Jouluromantiikkaa

Jane Austenin ja ylensyömisen yhdistelmä saa jo lyhytaikaisena yhdistelmänä ihmisen arvostamaan askeesia.

Aamupäivästä pitkälle iltapäivään, jonnekin kolmen tienoille, katsoin joulun kunniaksi televisiosta Jane Austen-filmatisointia Ylpeydestä ja ennakkoluulosta.

 

Se on nykypäivän näkökulmasta yltiöromanttinen kertomus, mutta oman aikansa arjen vinkkelistä lähes inhorealistinen. 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa oli tosiaan olemassa ihmisiä, joiden elannon hankkiminen perustui oman perheen säätyyn, maineeseen ja varallisuuteen ja niiden yhdistämiseen jonkun toisen perheen edustajan vastaavien ominaisuuksia kanssa avioliitossa. Se, mikä Austenin kirjoissa kuulostaa meistä vain todellisuuspaolta, oli niiden kirjoittamisen aikoihin vakavista vakavinta todellisuushakuisuutta. Kyllä minun on pakko vähän ihailla Elisabeth Bennetin realiteettien tajua, kun hän aluksi halveksii herra Darcya, kunnes nähtyään viimein omin silmin talon ja tilukset, katsoo tarpeelliseksi muuttaa mielensä miehen suhteen ja suostua kosintaan, jonka vastikään oli torjunut.

 

Hauskin tyyppi on kuitenkin Elisabethin isä, lämpimän kyyninen verbaalikko. Mutta se johtuu vain kahdesta syystä: ensinnäkin minulla on varaa moiseen ylelliseen mielipiteeseen, koska en ole ikänäni ollut riippuvainen avioliitoista ja elän yhteiskunnassa, jossa kukaan muukaan ei ole, ja toiseksi minulla on riittävästi ikää. Korkeahko ikä etenkin on siunauksellinen asia. Omanlaistaan luksusta….

 

Sarjaa katsoessani pohdiskelin myös sitä, miten erilainen ihmisten sisäisen maailman on täytynyt olla ajalla ennen sähköistä massamediaa.

 

En ehtinyt katsoa sarjaa aivan loppuun, mutta olin onneksi nähnyt sen riittävän monta kertaa aiemminkin. Minun elämässäni television ohi ajaa jokseenkin mikä tahansa, mutta nyt sen syrjäytti se, että piti valmistaa ruokaa ja hakea äiti meille syömään. Ensimmäinen kerta, kun äiti tuli meille jouluna. Meillä kun ei ole ns. jouluruokia tarjolla. Muuten ruokaa oli kyllä riittämiin. Oli niin kalaa kuin lintua sekä sitä isännän ylikypsää kinkkua, vihanneksia ja viinejä, juustoja ja kermaista jälkiruokaa.

 

Ja niin tulin syöneeksi liikaa.

 

Niin kuin luullakseni kaikki muutkin suomalaiset tänä nimenomaisena ajankohtana.

 

No, heti huomenissa palaan taas ruotuun. En katso telkkaria enkä syö enkä juo liikaa. Vaan alan valmistella luentoa kuvallisen viestinnän historiasta… (25.12.2009)