Käyttäjälähtöinen sanomalehti?

Hesariin on saatu uusi päätoimittaja, mutta lehti tuskin paranee.

Eilen tiedonaturoitiin, että Hesarin päätoimittaja vaihtuu.


Eilisessä verkko-Hesarissa ainakin luki, että lehdessä keskitytään uuden päätoimittajan mukaan 1) käyttäjälähtöiseen lehden suunnitteluun ja 2) lukijoiden saamiseen mukaan lehden tekemiseen.

1) Joitain vuosia sitten seurasin vierestä erästä käyttäjälähtöisen suunnittelun projektia, jossa tarkoitus oli saada aikaan tuotteita, joilla helpotettaisiin vanhusten elämää. Tietoa vanhusten toiveista kerättiin haastatteluilla ja vierailuilla vanhustenkodeissa yms. Yksiselitteinen tulos oli, että vanhukset eivät halua olla missään tekemisissä tietokoneiden kanssa. Tämän tiedonkeruun seurauksena melkein kaikki projektiin osallistuneet opiskelijat tekivät 'vanhusten elämää helpottamaan' jonkinlaisen tietokoneen kaltaisen laitteen. Yksi ryhmä teki rakennuskompleksin, jossa tilajärjestelyjä voidaan helposti muuttaa minkälaisiksi tahansa. Tiedonhankinnassa oltiin kuitenkin saatu myös selville sekin, että vanhuksista monilla on muistisairauksia, joiden takia he eivät pärjää muuttuvissa tilallisissa olosuhteissa.

Tästä olen tehnyt sellaisen johtopäätöksen, että käyttäjälähtöisellä suunnittelulla tarkoitetaan sitä, että ensin selvitetään, mitä käyttäjät haluavat, ja sitten tehdään tarkalleen päinvastaista. Tässäkin projektissa oli mukana professoritason ohjaajia kahdelta mantereelta, esim. psykologeja ja terveydenhoitaalan edustajia, joten asiantuntemuksen puutteesta ei voinut olla kyse. Siispä kyse saattoi olla vain siitä, että koko käsite 'käyttäjälähtöinen suunnittelu' on peitetermi sille, että tehdään mitä lystätään täysin piittaamatta seurauksista.

Joten luultavasti Hesarin linja ei muutu sikäli kun siellä pysytään käyttäjälähtöisen suunnittelun linjalla. Mikael Pentikäinen toki on 'hyvä tyyppi', ja huonon journalismin pääasiallinen syy ovat 'hyvät tyypit'. Mutta hän oli vain yksi 'hyvä tyyppi' koko Hesarin toimittajamassassa. Hesarin toimituksessa on minun lukemiseni perusteella vain yksi toimittaja, joka ei ole 'hyvä tyyppi', ja hän on Saska Saarikoski.

2) Hesari haluaa lukijat mukaan lehden tekemiseen. Aikooko se maksaa siitä? Jos ei, se ei saa lukijoita mukaan, ja sitä paitsi ihmisestä, joka osallistuu lehden tekemiseen, on perinteisesti käytetty nimitystä toimittaja eikä lukija, ja sitä on pidetty työnä, josta on yleensä maksettu jonkinlainen palkkio. Hesarissa näyttää kuitenkin vallitsevan asiasta jonkinlainen sekaannus. Tämä vakava käsitesekaannus johtunee siitä, että Hesarin toimittajat elävät siinä luulossa, ettei heidän lukijoillaan ole muuta elämää kuin Hesari. Voin kertoa Hesarin toimittajille uutisen: Hesarin lukijat tekevät suuren osan vuorokaudesta elantonsa ansaitsemiseksi työtä, eikä se työ useimmilla ole Hesarin toimittaminen. Meillä lukijoilla ei ole pienitäkään aikomusta ruveta päivätöittemme päälle palkatta avustamaan lehteä, josta joudumme vielä maksamaan. Tehdä työtä, ja maksaa itse sen tekemisestä? Hesarissa on vallalla hullu logiikka.

Steve Jobs onnistui niin oivallisesti kuin onnistui Applensa kanssa, koska hän ei kysellyt kuluttajilta mitään. Hän antoi kuluttajien olla rauhassa. Hän ei vaivannut heitä markkinatutkimuksien haastatteluilla eikä muillakaan kyselyillä. Hän piti niitä sitä paitsi hyödyttöminä. Kuulema Ford sanoi aikanaan, että jos ihmisiltä oltaisiin kysytty, millaisen kulkuvälineen nämä haluaisivat, nämä olisivat vastanneet, että paremman hevosen, ja koko auto olisi jäänyt keksimättä.

Koska Jobs-vainaa ei vaivannut kuluttajia, siitä palkkioksi kuluttajat ovat vielä tänäkin päivänä valmiita maksamaan Applen koneista hiukan enemmän kuin kilpailijan vastaavista.

Epäilemättä Jobsin alaisena työskentely ei ollut aina miellyttävää, mutta työpaikat säilyivät ja jopa lisääntyivät.

 

Entä jos on niin vvanahnaikaisesti, että jos lehti on hyvä, lukijat maksavat ja ilmoittajat ilmoittavat, mutta jos lukijoita koko ajan simputetaan palautteenantopakolla, lehti joudutaan lopettamaan? (28.5.2013)