Kitschin syvin olemus on terapia

...sama pätee marraskuuhun.

Olemme jälleen lempivuodenajassani. Isännän arvion mukaan olen maailman ainoa ihminen, joka rakastaa marraskuuta. Oheinen kuva iltahämärästä kertoo, miksi pidän tästä ajasta. Mikään ei ole mielenkiintoisempaa kuin istua tuijottamassa ikkunasta, kun hämärä laskeutuu marraskuussa.

Olen tässä edelleen kirjoittamassa 'joulukorttini' viimeistä lukua, johon tulee asiantuntematonta analyyysiä kiinalaisesta nykytaiteesta. Ja isoja ja kansainvälisesti kuuluisia käsitetaiteilijoita lukuunonottamattahan sitä vaivaa kitsch.

Miksi kitschiä tehdään? Asia oli minullekin käsittämätön aina siihen asti, kunnes tulin vahingossa ryhtyneeksi siihen itse. Pari kymmentä vuotta sitten rupesin tekemään keramiikkaa, ja muistanpa sen kerran, kun vastoin kaikkia mieleeni iskostettuja periaatteita tein kaksi juustokupua, joihin tuli ikään kuin nupiksi pikkuinen hiirulainen, joka nökötti vadelmapehkomaisen kuvun päällä. Oli ihanaa muovailla sitä hiirtä, pyöritellä pikku pallosia vadelmien osiksi, rakennella edes lähes uskottavan näköistä lehvästöä ja vetää päälle niin realistinen alilasiteväritys kuin mahdollista. En ymmärrä edelleenkään edes itse, miksi minulla on toinen noista juustokuvuista vieläkin käytössä. Se on meillä keittiön työpöydällä, ellei ole toteuttamassa funktiotaan jääkaapissa.

Kitschia siis tehdään, koska se on kivaa. Se on karmean näköistä kaikkien muiden paitsi tekijänsä mielestä. Kitschin tekemisellä on myös terapeuttista vaikutusta, ja ne ovat nin suuret, että kannattaa ottaa riski, että muut pitävät idioottina. Kitsch-terapiaa tehdessään jotenkin sopeutuu aiheena olevaan asiaan aivan toisella tavalla kuin tehdessää kuvia vakavasti. Kiinalaisessa eniten viljellyssä lajissa nykymaalaustaidetta on siis mielestäni piirteitä, joita voisi erehtyä pitämään jonkinlaisena symbolismina tai maagisena realismina, mutta pikemminkin nuo piirteet ovat yhtä keinotekoisia kuin oheisessa maalauksessa, jota olen itse tässä väsäillyt. Kuva on kesken, mutta kyllä siitä näkee, mitä tarkoitan terapeuttisella kitschillä.

Ja voi että on lystiä maalata tuollaista kuvaa! Jokaista hiussuortuvaa erikseen! Alan tässä myös epäillä, että laskokset olivat renessanssin aikaan niin muodikaita samasta syystä kuin kvasi-maagis-realistis-symbolistinen kitsch nyky-Kiinassa ja meikäläisen työhuoneessa. Se vaan on niin mukavaa liu'utella värejä tuollaisiksi laskoksen tapaisiksi täysin piitaamatta sitä, voisivatko kankaat tosielämässä muodostaa tuollaisia vai eivät. (6.11.2015)

 

PS. En tullut saamaan 'joulukorttiani' valmiiksi. Koska maailma romahti...