Käsityöstä

Käsityö on alkanut tarkoittaa askartelua. Määritelmää pitäisi ehkä tarkastaa, semminkin kun elämme näitä yhteiskunnan romahtamisen aikoja.

Aamun Hesari tiedonaturoi, että Espanjlaiset ovat ruvenneet muuttamaan maalle, kun työpaikat kaupungeista ovat lopullisesti loppuneet.

Hyvä idea, joka toisin käsittääkseni edellyttää työvoimavaltaisia eli tehomaatalouden ulkopuolisia menetelmiä. Ja nehän ovat hyviä, ne.

Toinen alue, josta voisi hyvällä syyllä irrota työpaikkoja, on käsityöläisyys.

Jouduin tässä juuri ostamaan uuden repun. Tällaisen jotakuinkin kaupunkikäyttöisen. Olin noin kahdeksan vuotta onnistunut käyttämään pientä Samsonite-reppua, joka olikin oikein hyvä niin kauan kuin oli, mutta nyttemmin siitä on hajonnut vetoketju siten, että se aukeilee keskeltä omia aikojaan. Luultavasti syynä on se, että matkustelen runsaasti Venäjän Karjalassa ja Shanghain ulkopuolisessa Kiinassa, mikä käytännössä merkitsee sitä, että aina, kun noilta seuduilta palaa, kaikki, mikä on ollut mukana, pitää pistää pesukoneeseen vähintää 60 asteeseen. Repussa lukee etupuolella pienellä sokeapainatuksella Samsonite, mutta se nyt ei ole minua sanottavammin häirinnyt, vaikka minulle syvistä periaatteellisista syistä pitäisi oikeastaan maksaa, jos kanniskelen firmojen logoja.

Kun rupesin etsikelemään uutta reppua, vaatimukset olivat seuraavat: siinä saa olla vain yhtä väriä, mieluiten mustaa. Ei mitään 'tehostevärejä". Siinä ei saa olla vetoketjuja, sillä ne menevät rikki, ja kun se nyt on tosiasia, että minä joudun sitä reppua kuitenkin pesukoneessa pesemään, niin materiaalien pitää olla sen mukaan. Siinä ei tarvitse olla paljon taskuja, eikä siinä ylipäätään saa olla taskuja, joihin ei mahdu mitään. Pitää olla ainakin yksi reilunkokoinen tasku, jota ei voi viiltää pohjan tai ulkoseinien läpi puhki. Repun pitää olla pienempi kuin läppärireppu, mutta siihen pitää tarvittaessa mahtua A4-kansio - ei mappi, mutta jonkunlainen kotelo, jossa paperit pysyvät ruttaantumatta. Ja logoja ei tietenkään saa olla, ainakaan näkyvästi.

Ja voitteko kuviella: sellaisten reppujen löytäminen on vaikeaa. Jouduin jälleen turvautumaan Die Zeitin verkkomyymälään.

Olen aiemminkin ostanut Die Zeitin verkkokaupasta laukun, sillä kertaa eli viime joulukuussa salkun, johon mahtuu läppärini, joka ei ole pienin malli. Molempien, viime vuonna ostamani salkun ja nyt ostamani repun, valmistaja on sama Hack Lederware, joka valmistaa tuotteensa käsityömäisin menetelmin sillä periaatteella, että tuotteen pitää olla käyttökelpoinen ellei suorastaan kuin uusi vielä 10 vuoden jälkeen.

Luultavasti ihmiset jakaantuvat sen(kin) mukaan, mitä haluavat tavaroidensa kestävän. Jotkuthan eivät tosiaankaan halua käyttää vaatetta, kenkiä tai laukkua kuin neljä viikkoa. Mutta minä olen laiska ihminen enkä suostu etsiskelemään tavaroita rikkimenneiden tilalle joka vuosikymmen. Ja minun kaltaiseni ihmiset ovat sitten kohderyhmä Hack Lederwaren tyyppisille, käsityömäisiä menetelmiä ja laatumateriaaleja käyttäville firmoile. Mutta harvassahan meitä on, joten markkinoinnin ja jakelukanavan suhteen on haastetta.

