Kattosammalta ja kulttuurikävelyä

Ensinmainitusta pitää yrittää päästä eroon, jälkimmäinen on kerrassaan erinomaista, ja toivottavasti Kuopion kulttuurikävelyt

jatkuvat vastakin.

Sain auton toissapäivänä huollosta. Siitä kun olivat menneet etupyörien laakerit. Ja nyt se on tänä päivänä katsastettukin, joten taas mennään.

Katsastusreissulla kävin myös ostamassa vähän valttia, että saan kyllästetyiksi Uukuniemen saunamökin verannan sekä siltä alas rantaan vievät pitkät portaat. Ne ovat vuodelta 1992, ja koska ne ovat vielä ihan hyvät paitsi että irrallinen, rannasta päin ensimmäinen porras on hajonnut, arvelin, että ehkäpä vetäisin niihin nyt sen kyllästeen. Se tulee luultavasti halvemmaksi kuin niiden portaiden purkaminen ja uusiminen, jos ne kovin huonoon kuntoon pääsevät. Pyrimme kyllä välttämään tässä perikunnassa niin ylimääräisiä kustannuksia kuin ylimääräistä työtäkin, sillä, niin, kyseessähän on perikunta, ja mikä vielä surkeampaa, perikunta, joka omistaa vain puolet siitä mökistä…

Ostin myös sammaleenpoistoainetta. Viime kesänähän sille mökille ei olosuhteista johtuen tehty oikein mitään, kun ei jaksettu, ja niinpä pihlajat, nämä pikakasvuiset puut, olivat venähtäneet katon korkeuden yli. Vaikka olen joka kesä raapinut sitä sammalta siitä yhdestä nurkasta, jossa sitä tavallisesti on ollut, sitä oli nyt posahtanut jokseenkin koko katolle, kiitos pihlajien. Ne nyt sitten kaadan, kun mökille seuraavan viikon loppupuolesta luullakseni menen.

Yksin sinne menen. Yritin toissapäivänä värvätä apuvoimia, mutta epäonnistuin, joskaan en kauheasti muuta odottanutkaan… Ja mikäspäs siellä on yksin ollessa. Kaiken pahan maailmassa tekevät ihmiset, sanoi äiti, ja sielläpä ei nyt kesälomakauden jälkeen tosiaankaan ihmisiä liiku, pelkkä karhuja ja susia vain.

Tällä hetkellä olen Suonenjoella, ja tämä piha on aivan hirveän näköinen! Olemme olleet pois tältä liki kolme viikkoa, ja voi miten hieno tämä oli, kun läksimme!

Pioninkukinta on myöhässä, ja mikä pahinta, kaikki eivät edes kuki. Parissa pensaassa nuput ovat kuivineet jo alkuvaiheessaan pikkuisiksi, mustiksi rusuiksi. Sama pätee auringontähteen/häränsilmään. Sen kukkavana on parimetrinen, mutta latvan nuput ovat pelkiä kuivia kokkareita. Kukkavanan oksissa on vielä joku tuoreen näköinen. Häränsilmään on tulossa toinenkin kukkavarsi, mutta näinköhän se kerkeää tälle kesälle.

Henkeäni ahdistaa jo ajatuskin, että tässä on jossain vaiheessa lähdettävä niittämään lupiininraatoja yms.

Mutta saahan siinä hyvää liikuntaa.

Liikunnasta puheen ollen en malta olla mainostamatta Kuopion opastettuja kävelyretkiä, vaikka eivät ne kyllä mainostamista kaipaa, niin paljon niillä on porukkaa. Toissailtana kuljimme Venäläinen Kuopio -kierroksen, ja oli mahtavan hyvä. Kyllä oli vilskettä Kuopiossa 1800-luvulla. Sillon J.V. Snellman rakennutti kouluunsa edelleen siinä Snellmanin koulun pihalla olevan, mutterin muotoisen rakennuksen, 'poikien vehtuusalin', joka nimestään huolimatta oli vain liikuntasali.

Kaupungissa kyllä vehdattiin noihin aikoihin muussakin mielessä. Nyt nostan esiin vain Adèle Sallinin (1857-1944). Hän oli rikkaan nimismiehen tytär, joka oli opiskellut valokuvausta Tukholmassa ja perusti sitten valokuvausliikkeen Kuopioon. Hänellä oli kaupungissa myös muita yrityksiä, nimittäin hattuliike ja muotiliike. Mutta sitten hän jäi leskeksi, eivätkä nimattomat naiset saaneet tuohon aikaan omistaa liikeyrityksiä. Adèle ratkaisi ongelman ryhtymällä vehtaamaan konttoristi Victor Barsokevitschin kanssa, ja avioliiton myötä Adèlen valokuvaamo siirtyi Barsokevitschin nimiin vuonna 1881.

