Järvinen, Sihvonen ja meidän äiti

Todellisuus on yliarvostettu.

Kuluneen vuoden aikana tai oikeastaan jo sitä ennen tulin kiinnostuneeksi lukihäiriöstä. Siinä yhteydessä kävi ilmi, että ongelma ei koske po. vaivasta kärsivillä vain kirjaimia eli varsinaista lukemista vaan kaikenlaisia merkkejä, varsinkin erilaisten merkkijärjestelmien välillä siirtyilemistä ja erilaisiin merkkijärjestelmiin kuuluvien merkkien ristiintaulukoimista. Esimerkiksi a-kirjain merkitsee paitsi tiettyä äännettä, yhdistelmänä eri muihin kirjainmerkkeihin aivan erityyppisiä asioita. Vaikkapa yhdistettynä k-, i-, s- ja toisenkin s-kirjaimen kanssa se tarkoittaa yhtä osaa tästä äännesarjasta, mutta se tarkoittaa myös osana tätä äännesarjaa vissiä eläintä. Ja joidenkin toisten muiden kirjainten kanssa jotain muuta eläintä kuten koiraa tai vaikka kasvia tai ties mitä.

Ongelma koskee mitä tahansa merkkejä kuten tuotemerkkejä, opasteita/liikennemerkkejä tai laitteiden käyttöliittymien merkkejä. Ne eivät sytytä lukihäiriöisen mielessä representaatioiden verkkoa, risteileviä mielikuvien toinen toisiinsa johtavia ketjuja. Lukihäiriöinen pystyy yleensä oppimaan helposti merkille vain yhden merkityksen muttei kumuloimaan merkityksiä eikä varsinkaan tulkitsemaan merkkejä erimerkityksisiksi, jos rinnalla on toisia merkkejä, joiden pitäisi normaalisti aiheuttaa uudelleentukinta. Koska lukihäiriöinen toki tietää, että rinnakkain olevat merkit saattavat muuttaa toistensa merkityksiä, hän kokee merkkien paljohden sekavana. Hän ei pysty näkemään sitä hierarkiaa, järjestystä, jolla merkit vaikuttavat osiinsa.

Jos ihminen ei pysty liikuskelemaan tässä merkkien viidakossa, hän jää selviytymismekanismien suhteen aika paljosta paitsi. Totesin tuossa taannoisen kiinnostukseni vallitessa, että alan asiantuntijat rajaavat ongelman sellaisten tekniikoiden etsimiseen, jolla lukihäiriöiset saadaan ymmärtämään jokin annettu käytännöllinen asia. Se on varmaan tarpeellista, muttei auta ymmärtämään ilmiön ydintä, ihmisten elämistä merkkien maailmassa, sen vaatimien kykyjen laatua ja sitä, mitä inhimillisesti oleellista jää puuttumaan, jos jää ulkopuolelle tämän kulttuurisesti määrittyneen, merkkien stimuloiman mielensisäisen todellisuuden.

Nyt olen olosuhteiden pakosta kiinnostunut vanhusten harhoista. Kun harhat ovat pahoja, niissä ilmeisesti tulkitaan sen hetkistä tuskallista tilannetta, sairauden aiheuttamaa kokemusta tms. jotain aiemmin koettua yhtä tuskallista tilannetta vasten jotenkin siinä tarkoituksessa, että tuosta aiemmin koetusta haetaan keinoja selvitä nykyisestä. Koska sairauden aiheuttama tila on niin raju, voimia ei riitä järkeen vaan otetaan käyttöön energiatehokkaammat menetelmät eli kuvat. Vaikka visiot ovat erittäin eläviä, vanhukset näyttäisivät jotenkin erottavan harhan ja sen hetkisen faktisen todellisuuden toisistaan. Erään tuttuni äidille tunki kotiin sotajoukkoja, ja yksi sotilas tuli jopa puhuttelemaan häntä. Tuttuni kysyi äidiltään, pelottiko se tätä. "Ei", vastasi hänen äitinsä. "Minä vain huitaisin sitä ja sanoin, että ethän sinä ole edes oikea!"

Minunkin äitini oli jossain vaiheessa 'huumejunassa'. Hänellä oli siitä hyvin tarkat tiedot. Minun arveluni mukaan juna täynnä mekastavia ja ennustamattomasti käyttäytyviä, rähjäisiä narkomaaneja vastaisi tämän päivän todellisuudessa sitä, mitä hän koki lapsena evakkojunassa. Hän kuvaili, miten siinä paraikaa oli joku nuori narkomaaniäiti kolmine täyttä kurkkua kirkuvine lapsineen. Sillä hetkellä naapuripedin potilaalla oli vieraana nuori äiti, jolla oli kaksi lasta. Sanoin äidille, että eiväthän nuo kilju. Mihin äitini huomauttamaan, että eiväthän nuo ihmiset mitään narkomaaneja olekaan. Eli läsnäolevat oikeat ihmiset olivat eri asia kuin se, mitä hän kuvaili tapahtuvaksi paraikaa 'huumejunassa'.

Vein hänelle kotoa yhden hänen vanhan enkelinsä, ja sanoin, että jos hän näkee pöydällä sen enkelin, se on hänen oma enkelinsä, jonka minä olen tuonut hänelle kotoa sairaalaan, ja hän voi siitä päätellä, että hän on sairaalassa vaikka hänestä tuntuisi miltä. Hän ratkaisi sittemmin tilanteen näppärästi. Kun hän kertoi seuraavan kerran olevansa jossain muualla kuin sairaalassa, hän ilmoitti, että siellä jossain muualla näyttää olevan aivan samanlainen enkeli kuin hänellä.

