Joogaa rucolalla

Joskus on pakko joogata, vaikka tympii koko joogaaminen.

Jooga on kyllästyttänyt minua viime aikoina niin, että olen luopunut vanhasta hyvästä neljä kertaa viikossa -rytmistäni. Hyvä, jos olen kerran viikossa vaivautunut joogamatolle.

 

Meillä on töissä yksi kollega, jolla on oikein joogaopettajan pätevyys, ja keskustelin ongelmasta hänenkin kanssaan, ja hän arveli, että minulla on liian pitkä ohjelma = puolitoista tuntia. No, en tiedä, mutta joogaamiseni oli joka tapauksessa muuttunut ohjelman kiireiseksi pakkosuorittamiseksi pois päiväjärjestyksestä. Sitäpaitsi kesällä jouduin olosuhteiden pakosta pitämään pitkän tauon, ja sen jälkeen lemppariasanani, kolmio, alkoi vasemmalle tehtynä sattua, ja tämä vähensi motivaatiotani eniten.

 

Mutta nyt olen tehnyt viikonlopunkin työnantajan määräämiä tehtäviä, ja edessä on rankkaa menoa seuraavat kolme viikkoa aina pääsiäiseen asti. Ammatin varjopuolia, nämä tylsien, työläiden ja vastenmielisten hommien rajut rupeamat. Olin viime pääsiäisenäkin pelkkä tapettu mato.

 

Etten aivan rapistuisi, oli pakko joogata eilen. Niska ja hartiat rutisivat - ne olivat ilmeisesti hyvää vauhtia jumiutumassa. Ei voinut rutiininomaisesti pakkosuorittaa, kun oli niin huonossa kunnossa. Oli päinvastoin pakko tosiaankin keskittyä rentoutumaan niissä asennoissa.

 

Mutta jooga raikasti kehon ja pysäytti aivojen ylikerrokset.

 

Ja sinappikaalini ovat jo itäneet. Toivottavasti isäntä muistaa kastella kaikkia idätyksiäni Pohjanmaalla olessani. (18.3.2012)