Joulu 2016 ja sen odotus

Ensimmäinen äiditön joulu.

Selvisin viime maanantaista 14.11. Tosin en ole nukkunut kolmeen yöhön, mutta olen hengissä.

Rupesin jopa miettimään vähän joulua. Me emme ole isännän kanssa mitään erityisiä joulunviettäjiä, mutta ensi joulu saattaa vähän kirpaista. Viime jouluna veljeni oli jo kuollut, mutta äiti oli vielä elossa ja oli vielä muutaman päivän yhteisen jouluateriamme jälkeen. Olen jotenkin tyytyväinen, että ponnistelin juhlapöytään karjalanpiirakoita. Äiti väitti, että ne olivat oikeanlaisia.

Viime viikonloppuna katkoin punapaatsamasta oksia maljakkoon kokeillakseni, alkavatko ne kukkia 2.1. mennessä vai oliko viimekertainen tapaus mysteeri. Kukat älysivät viime uuden vuoden jälkeen puhjeta kukkaan heti 2.1. eli äidin kuolinpäivänä.

Kransseja tein jopa viime syksynä, mutta nyt homma ei minua suuremmin kiinnostanut. Tein vain kaksi havukranssia, toisen meille kotiin parvekkeelle ja toisen veimme sunnuntai-iltana kahden kynttilän ja kanervan kanssa veljeni haudalle.

Varsinaiset jouluaatokseni koskivat ystäväni tytärtä, joka on alkanut kohtalaisen vakavasti harrastaa kuvataiteita. Minulla on varastoissa neuvostoaikaisia vesivärejä enemmän kuin ehdin elämäni aikana käyttää. Opiskeluaikoina joku matkaopas vaihtoi niitä meidän kanssamme grafiikanlehtiin.

Laatikoita oli useammanlaisia, mutta aika nopeasti saattoi havaita, että värit olivat laadultaan aivan samoja noissa kaikissa kuvan koteloissa. Värejä oli vain eri lukumäärä. Varsinaisissa Leningrad-väreissä oli eniten noita suorakaiteenmuotoisia nappeja, ja niissäkin nappimuotin väri vaihteli. Lisäksi värinapit oli kääritty folioon ja vielä paperiinkin, ja paperissa luki venäjäksi, mikä väri oli sisällä. Kuoret olivat epäluotettavia. Leningrad-väreihin nimittäin periaatteessa kuului esim. koboltinsininen, edelleenkin maailmassa jälkeen kemiallisen pigmenttiteollisuuden platinahinnoissa oleva väri, eikä kaikissa koboltinsinisiksi merkityissä Leningrad-värinapeissa aina ollut sitä, mitä paperikuori väitti. Tämä koboltinsininen oli seikka, joka erotti ainakin siis periaatteessa Leningrad-värit muista maan vesivärisarjoista, mutta kuten sanottua, siinä maassa ei valmistettu monenlaisia tavaroita. Oli sangen helppo todeta, että värit olivat tosiaan kaikki laadultaan aivan samoja noissa erilaisissa laatikoissa. Muista kuin juuri Leningrad-värilaatikossa myydyistä  puuttuivat sitä paitsi myös folio- ja paperikääreet.

Ja laatu sattui olemaan erittäin hyvä, kiistatta parempi kuin länsituotteiden, ja erityisesti opiskeiljanäkökulmasta hinta-laatu -suhde oli totisesti paikallaan. Neuvostoliitossa valmistettiin paremmin kuin Lännessa kahta tuotetta, vesivärejä ja ns. jokamiehen lakanakangasta.

Värikoteloiden ulkoasu on vuosikymmenten saatossa säilytyksessäni rähjääntynyt, eikä se saattanut olla kaksinen kunnoltaan saataessakaan, mutta sisus on priimaa. Kuvan alin laatikko on legendaaristen Leningrad-värien laatikko, ja niistä otin pari vuotta sitten viimeiset käyttöön, mutta säilytin laatikon. Noissa muissa on sisällä aivan samaa tavaraa, paitsi että jotkut väri vain sattuvat puuttumaan.

Pistän ystäväni tyttärelle pukin kontiin yhdet noista väreistä.

Viimeksi Pietarissa käydessämme vilkaisin, paljonko nuo nykyisin Sankt Petersburg -väreinä myytävät akvarellit maksavat, ja hinta oli sama kuin meikäläisten ammattilaistason värien, eli tuollaisen pienemmänkin laatikon hinnaksi tulee useampi sata euroa. Mutta minä en tosiaankaan kykene enää tässä elämässä käyttämään sitä määrää noita vesivärejä kuin mitä minulle on kertynyt. En ole varma, ymmärtääkö tuo tyttönen arvostaa värejä, koskapa säilytyskotelot tosiaan ovat  ränsistyneet, ja me elämme tässä pintaliitoyhteiskunnassa, jossa substansilla on ajat sitten lakannut olemasta mitään merkitystä. Mutta laitan mukaan lapun, ettei mukula myy niitä opettajalleen – se opettaja kyllä tunnistaa Leningrad/Sankt Petersburg -värit, kun sellaiset näkee – mutta kavereiden pitää saada lainata :-) (16.11.2016)

 

Adventtikuusia

 

Täällä sitä ollaan Suonenjoella adventtiviikonlopun vietossa, tällä kertaa ypöyksin, sillä isäntä sairastui, mutta täällä oli pakko nyt käydä.

Kylläpä kukkivat mahtavasti punapaatsamat tuvassa maitotonkassa! Eli ei ollut niistä tällä kertaa joulukukiksi vaan kirivät kukaan veljeni hautajaisten muistopäiväksi, joka on ylihuomenna.

Lumitöitä on ollut riittävästi. Onnistuin löytämään vanhan takin, josta saan vetoketjun neuletakkiini. Ja matonkudetta muuten.

Ei kun adventtia oheisten paperikuusten (=mainoslehtisiä ja hutiprinttejä) myötä! Ja kuusipuutahan se paperi on… (2.12.2017)