Joulu taas tulla jollotti

Hyvää joulua 2014, viettipä itse kukin näitä pyhiä kristillisesti tai epäkristillisesti.

Niin se on jälleen kerran tullut aika toivottaa hyvää joulua kaikille, jotka tälle blogille eksyvät, viimeisimmän mandalamaalaukseni myötä, samoin kuin rauhaa kaikille maailmoille.

Toivokaamme, että tänä jouluna välttyisimme kriiseiltä. Meitä oli jo kohdata yksi, kun pakastimesta ei meinannut löytyäkään metsämansikoita. Meidän perheen jouluruokakranttuiluun kuuluu nimittäin metsämansikkahunajajäätelö. Mutta tilanne ohi, metsämansikat vain piilottelivat pakastimen perällä.

Vaan pianhan joulu on ohi, ja voimme todeta vaikkapa  W. H. Audenin sanoin (teoksesta For the Time Being -The Christmas Oratory):

No niin, siinä se. Nyt meidän on riisuttava kuusi,
laitettava koristeet takaisin pahvilaatikoihinsa -
jotkut ovat särkyneet - ja kannettava ne ylös vintille.
Piikkipaatsama ja misteli täytyy ottaa alas ja polttaa,
ja lapset ovat jo valmiit menemään kouluun. Tähteitä on jäänyt riittävästi laitettavaksi, lämmitettäväksi, lopuksi viikkoa -
ei sillä että meillä juurikaan olisi ruokahalua, juotuamme niin paljon,
valvottuamme niin myöhään, yritettyämme - sangen vähäisellä menestyksellä - rakastaa sukulaisiamme, ja yleisesti ottaen
suuresti yliarvioituamme voimamme. Jälleen kerran
niin kuin edellisinäkin vuosina olemme nähneet todellisen Ilmestyksen ja epäonnistuneet tekemään muuta kuin katselemaan sitä niin kuin miellyttävää mahdollisuutta, taas kerran me olemme lähettäneet Hänet matkoihinsa
rukoillen silti että voisimme jäädä Hänen tottelemattomiksi palvelijoikseen,
lupaavan lapsen, joka ei jaksa kauan pitää sanaansa.
Joulujuhla on jo haalistuva muisto,
ja nyt jo mieli alkaa olla epävarmasti tietoinen
epämiellyttävästä aavistuksen löyhähdyksestä ajatuksessa
Paastosta ja Pitkästä Perjantaista, jotka eivät voi, loppujen lopuksi, nyt
olla kovin kaukana. Mutta, Tällä Hetkellä, tässä me olemme,
takaisin keskinkertaisessa Aristotelisessa
parsimisen ja Kahdeksasta-Kolmeen kaupungissa, jossa Euklidinen geometria
ja Newtonin mekaniikka selittävät kokemuksemme,
ja keittiön pöytä on olemassa koska minä luuttuan sitä.
Se näyttää kutistuneen pyhien aikana. Kadut
ovat paljon kapeampia kuin muistimme; olimme unohtaneet,
että toimisto on näin masentava. Niille, jotka ovat nähneet
Lapsen, vaikka hämärästikin, vaikka kuinka epäillen,
Tämä Hetki aina on, eräässä mielessä, kaikkein rasittavin aika.
Sillä viattomat lapset, jotka niin jännittyneinä kuiskailivat
lukitun oven ulkopuolella, oven, jonka takana he tiesivät lahjojen olevan,
kasvoivat kun se avattiin. Nyt palauttaessamme mieliin tuon hetken,
voimme tukahduttaa ilon, mutta syyllisyys jää tietoiseksi;
muistellessamme joukkoa jossa elämämme kerran
kaikesta tuli Sinä eikä mikään ollut Se.
Ja haudaten tunteen mutta kieltäen syyn,
me etsiskelemme jotain, ei väliä mitä, estääksemme
itseämme heijastumasta takaisin itseemme, ja oivallinen asia siihen tarkoitukseen olisi jokin suuri kärsimys. Joten, tavattuamme kerran Pojan,
olemme aina siitä pitäen kiusauksessa rukoilla Isää:
'Johdata meidät kiusaukseen ja pahaan meidän itsemme tähden'.
Se tulee, selvä se, älä huoli; luultavasti muodossa,
jota emme osaa odottaa, ja varmasti kauheammalla voimalla
kuin saatamme kuvitella. Sillä välin
on maksettava laskuja, korjattava koneita,
opeteltava epäsäännöllisiä verbejä, lunastettava Tämä Hetki
merkityksettömyydestä. Onnellinen aamu on ohi,
tuskien yö vielä tulematta; aika on keskipäivä:
Kun Hengen täytyy harjoitella riemuitsemisen skaaloja
ilman vihamielistä yleisöä, ja Sielu sietää
hiljaisuutta joka ei ole puolesta eikä vastaan sen uskoa,
että Jumalan tahto tulee täytetyksi, että huolimatta sen rukouksista
Jumala ei petä ketään, ei edes maailmaa riemusaatossaan. (24.12.2014)