Kirjallisuustapahtumista

Onko media

välttämätön osa kirjallisuus-

tapahtumaa? Eikö kirjallisuus pärjää ilman kameroita ja hesareita?

Kuopion Kirjakantti-tapahtuma oli ihan mukava, mutta kieltämättä valju vesio siitä, mikä se oli, kun vuonna 2004 muutimme Kuopioon.

 

Tämänkertaisen Kirjakantin viimeisenä päivänä olikin aimo läjä alustuksia aiheesta 'miten pitää yllä kirjallisuustapahtumaa'. Alustajana oli mm. Tuula-Liina Varis, joka on vetämässä Joensuun Kirjallisuustapahtumaa.

 

Yksi panelisteista oli Satu Taskinen, Erkon kirjallisuupalkinnon perillisen Helsingin Sanomien esikoiskirjailijapalkinnon tämän syksyinen voittaja. Hän asuu Wienissä, ja kertoi itävaltalaisesta, koko saksankielisen alueen käsittävästä Ingeborg Bachmann -palkinnosta, jonka ympärillä on mielenkiintoinen tapahtuma. Siinä nimittäin kirjailijat lukevat tekstiään monipäiselle kriitikkoraadille - niin raadilla kuin yleisölläkin on toki tekstit teksteinäkin edessään - ja raati sitten ruotii tekstin siinä televisiokameroiden alla.

 

Tätä pidettiin gladiaattoreiden taisteluna, mihin Taskinen huomautti, että eihän kenenkään ole mikään pakko lähteä mukaan, jos haluaa suojella egoaan.

 

Minusta idea oli loistava. Kirjailijan työtä pidetään yksimielisesti yksinäisenä, mutta miten onkaan lukijan laita? Hän on lukeissaan vielä yksinäisempi, mihin jo aikanaan Marshall McLuhan puuttui The Gutenberg Galaxyssaan, jossa totesi, että kirjapainotekniikan mukana lukemisesta tuli itsekseen hiljaa lukemista jonkinlaisessa transsin kaltaisessa, hypnoottisessa tilassa. Ennen kirjapainotaitoahan kirjoja ei piisannut jokaikiselle omaansa, vaan kirjoja luettiin ääneen (> luento), ja kertomakirjallisuus oli lähinnä suullista perinnettä, aina porukassa tapahtuvaa.

 

Kysyttiin myös, eikö ole mahdollista pitää kirjallisuustapahtumaa ilman kilpailua.

 

Jaa, hyvä kysymys. Kirjakantin siirtyminen alkusyksystä loppusyksyyn johtui siitä, että siihen oli yhdistetty Savonia-palkinnon ehdokkaiden esittely. Ja sitten arvosteltiin Savonia-palkinnon raatia…

 

…mikä ihmetytti minua suuresti. Sillä kai kaikki nyt tietävät, että tuollaiset kilpailut ovat aina kilpailun järjestäjän keinoja osallistua pontevammin diskurssiin, jonka substanssiin se ei muuten pääse vaikuttamaan. Ts. keino pönkittää omaa asemaa. Graafisen suunnittelun alalla pakkausmateriaalien valmistajat järjestävät kilpailuita myydäkseen tuotteitaan ja saadakseen puoli-ilmaisia innovaatioita. Ja tietenkin esiintyäkseen edistyksellisinä ja luovuutta kannustavina. Kilpailuita järjestävät myös paperitukut sun muut samasta syystä. Jne, jne. Minulla ei ole mitään illuusioita, etteikö kirjallisuuden suhteen olisi samalla tavalla. Kilpailun järjestäjät haluavat näin esiintyä kirjallisuuden suosijoina ja vaikuttaa siihen, millaista kirjallisuutta pidetään hyvänä ja myydään sekä luetaan. En usko, että tälle voidaan mitään. Kirjailijoiden rahoittamia kirjallisuuspalkintoja ei tietääkseni ole olemassakaan.

 

Ja mitä pahaa siinä on, jos Kuopion kaupunki haluaa antaa kirjallisuudelle hiukan rahaa, antoivatpa sitä nyt minkälaisen raadin kautta tahansa?

 

Mutta kyllä minua kiinnostaisi tuo Ingeborg Bachmann Preis -malli. Tosin meidän kielialueemme saattaa olla liian pieni.

 

Eli pitää tässä lisätä saksan kielen harrastusta. Lueskelen kyllä jo ennestään puolisäännöllisesti Die Zeitia, joka on konservatiivinen kulttuuripainotteinen lehti, mutta sellaisena aika hyvä. Näillä leveyksillä on vähän vaikeata seurata sen kielialueen asioita.

 

Yhtä kaikki, saksalainen kielialue näyttäisi viimeaikaisten lukemisieni valossa voimistavan otettaan kulttuurista. (22.11.2011)