Joulu 2009

Paras joulu on sellainen, jota ei vietetä.

Vietimme äitini kanssa karjalanpiirakanleipomispäivän. Niitä päiviä on sitten Kuopioon muuttamisemme eli viiden vuoden ajan ollut kaksi vuodessa, toinen jouluaaton aattona ja toinen ennen kevään ensimmäistä mökkireissua.

 

Jouluaaton vietin leppoaisasti. Lienen Suomen ainoa keski-ikäinen nainen, joka viettää sellaisen jouluaaton. Meillä oli kotona rauha, vaikka kinkku unohtui liian pitkäksi aikaa uuniin ja hajosi käsiin tarjoiluastiaan siirrettäessä.

 

Rauhaa takaamassa meillä on aina pari Buddhaa, yksi Gautama- ja toinen lienee Maytrea-; lisäksi meillä on yksi Budai, josta minulle tuntemattomasta syystä käytetään myös nimitystä Naurava Buddha, vaikka kyseessä tosiasiassa on taolainen viisas. Meillä on myös kuusikätinen Ganesha ja jopa siivekäs assyrialainen elämänpuuta kasteleva jumaluus. Lisäksi on epälukuinen määrä eri Venäjän luostareista peräisin olevia pikkuruisia ikonikopioita, joita kaikkia yhdistää venäläisyys eli huono maku, mikä tarkoittaa, että värit ovat karkkimaiset eivätkä metallikoristeet edes muistuta alkuperäisiä vaan ne on vetäisty jostain vakiostanssista. Pääasiassa nuo venäläisikonit ovat Jumalan äitejä. On meillä yksi saksalainenkin mini-ikonikopio, Kristus Pantorkrator, eikä siinä ei ole huonon maun häivääkään.

 

Niin että olipa Jumala olemassa tai ei, tai olipa hän kuka tahansa maailman eri vaihtoehdoista, tai kenties kaikki! – kenelläkään ei pitäisi olla valittamista.

 

Meidän perheessämme ei vietetä joulua ainakaan traditionaalisessa mielessä. Pyrimme kyllä siivoamaan hiukan, koska joskus sitä nyt kuitenkin on siivottava. Isännällä on se kinkkunsa, mutta muuten meillä ei nautita jouluruokia, vaikka ruokaan jonkin verran tavanomaista viikonloppua enemmän panostetaankin. Joulukuusta ei ole, eikä muutakaan normin mukaista joululavastusta.

 

Joulupöydässä syömme sikaa couscousin kanssa ja kermakastikkeella. Pöydän yllä on omatekoinen ’ateistista ortodoksisuutta’ edustava maalaukseni, joka esittää kuollutta, haurastunutta lehteä, ja jossa on ortodoksisen perinteen mukaan runsaasti kullanväristä lyöntimetallia. Sitä vasten nojaa joulun kunniaksi meillä jo vuosia kierrätetty joulukalenteri, joka esittää jotain pietarilaista kirkkoa. Koska se on saksalaista valmistetta, siinä on vain hopeafoliointia… Kuuntelemme paitsi joululauluja, myös kletzmeriä ja sufilaista rummutusta. Joulukuusena meillä on ranskalainen rautalangasta väännelty kartionmuotonen rakennelma, jossa on 18 tuikkukippoa. Se seisoo meksikolaisella arkulla, joka puolestaan on paksitanilaisella, luultavasti lapsityövoimalla valmistetulla matolla.

 

Taannoin, kun meillä oli vielä koira, tämä mainittu kotieläin paheksui suuresti jouluhössötystä, jopa sitä sangen vähäistä määrää, joka meidän huushollissamme esiintyi. Parina ensimmäisenä vuonna jouduimme toteamaan, että jouluaattoaamupäivästä ruokapöydän alla olleelle valkoiselle matolle ilmaantui fosforin keltainen läikkä. Myöhemmin koiran rohkeus mielipiteenilmaisussa tai vahvuus vakaumuksessa lisääntyi, ja se tapitti suoraan silmiin lorottaessaan.

 

Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Tässä tapauksessa matto tuli aina pestyksi joulun tienoona.

 

Olimme kuitenkin sitä mieltä, että kotieläimemme näkemykset jouluhössötyksestä olivat jonkin verran perusteltuja, ja niinpä vuosi vuodelta vähensimme joulunviettoamme nykyisin vallitsevaan jotakuinkin absoluuttiseen minimiin.

 

Koiramme oli valuvikainen (alapurenta) eksemplaari rotua bichon frisé. Sellainen valkoinen, pitkäkarvainen, lelunallen näköinen otus, joka 1700-luvulla jalostettiin Espanjan hovin naisten jalkojen lämmittimeksi. Nykyisin turkki leikataan sellaiseksi, että otusta on vaikea tunnistaa saman rodun edustajaksi kuin se, joka esiintyy Goyan maalauksessa Mayasta, mutta sama sen pitäisi olla.

 

Koiramme on jo ajat sitten mennyt edes, mutta meillä on nyt joulunaikaan vessan oveen ripustettuna valkoinen Bukowski-lelunalle, hämmästyttävästi ex-lemmikkimme näköinen, jolla on enkelin siivet. Se muistuttaa meitä kuolevaisuudesta ja siitä, että liiasta joulunvietosta ei hyvä seuraa. (joulukuu 2009)