Kesä se on kaupungissakin

Oli hämmästyttävää, miten monet viettivät juhannuksen kaupungin keskustassa.

Niin se vain sujui juhannus kaupungissakin.
 

Sairastamisjoogaa: Äsken kävin kaupungilla pikkuisella kävelyllä pudottamassa pari kirjettä postilaatikkoon. Matkalla kuulin takaani karmeaa kiljumista. Kuulosti murrosikäisltä kersoilta, jotka koettelevat kaupunkikultuurin rajoja. Sellaista tyhjänpäiväsitä kirkumista kirkumisen itsensä vuoksi. Ja jotain sellaista, mikä ottaa hermoon varsinkin sairaana. Mutta kun käännyin katsomaan, näin järkytyksekseni, että kirkuja oli noin viisivuotias poika, joka oli pyöräilemässä vanhempiensa kanssa.
 

Ihmettelin, miten vanhemmat kestivät sitä. He eivät tosiaankaan tehneet elettäkään kirkumisen vaimentamiseksi. Teki mieleni kysyä, eivätkö he tosiaankaan saa sitä tenavaansa kuriin, sillä kirkuminen oli aivan jatkuvaa. Poika ei kuitenkaan vaikuttanut kehitysvammaiselta tms. Eivätkä vanhemmatkaan millään muotoa luusereilta - pikemminkin tyypilliseltä kuopiolaisväeltä, jolla on ylempi korkeakoulututkinto.
 

Vaan mistä minä tosiaankaan tiedän, miksi ne ihmiset suostuivat kuuntelemaan sitä.
 

Päätin, että perheessä oli juuri riidelty. Vanhemmat olivat eroamassa, ja olivat lähteneet pyöräilemään jonkinlaiseksi yhdeksi viimeisistä yhteisistä teoista. Poika oli vain onnellinen, kun sai olla vanhempiensa kanssa eivätkä nämä tapelleet. Ja vanhemmat yrittivät antaa pojan kerrankin olla rento, tehdä mitä haluaa, ja sietää sen. (26.6.2011)