellisia sovellutuksia ovat vaikkapa pylväs- ja piirakkadigrammit ja aikajanat. Toiseksi hyvien informaatiograafisten ratkaisujen tuottaminen on hidasta, sillä ratkaisut ovat parhaimmillaan uniikkeja. Niinpä asiakas kykenee tilaamaan vain lähinnä tyhjää dekoraatiota, jolla oli hypetyksen aikanakaan viestinnälistä arvoa vain sikäli, että sillä sai viestistään jotenkin seksikkään näköisen.

 

Eli infografiikasta ei nyt sitten tullut mitään suurta ja jaloa. Vaikea on ennustaa, mikä tässä maailmassa nappaa ja mikä ei, ja infografiikka nyt muodostui katoavaksi kansanperinteeksi ennen kuin oikeastaan ehti syntyäkään. Paitsi ehkä urheilugrafiikka.

Parhaat informatiografiikan tuotokset on saatu aikaiseksi yhteiskunnallisina kriisiaikoina, kun jokin monitahoinen viesti on todellakin ollut pakko saada läpi, on ollut pakko lyhentää jonkun avainryhmän koulutusaikaa tai muuta sellaista.

Lisäksi informaatiografiikka vaatii lahjakkuutta. Suurin osa informaatiografikasta on jäänyt brassailuksi, jossa tilaaja ja tekijä kompastuvat omaan näppäryteensä, jolloin viestin vastaanottaja joutuu käyttämään grafiikan idean selvittämiseen enemmän aikaa kuin joutuisi käyttämään sitä koskevan suorasanaisen tekstin lukemiseen tai asian hahmottamiseen yksinkekertaisista taulukoista tai diagrammeista. Tai sitten tuotokset ovat jääneet tosiaankin pelkiksi diagrammeiksi tai aikojanoiksi, joista on vain tehty vähän sievemmän näköisiä. Tyhjäksi dekoraatioksi, siis.

Mutta informaatiografiikka on hyvä harrastus. Tekijälleen se on palkitsevaa, kun tekee sitä jostain itseään todella kiinnostavasta. Silloin huomaa helposti tietävänsä jostain monia tasoja käsittävästä asiakokonaisuudesta enemmän kuin tiedotusvälineet tai ehkäpä jopa asiantuntijat. (7.2.2016)