Intellektuellin visiot vs. kansalaisten huono maku

Intellektuelleja on aina pilkattu todellisuuden tajun puutteesta, ja syystä. Esimerkiksi arkkitehdeille ei näytä menevän kalloon, että kansalla ei välttämättä ole niin hyvä maku kuin he olettavat.

Pari päivää sitten olin kuuntelemassa Mika Pantzarin näkemyksiä tulevaisuuden asumisesta.

 

Hän kävi läpi 50-luvulla julkaistua Tekniikan maailmaa, jossa esiteltiin silloisia unelmia tulevaisuuden asumisesta. Aika monet utopian yksityiskohdat ovat oikeastaan toteutuneet, ja muutoksia on tapahtunut myös asioissa, joita selvästikään ei oltu ennakoitu. Kuten naisen asemassa. Tekniikan maailman mitä ilmeisimmin miespuolinen kirjoittaja on ollut tyytyväinen naisen asemaan sellaisena kuin se 50-luvulla oli. Jutun piirroskuvituksen talon rouva oli 50-luvun mainosten simpsakka ikinuori nainen, korsetilla kiristetylle ampiasvyötärölle valkoinen esiliina kietaistuna.

 

Pantzar ennusteli, että ihmiset älyävät tässä pikapuoliin, että asuessaan omistusasunnoissa he omistavat toisaankin asuntonsa ja myös sen pihan, ja tämän seurauksena he lakkaavat kyselemästä lupia siihen, miltä haluavat omassa osakeyhtiössään näyttävän. Hän esitteli myös arkkitehdin vison kerrostalosta, jossa jokainen huoneistokunta oli perustanut omalle parvekkeelleen puutarhan.

 

Venäjän Karjalassa on kokeiltu tätä menestyksekkäästi, ja olisin voinut kertoa Mika Pantzarille, että se ei kyllä näytä tippaakaan siltä kuin tuossa arkkitehdin visiossa. Myös Kiinassa on runsaasti kerrostalokolosseja, joissa jokainen on käsitellyt oman parvekkensa ynnä muunkin oman asuntaonsa kohdan seinäpinnasta juuri niin kuin on huvittanut.

 

Pantzar arveli myös, että skandinaaviset ihanteet tulevat laajemmin maailmassa muotiin. Niin oli jo tapahtunut Kiinassa esim. Kunmingissa, missä televisiossa näytettiin, miten kaupaunginisät olivat toimittaneet massiiviset koneet hajottamaan kansalaisten luovia parvekerakennelmia.

 

Eli Pantzarin pitäisi varmaan valita jompi kumpi: joko yksilölliset parvekeratkaisut tai skandinaavisuus. Kiinan esimerkin mukaan molemmat eivät näyttäisi olevan saatavilla.

 

Niinpä niin. Ennen kuin moinen individualismi tomisi, pitäisi olla edes jossain määrin jaetut visuaaliset arvot. Ja niiden pitäisi pysyä jonkun aikaa. Mutta jos näin ei ole edes totalitarismissa, niin miten meillä?

 

Hyvä esimerkki arvojen ja käyttäytymisen nopeista muutoksista oli tuolla mainitulla bisnesaamiaisellakin nähtävillä. Kun minä olin lapsi, lapset eivät päässeet vanhempiensa mukana sukujuhlien lisäksi juuri minnekään. Kun minä olin nuori, ihmiset alkoivat viedä pikkulapsiaan mukaanaan jokaikiseen paikkaan. Niitä jopa imeteltiin julkisissa tiloissa, ja nuoret äidit närkästyivät, kun jotkut eivät pitäneet sitä sopivana. Nytkin tuolla bisnesaamiaisella oli joku isä pikkuisen lapsen kanssa, mikä ei olisi 40 vuotta sitten tullut kuulonkaan.

 

Mutta nyt on kaiketi vastaisku tulossa. Viime Hesarin Kuukausiliitteessä mainostettiin hotelli- ja ravintolapalveluita, joissa eivät pienet lapset pilaa tunnelmaa. Ja sain tässä keväällä itsekin hääkutsun, jossa ilmoitettiin, että kutsu koskee vain aikuisia.

 

Pantzar kertoi, miten tilastojen valossa ihmiset viettävät nykyisin enemmän aikaa lastensa kanssa kuin koskaan, vaikka muuta väitetään. Muutenkin ihmiset ovat historiallisesti katsoen poikkeuksellisen perhe- ja kotikeskeisiä. Perheiden hajoileminenkin johtuu siitä, että ne ovat niin tärkeitä ja niissä halutaan olla täydellisen onnellisia. (11.6.2011)