Jooga markkinataloudessa

Ja lisää modernisoituja vajroja.

Hesarissa oli nyt muodikas haastattelupohjainen juttu joogakoulujen problematiikasta. Käytännössä siis pelkkä henkilöjuttu, mutta kirjoitettu ikään kuin jonkun yleisemmän ongelman tiimoilta, mikä siis haisee sekä laiskuudelta että silmään kusemiselta. Eli en malta olla huomauttamatta, että arvostaisin enemmän juttua, joka ei olisi henkilöjuttu vaan olisi rehellisempää journalismia eli selvittäisi asian taustaa mielellään vähintään kolmesta lähteestä, joista yksi voisi olla tämä nyt ainoaksi valittu. Mutta kaikkea ei voi saada.

Haastateltuna oli Satu Tuomela -niminen joogaopettaja, jota ärsytti kaupallisilla periaatteilla toimivien joogakoulujen toimintatapa. Ei pelkästään näiden koulujen oma rahastusmeininki vaan myös halu konrolloida niitä kouluja, joiden ensisijainen päämäärä ei ole rahastaminen. Jutun mukaan Tuomelan omassa koulussa asiakkaat saavat maksaa tunneista mitä haluavat tai ei mitään, mikä on aiheuttanut kaupallisten koulujen taholta toimintaa, josta tässä jutussa annetaan kuva uhkailun luonteisena.

Tästäkin syystä olisi pitänyt olla useampia tahoja kommentoimaissa. Jos annetaan ymmärtää, että joku on ainakin melkein uhkaillut, pitää antaa suunvuoro myös sille, josta tällaista annetaan ymmärtää. Kovasti miinuksia jutulle. Hyi hyi.

Tuomelalle sen sijaan pluspisteitä. Jooga nimittäin on jo alun alkujaan yhteiskunnan ulkopuolinen tila, mille hän tuntuu rakentavan. Mutta sitä minä en käsitä, miksi Tuomela haluaa jooga-alalle pelisääntöjä. Vaikka jooga siis on alunalkujaan yhteiskunnan ulkopuolinen eli myös formaalisten pelisääntöjen ulkopuolinen tila.

Joogasta on tullut  etenkin mutta ei pelkästään länsimaisen naispuolisen väestön normaali tapa yrittää pitää päänsä ja koko muukin kehonsa kasassa yhteiskunnassa, joka ei enää ole ihmisille sopiva. Meidän yhteiskuntamme on järjestelmää itseään eikä siinä eläviä ihmisiä varten, ja ihmisten pitää vain yrittää sopeutua koneiston osaksi. Itse en kertakaikkiaan käsitä, miksi ihmisistä koostuvan yhteiskunnan pitäisi olla olemassa jotain muuta kuin ihmisiä varten, mutta niin nyt kuitekin on.

Yksi tapa osoittaa kritiikkiään tälle insinöörivetoiselle systeemille on pidättäytyä rahan käytöstä niin pitkälle kuin suinkin. Olen saarnannut permakulttuuriin siirtymisestä, mutta niin pitkään, kun siihen ei ole mahdollisuuksia, kaikki muutkin tavat kieltäytyä rahan käytöstä ovat tervetulleita. Raha ei ehkä sinällään ole kaiken pahan alku ja juuri, mutta meidän teknologiakeskeisessä yhteiskunnassamme sitä hallitsevat insinöörit, ja insinöörit kyllä ovat kaiken pahan alku ja juuri.

Kenenkään ei tarvitse maksaa joogasta mitään. Itse olen harrastanut joogaa kymmenkunta vuotta, enkä ole maksanut siitä muuta kuin kolmen joogamaton hinnan, vaikka myönnän, että ilman niitäkin olisin tullut juttuun, mutta tulinpahan ne nyt ostaneeksi.

Olen kyllä sitäkin mieltä, että kaupallisille joogakouluille on paikkansa, enkä ymmärrä, miksi Tuomelala tai kenelläkään muullakaan voisi olla mitään niitä vastaa. Jotkut nyt haluavat maksaa harrastuksistaan olivatpa ne mitä hyvänsä, vaikka kyseessä sitten olisi harrastus, jonka perusidea on yhteiskunnan ja siksi siis myös markkinamekanismin ulkopuolisuus. Jos joku joogaopettaja on niin tyhmä, että lähtee kaupallisen joogakoulun kurimukseen mukaan vaastoin vakaumustaan, vaikka meno on sellaista kuin tässä jutussa kuvataan (mitä siis epäilen, sillä vastapuolelta ei olla kysytty mitään, mikä aina vaikuttaa valehtelemiselta), hänen pitänee joogata vielä hiukan lisää.