Victor Barsokevitschille omistettu museo, VB-keskus, toimii nykyisin Kuninkaankadulla siinä, mihin rakennettiin valokuvaamoa kohdanneen tulipalon jälkeen uusi eli nykyinen rakennus samaan käyttöön. Tulipalossa tuhoutuivat kaikki Adèlen negatiivit. Barsokevitsch lahjoitti sittemmin negatiivinsa Kuopion luonnonystäville. Näinpä sitten Barsokevitsch on se kuuluisampi tästäkin pariskunnasta, vaikka ansio varmaan kuuluisi oikeasti sille toiselle. Semminkin kun huhujen mukaan Adèle piti firmassa kohtalaista jöötä. (28.7.2017)

 

Soodaa, soodaa, enemmän soodaa!

 

Eilen illalla melko myöhään saavuin Uukuniemelle. Kyllä se vaan alkaa jo iltayhdeksältä pimetä tässä vaiheessa kesää, ja yhdeltätoista on jo ihan yö.

 
Ei sitten enää ole Ailia reservinä naapurissa. Heidän talonsa on nyt myyty, ja iltapimeässä ja kaatosateessa ajoin vielä ensimmäisenä Ailin entiseen pihaan hakemaan kaksi isoa mustaa jätesäkillistä matonkuteita, jotka Aili oli jättänyt minulle aitan rappulle.
 
Sitten oli tiekommervenkkeja, tavaroiden kanniskelua auton eri sijaintipaikoista (ei kannata yrittää ymmärtää…), kaasujääkaapin sytytystä, veden kantoa, tulen laittoa saunaan…
 
Olin matkalla juonut kahvia, joten en saanut oikein nukutuksi…
 
Aamulla rupesin sitten putsailemaan verantaa ja siltä rantaan meneviä portaita. Tukipuiden kohdalla lankkujen väleissä oli jo hyvin muhevoitunutta multaa. Kyllä niitä on harjalla lakaistu, mutta… Kolojen tyhjentely vei ennakoitua enemmän aikaa, ja vasta joskus aamupäivällä klo 11 pääsin kyllästämään kyseistä rakennuksen osaa. Painekyllästetystä puusta valmistetut veranta ja portaat ovat vuodelta 1992, ja koska puu oli vielä kovaa, arvelin, että on kätevämpää ja halvempaa kyllästää ne nyt kuin rakennuttaa uudet parin vuoden päästä.
 
Seuraava ohjelmanumero oli roundupittaa tien keskellä vuosikymmeniä korkeutta kasvanut turve, johon auton pohja ottaa kiinni. En tiedä, tuleeko siitä olemaan apua, mutta onpahan nyt kokeiltu sitäkin.
 
Tänään on tullut niin napakasti, etten ole uskaltautunut meidän melko jyrkälle harjakatolle. Olen aikanaan raapinut sieltä sammalta ihan vain alhaalta käsin harjalla ja kiviharavalla, mutta kuten on yleisesti tiedossa, viime kesä hävisi minulta elämästä. Eikä sitä sammalta tosiaankaan tarvitse jättää raapimatta huopakatolta kuin yhtenä kesänä kun se on levinnyt niin, ettei siihen enää alhaalta käsin ylety ja ettei se enää edes raapimalla lähde. Ja se ongelma tässä nyt on käsillä.
 
Ostin siihen perikunnan rahoilla myrkkyä, joka oli niin kallista, ettei järki riitä sen käsittämiseen, ja sentään ostin sitä halvempaa merkkiä kahdesta sen kaupan vaihtoehdoista. Kun äsken olin rouduppeineni tien kimpussa, asia tuli puheeksi serkkuni kanssa, joka ei aivan solkenaan tällä ravaa ja jota en ollut voinut konsultoida tästä probleemasta aiemmin. Järkytykseni olikin suuri, kun sain kuulla, että tepsivin keino siihen katon sammaleeseen on sooda.
 
Olisi pitänyt arvata, että joku halvempi ratkaisu on pakko olla. Onhan maailmassa ollut kattoja ja luultavasti ne ovat aina sammaloituneet, joten sitä sammalta on täytynyt poistaa myös maailmassa ennen kemian teollisuutta ja myös muilla kuin mekaanisilla menetelmillä.
 