Käsityö on tarkoitushakuisesti saatettu meillä huonon huutoon ryhtymällä käyttämään sanaa käsityöläinen ihmisistä, jotka vain askartelevat. Pitkin maita ja mantuja on 'lahjatavaraliikkeitä', joissa on myytävänä muka käsityöläisten tuotteita, mutta tosiasiassa ne ovat askarrelmia. Maassamme on enää aika vähän vaikkapa keramiikka-alan käsityöläisiä. Kaikenlaisia keramiikka- ja lasiaskartelijoita kyllä on.

Käsityöläinen tarkoittaa minun sanastossani aivan muuta kuin askartelijaa. Käsityöläinen valmistaa rankalla ammattitaidolla, käsityömäisillä tuotantotavoilla käyttötavaroita, jotka kestävät äidiltä tyttärelle, myös esteettisesti. Käsityömäisin tuotantotavoin ei oikeastaan kannata valmistaa mitään 'luovaa'.

Luovuus onkin toinen termi, joka on kärsinyt suuresta inflaatiosta, luultavasti tarkoitushakuisesti sekin. Luovuudella tarkoitetaan nykyisin lähinnä ilkivaltaa, tarkoitushakuista asioiden pilaamista joidenkin yksittäisten ihmisten mielivaltaisilla oikuilla. Tämä uusi, insinöörivetoinen luovuuden määritelmä on aiheuttanut sen, että kunnollisia tavaroita on erittäin vaikea löytää.

Die Zeitin vekkokaupasta ei tietenkään mitä tahansa saa, mutta se, mitä saa, on kunnollista. Johtuu kohderyhmästä. Die Zeitissahan on kymmeniä sivuja työpaikkailmoituksia, joilla haetaan väkeä saksalaisiin yliopistoihin. Verkkokaupan tilauslomakkeessakin on tilaajalla valittavana itselleen vain kaksi titteliä, toinen on Doktor ja toinen on Professor. Sille porukalle ei oikein voi myydä huonoja tavaroita. Sillä porukalla on mielenkiintoisempaakin tekemistä kiertää ostamassa reppua joka vuosikymmen.

Askartelukrääsän kaupittelu käsityönä minua siis hiukan ärsyttää. Sitä pyrkii esiintymään jopa museoiden myymälöissä, joista se pitäisi ainakin saada pois.

Paitsi jos siihen liittyy edes hitunen funktionaalisuutta ja roimasti vaikkapa sosiaalista vastuuta. Kun sain reppuni, paketissa oli Werkhaus-nimisen firman esite. Suurin osa Werkhausin tuotteista menee sille 'lahjatavara'-osastolle, jota en malta olla halveksimatta, mutta niissä on jotain jujua, ja ennen kaikkea ne valmistetaan käsityömäisin menetelmin työvoimalla, josta 15%:lla on jokin ruumiillinen tai psyykkinen vamma.

Osa tuotteista on olevinaan mööpeleitä. Saksalaisista ei oikein ole tekemään mööpeleitä, ei voi mitään Saksalaisista on tekemään vaikkapa vaatteita ja laukkuja, mutta huonekalut ylittävät heidän kykynsä. Werkhausin tuotteet perustuvat tiettyyn liitokseen, ja se sopii mielestäni lahjatavaroihin paremmin kuin varsinaisiin huonekaluihin kuten hyllyköihin. Mitään noista tuotteista en itse itselleni ostaisi, mutta ilahtuisin, jos saisin mustan Kleinbus-Volkkari-kynä-yms.telineen. Ja Suonenjoella olisi tarpeen linnunpöntön näköinen vessapaperiteline. Turkin lipulla päällystetty, säilytystilalla varustettu jakkarakin on kiva… (10.8.2013)