Mutta ensisijassa jooga on ainakin minulle sellainen osa-alue, johon yhteiskunta ei pääse käsiksi mitenkään eivätkä varsinkaan insinöörit.

Toinen tekniikan, markkinamekanismin ja koko länsimaisen hapatuksen ulkopuolinen tila on buddhalaisuus. Olenkin jälleen askarrellut yhden vajran lisää. Tämä on tällainen sunyata-keskeinen vajra. Keskellä on musta aukko, mutta valon vähetessä vajran hyvässä valossa loistavat  'kärjet' häviävät. Tosiasiassa ne häviävät kokonaan, mutta ilmiötä ei saanut täydellisesti näihin valokuviin.

Olen siis tavallaan sitä mieltä, että kenties buddhalaisuutta voidaan mukauttaa länsimaisiin estettisiin traditioihin niin kuin nyt retinaaliseen taiteeseen ja vähemmän krumeluuriseen ulkoasuun. Siis voi olla. Mistäs minä tiedän.

Sikäli kun olen perehtynyt joogan historiaan, siinäkin on piirteitä, jotka eivät meidän länsimaisessa 'joogakulttuurissamme' toteudu, mutta on vastaavasti joitain, jotka ovat tulleet siihen yllättäviksikin lisukkeiksi. Niin pitkään, kun ihmiset kokevat selviävänsä joogan avulla paremmin elossa, lisukkeetkin ovat mielestäni hyvä asia, vaikkapa nyt kaupallisiin paineisiin mukautuminen, mutta arvostan tietenkin enemmän niitä tahoja, jotka onnistuvat noudattamaan tätä elämäntapaa ilman markkinamekanismia.

Pitipä sattua, että minulla on juuri kesken Brad Warnerin kirja Zeniä karmalla ja suklaakastikkeella. Kirjassa on kyse siitä, miten soveltaa zenbuddhalaisuuttaan Amerikassa, kun vielä Amerikan lisäksi tulevat muutkin riesat kuten mummon ja äidin kuolema ja oma avioero sekä potkut töistä, kaikki yhtenä ja samana vuonna 2007, kun pään päällä vielä häilyy koko ajan giljotiinin teränä erittäin todennäköinen sairastuminen Huntingtonin tautiin, johon hänen äitinsäkin siis kuoli samoin kuin olivat tehneet jo kaksi hänen tätiään. Warner hakee siis ratkaisua zenbuddhalaisena elämiseen maailman kaupallisimmassa kolkassa. Ja zenbuddhalaisuus jos mikä on yhteiskunnan ulkopuolinen tila.

Olen Warmerin lailla itsekin sitä mieltä, että yhteiskunnan ulkopuoliset tilat kuten jooga tai zenbuddhalaisuus eivät merkitse välttämättä täydellistä kieltäytymistä yhteistyöstä yhteiskunnan kanssa. Mutta kyllä ne kieltäytymistä joistain asioista merkitsevät. Jos homman - kuten joogan - idea on yhteiskunnan ulkopuolinen tila, se luultavasti lakkaa olemasta joogaa, jos se kaupallistetaan liian voimallisesti.

Sen enempää jooga kuin zenbuddhalaisuuskaan eivät ole mitään vastuuvapautussertifikaatteja omasta itsestä huolehtimisesta. Jos on niin tyhmä, että kuvittelee kovahintaisimman joogakoulun tarjoavan parasta joogaopetusta, silloin on sortunut  uhriksi normaalin markkinamekanismin mukaiselle liiketoiminnalle, joka käyttää brändissään joogan nimeä, mutta joka ei ole joogaa. Sillä joga nyt kertakaikkiaan on yhteisknnnan ulkopuolinen tila. Jos ihminen haluaa oikeaa joogaa, hän ei mene kaupalliseen joogakouluun. Jos hän haluaa brassailla muodikkaalla harrastuksella ja kertoa kavereilleen, miten hienoa se on ja miten hirveästi maksaa, niin mikä vika siinä on? Maailmasta tuskin kusipäät loppuvat sillä, että joogaopetukselle laaditaan joitain pelisääntöjä. Vai onko joku joogakoulun asiakas joskus valittanut, että hänet olisi kiristyksellä, uhkailulla tms. pakotettu po. joogakoulun asiakkaaksi? (7.2.2014)