Kesän viimehetket

Melkein elettiin viikko luonnon ja paikallisten tuottajien antimilla Uukuniemellä. Ei tietenkään ihan...

Oltiin tarkalleen viikko mökillä – viime viikon keskiviikkoiltana myöhään saavuttiin sinne ja eilen illalla tultiin kotiin. Oli viimeinen sesongin mökkireissu. Aiemmat tämänkesäiset olivat hyvin raskaita, mutta tämä oli jo ihan jees. Mutta yhtenä viimeisistä illoista, kun oli vielä tyyntä, saatoimme seurata iltakävelyllä syksyisten usvien nousua kylätiellä, mikä veti vähän surumieliseksi.

Mutta sitten alkoivat kahden viimeisen mökkipäivämme myrskyt. Erikoinen keli: aurinko paistoi täydeltä terältä suorastaan tummansiniseltä taivaalta, ja aallot olivat niin hirveitä ettei tosikaan! Toissapäivänä meidän oli tarkoitus nostaa laituri, mutta onneksemme siskoni ilmoitti tulevansa mökille vielä ja lupasi nostaa sen. Huonohan se laituri on ja varmaan pakko ensi kesänä uusia, mutta jos se jäiden liikuteltavaksi jää, se voi rikkoa jonkun naapurin omaisuutta ikävillä taloudellisilla seurauksilla.

Tapasimme jälleen mielenkiintoisia ihmisiä ja lisäksi lepäsimme urakalla.

Ja sieniä piisasi. Söimme niitä viikon jokaisena päivänä. Yhtenä tatteja, toisena koivunkantosieniä ja muina kanttarelleja. Viereisessä kuvassa kesänlopettajaisateriamme, paikallisen tuottajan lammaspihvit ja kanttarelli-kesäkurpitsa-couscousia, jota ei luultavasti tunneta niillä seuduin, joilta couscous on kotoisin.

Vielä viimeisenä päivänä ennen lähtöä minä keräsin aamulla omalta tontilta viisi litraa mustikoita ja iltapäivästä yhdessä isännän kanssa kaksikymmentä litraa (20 litraa!) kanttarelleja, joita nousee sinne koko ajan lisää – niin, niin kuin sieniä sateella. Viimemainitut isäntä vei Kuopioon tultua siskolleen, sillä meillä ei mene nykyisin kanttarelleja juuri lainkaan paitsi tuoreena. Vieläkin on viime vuotisia pakastimessa. Tatteja kun olisi ollut enemmän, varsinkin herkku-…mutta kun ei ollut. Mökillä kuivasin sentään kanttarelleja sellaisen 10 litraa, kuivattuna litran purkillisen, joskaan en tiedä, hittoako niillä teen, ja kotona haihduttelin pannulla nesteet pakasteesen menevään ihan pieneen rasialliseen, josta saadaan jouluaterialle kanttarellikastike, jos sinne asti eletään.

 

Tällä mökkireissullakin kuulimme suru-uutisia, nimittäin että Mihail Kostomolov, viime kesäisen (2015) Viipurin ja Kronstadtin retkemme mahtava opas, oli poistunut tuonilmaisiin. Siinä meni sivistynyt, tietorikas ihminen. Oli ilo tuntea hänet edes niiden muutaman päivän ajan. Harvoin tapaa ihmisiä, joiden kanssa voi oikeasti keskustella kirjallisuudesta niin kuin Mikon kanssa pystyi. (11.8.2016)