No, oppia ikä kaikki…(11.8.2017)
 
 

Vieläkin mökkireissua muistellen

 

Koska meidän mökillä mikään ei mene niin kuin Strömsössä, kävi ilmi, että olin suuresti aliarvioinut niiden pihlajien määrän, joka minun tuli kaataa ennen kuin kannatti haaveilla sammalen myrkyttämisestä katolta. Ja mitä siihen sammalmyrkkyynkin tulee, opin viime mökkreissulla kiinteistöekspertti-serkultani, että ei pidä ostella mitään kalliita myrkkyjä kaupasta vaan käyttää soodaa.

Pihlajamäärän aliarviomistani pitää ihmetellä, sillä olin aloittanut niiden kaatamisen jo edellisellä reissulla, joten olin kartoittanut tilanteen. Mutta silti määrä osoittautui hirmuiseksi ja kaksi puista oli niin paksuiksi, että omat voimani eivät niiden sahaamiseen riittäneet.

Mutta olin osallistunut naapurimökissä majaansa pitävän serkkuni syntymäpäivälahjaan, ja paras lahjahan mökkeilevälle naiselle on kunnon moottorisaha. Tosin tämän lahjan saaja kerkesi kaataa yhden puun ennen kuin joku luki laitteen ohjekirjasta, että sitä sahaa ei saanut antaa kylmiltään ensikertalaisille. Moottorisahanomistajatar lupasi minun käyttä oheisen kuvan, jos se on soma. En tiedä, onko se soma, mutta katsokaapa, miten vakuuttava on kypsähköön ikään ehtinyt nainen kera moottorisahan. Ei tässä itketä, ettei muka kyetä käyttämään jotain yksikertaista vehjettä kuten moottorisahaa! Yhtä kaikki, pääsin nauttimaan lahjan eduista itsekin, joskin minun pihlajani kävi kaatamassa se kiinteistöekspertti-serkkuni.

Hänelle löytyi muitakin hommia, sillä meillä sattui veisvahinko. Emme nimittäin normaalisti tiskaa mökillä sisätiloissa vaan ulkona erityisellä tiskauspaikalla, mutta kun oli pimeää ja tuulista, päätin yhtenä iltana tyytyä tiskaamaan sisällä kynttilän valossa. Kaadoin tiskialtaseen ämpärillisen saunan padassa lämmitettyä vettä, ja kas, sehän hulahti suoraan altaan alapuolella olevaan kaappiin ja sieltä varpailleni. Onneksi oli kiinteistöekspertti-serkku maisemissa. Ensimmäinen korjauserä ei auttanut, vaan minun piti kaataa kintulleni toinenkin ämpärillinen kuumaa vettä. Kun serkkuni seuraavan kerran ilmaantui putken ääreen, seurasin aika tarkkaan, mistä hän niitä tiivisteitä kaivoi. Kiittäessäni sanoin, että mitähän minä olisin tehnyt, jos hän ei olisi ollut siskonsa synttäreitä juhlimassa, ja hän vastasi, että olisin rassaillut niitä tiivisteitä. Enpä usko, sillä minä en olisi tiennyt koko tiivisteitä olevan olemassakaan.

Paljon oppii, kun vanhaksi elää.

Nyt olen Suonenjoella, ja täällä kävi päivällä isännän sisko yhden ystävänsä kanssa. Olin eilen illalla ihmetellyt, miksei uni tule, vaikka olin aamulla joogannut, sen jälkeen käynyt koppiauton kyydissä hakemassa työni Lapinlahden näyttelystä, tarponut mustikassa, vaikka saalis jäikin laihaksi, trimmeröinyt pihaa ja kitkenyt ylettömän pitkät saraheinät perennalämpäreeltäni. Tuo vieras tuli sitten hopeamarunaa hypistellessään kysyneeksi, tiedämmekö minä ja isännän sisko, mihin mummot entisinä aikoina käyttivät hopeamarunaa ja miksi sitä ylipäätään kasvatettiin. Vastaus oli, että mummot laittooivat sitä virsikirjan väliin, kun piti aamulla lähteä pitkälle kirkkomatkalle anivarhain. Ei ruvennut kirkossa nukuttamaan. Ja minä olin penkonut sitä marunaa tuntikausia ja lopettanut hiukan jälkeen iltayhdeksän! (17.8.2017)