En kylläkään ole kauhean hanakka puuttumaan hänen juttuihinsa. Paitsi jos ne ovat pelottavia, silloin joutuu lääkäri tulemaan selittämään minulle tilannetta, samoin silloin, kun äiti on useamman päivän ollut vaikkapa Uukuniemen vanhassa pappilassa (yleensä on käynyt ilmi, että tulehdusarvot ovat kohonneet). Liiasta puuttumisesta minua estää se, että minähän lapsena paitsi piirtelin kaikenlaista myös kertoilin juttuja. Äiti yleensä vain kysyi jutun kuluessa , että mitäs sitten tapahtui jossain sivujuonteessa tai tarkensi jotain, kuten että mitenkäs on otettu huomioon semmoinen ja semmoinen seikka, minkä seurauksena rukkasin kertomustani. Kun aloin opiskella, alani opiskelijoissa oli paljon tyyppejä, joilla oli ollut lapsena sama taipumus, mutta aika monille oli sanottu, että he valehtelivat.

Minulle ei ikinä sanottu, että olisin valehdellut. Joten en nyt turhanpäiten ilmoittele äidilleni epäileväni hänen sanojaan.

Mutta missä mitassa ihminen nyt sitten erottaa faktisen todellisuuden ja mielensisäisen todellisuuden? Saattaapa olla, että ei aina missään. Keinotodellisuuden pitää ilmeisesti olla selvästi kulttuurisesti merkitty keinotodellisuudeksi kuten juttujen kertominen on. Maailma on väärällään kertomuksia. Muinaisina aikoina ja Aasiassa edelleen on ammattimaisia tarinankertojia, lapsille luetaan satuja, televisiosta tulee elokuvia, romaaneja kirjotellaan - mutta nämä kaikki on merkitty kulttuurisesti ei-todellisuudeksi. Selvästi. Mielikuvitusjutuilla on joku selvä formaatti, josta ne tunnistetaan.

Hesarissapa oli eilen artikkeli, jossa kerrottiin Teppo Järvisen ja Raine Sihvosen lumeleikkaustutkimuksesta. En totisesti ole mikään lääketieteen asiantuntija, mutta olen sentään lumelääkkeistä kuullut. Sen sijaan lumeleikkaukset olivat minulle uutuus. Leikkauksen, vaikka nyt sitten tähystysleikkauksen, luulisi olevan niin konkreettinen toimenpide, ettei ihmisen pää voisi tulkita mitään siihen liittyvää merkeiksi eli joksikin sellaiseksi, joka sytyttää mielessä faktatodellisuudesta riipumattoman representaatioiden ketjun. Po. tutkimuksessa 146 potilaan joukosta puolelle tehtiin oikea polvileikkaus eli poistetiin revennyt kierukka, mutta puolen kohdalla tätä tähystysleikkausta vain näyteltiin. Jälkeenpäin potilailta kysyttiin, valitsisivatko he saman hoidon uudelleen. Kun oikean leikkauksen kokeneista sen valitsisi 93%, lumeleikkauksen kokeneista sen olisi valinnut lähes sama paitsi vielä hitusen suurempi osuus eli 96%.

Juttussa ei sanottu, onko koehenkilöille kerrottu, kumpaan ryhmään he kuuluivat.

Kun ihminen paranee psyykkisperäisistä kivuista kaatajapapin tai muun supranormaalin piiriin kuuluvan avulla, tapahtuman formaatti on kulttuurisesti eli tässä tapauksessa uskonnollisesti merkitty: Jumala on parantanut tuon kaatajapapin tms. kautta. 'Sairas' ei siis ole huijannut itseään, ei 'sairastuessaan' eikä 'parantuessaan', eikä häntä ole huijannut kukaan hänen muukaan.

Mutta miten kokenevat asian potilaat, jotka ovat 'parantuneet' faktaperusteisen lääketieteen piirissä tavalla, jossa heihin ei olekaan sovelleetu tosiasioiden piiriin kuluvia menetelmiä kuten ovat luulleet tapahtuneen? Mainitussa kokeessahan faktatodellisuuden tekoja siirrettiin merkeiksi näyttelemällä ne mielikuvamaailman käyttöön. Jos potilaat ovat saaneet 'parannuttuaan' tietää, että he ovat kuluneet lumeleikkausryhmään, ovatko he kokeneet tuleensa huijatuiksi? Kaatajapapin 'parantamat sairaat' eivät koe, mutta papit kuuluvatkin merkitysjärjestelmään, jonkan toiminta ei tunnetusti kuulu konkreettiseen todellisuuteen vaan nimenomaan tuonpuoleiseen Jumalan todellisuuteen. Lääkäreiden sen sijaan katsotaan eritoten toimivan tieteellisen faktatodellisuuden piirissä.

Miten ihmiset kokevat nykymaailmassa, jossa faktat ja mielikuvat pidetään mielellään jyrkästi erillään ja jossa faktojen maailma on arvostetumpi kuin mielikuvien maailma, sen, että heihin sovelletaan toimintaa, jossa nämä maailmat sekoitetaan? Ja sen, että heidän osoitetaan olevan kyvyttömiä erottamaan nämä maailmat toisistaan? (28.12.2013)