Joulu - antropologinen ihme

En malta olla ihmettelemättä tätä koko läntisen ihmiskunnan kollektiivista ponnistusta.

Otan edelleen aika rauhallisesti joulunodotuksen. Se ei ole pelkkä vapaaehtoinen valinta. En nimittäin ole vieläkään täysin toipunut itsenäisyyspäivän tienoissa iskeneestä flunssasta. Jäljellä on mahdoton yskä, jota parantelen lepäilemällä ja lämmintä juoden - ja peläten, että joudun vielä vastoin kaikkia periaatteitani hakemaan siihen jonkun antibioottikuurin.

 

Tänään kävin kuitenkin jälleen shoppailemassa. Ihmeteltävän rauhallista on kaupungilla ja kaupoissa. Ei edelleenkään jonoja missään, mikä on melkoisessa ristiriidassa aiempien vuosien joulushoppailukokemusten kanssa.

 

Suoritin esimerkiksi suuren juustonmetsästyksen, tai pikemminkin viritin ansan. Eli kävin jättämässä aatoksi tilauksen Kauppahallin juustopuotiin. Kun kävelin sinne, meditoin itseäni sietämään sen kaupan tiskillä vallitsevan ikuisen tungoksen. "Minulla on varaa väistää." "Minulla ei ole pieniä lapsia." "Minulla ei ole joulusiivous kesken, koska minä en tänä vuonna joulusiivoa." "Minulla ei ole muita kuin sähköposteitse hoidettavia töitä". "Jos en saa sitä ja sitä juustoa nyt jouluksi, minä saan sitä kyllä myöhemmin ihan riittävästi". Mutta ei tungosta sielläkään. Melkein harmitti, kun meni hukkaan hyvä meditointi.

 

Tavallaan ihailen tätä suurponnistusta, tätä, miten läntinen ihmiskunta onnistuu mobilisoimaan itsensä tähän joulunviettoon. Kaikki yhtenä henkilönä varustutuvat, lähes kilpavarustautuvat, viettämään samaan aikaan jotain juhlaa. Eikä tällä ole mitään muuta funktiota kuin todistaa kollektiivista toimintakykyä. Säännöllisesti samaan aikaan joka vuosi läntinen ihmiskunta todistaa itselleen, että pystyy suorittamaan tämän yhteisen näytöksen, tämän joulun. (20.12.2011)