Jooga on yhtä helvettiä

Arkipäivän havainnot ovat tehneet minulle selväksi, mikä on todellinen avain onneen ja iloon. Se on läski.

Pääsiäisen tienoissa meni pitkälle toista viikkoa, etten joogannut niin tiuhaan kuin normaalisti. Nyt olen viikonlopun aikoihin päättänyt alkaa kiriä tahdin entiselleen eli vähintään neljään kertaan viikossa, hiukan toista tuntia kerta. Ja se on kyllä vastenmielistä.

 

Olen harrastellut joogaa nyt kai sellaisen nelisen vuotta eikä se totisesti ole pitänyt, mitä luvattiin.

 

Inhoa ja vihaan koko joogaa, sillä se on raskasta. Olen ikäni ollut täydellisen epäliikunnallinen olento, mutta jossain vaiheessa painoni alkoi nousta. Ensin harrastelin jotain puntinnostoa televisiota katsellessa, mutta televisio on äärimmäisen tylsä ja typerä viestin, ja puntin nosto puolestaan yhtä ikävystyttävää. Sitten luin joogasta, jota mainostettiin lähes filosofisena toimintana, ja koska olin pienenä tyttönä oppinut, että sillä on jotain tekemistä itämaisten uskontojen kanssa, päätin kokeilla sitä. Se kun ei siis olisi vain liikuntaa.

 

Lisäksi jooga lupasi poistaa koko joukon erilaisia fyysisiä oireita. Ja tehdä minusta paremman ihmisen.

 

Paino on pysynyt jokseenkin kurissa, mutta niille fyysisille oireille, joille toivoin joogan jotain tekevän, ei ole tapahtunut yhtään mitään, eikä minusta ole missään tapauksessa tullut parempi ihminen. Ja kaiken aikaa jooga on pysynyt minulle yhtenä helvettinä.

 

Arkipäivän havainnot ovat tehneet minulle selväksi, mikä on todellinen avain onneen ja iloon. Se on läski. Vai tunteeko joku jonkun ylipainoisen ihmisen, joka olisi onneton ja surullinen? Minä en tunne. En väitä, etteikö laihakin ihminen voisi olla tyytyväinen elämäänsä, olen havainnut tällaistakin, mutta pääsääntöisesti kaikki laihan kälppeät ihmispolot ovat vrsinaisia kurjimuksia toisin kuin lihavat, jotka ovat mitä onnellisinta sakkia.

 

Miksi sitten joogaan ja olen huolissani painostani? Koska olen niin korkeasti moraalinen ja lihavana olisin esteettinen haitta lähimmäisilleni. Mutta onhan minunkin näköpiirissäni lihavia. Kärsinkö minä heistä?- No en. Miksi oletan, että joku kärsisi minun lihavuudestani yhtään enempää kuin minä muiden?

 

Hyviä kysymyksiä...Parasta siis hankkia kunnon läskit. Olenkin jo ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin. Tein sellaista juustopastaa, että oksat pois, ja espressoa ja suklaajäätelöä päälle! (11.4.2010)