Köyhyys 1918-2018

Perjantai. Yle 2018.

Eilen illalla tuli Perjantai-ohjelma. Koska en katso telkkaria paljon mitään, en ollut katsonut edellistä Perjantaitakaan, joten tämä oli ensimmäinen kokemukseni uudesta toimittajasta Rosa Kettumäestä Vaikutelma oli hermostunut.

Aiheena oli köyhyys, ja sepä on hyvä aihe näin sisällissodan 'juhlavuonna'.

Yksi lukuisista demareiden virheistä näissä presidentin vaaleissa oli koulutuksen korostaminen jotenkin pelastavana tekijänä. Väite on väärä, ja sen tietävät kaikki muut paitsi demareiden presidenttiehdokas Tuula Haatainen. Hän on ollut jo niin pitkään korkeimman eliitin norsunluutornissa, että hänen tuttavapiiriinsä ei enää kuulu ketään, joka olisi jäänyt menestymättä koulutuksestaan huolimatta. Meidän tavan talliaisten tuttavapiiriin tällaisia kuuluu. Hän ei ollut myöskään tutustunut kilpailevaa puoluetta edustavan intellektuellin Osmo Soininvaaran vastikään julkaisemaan, tilastotietoihin perustuvaan käppyrään, jonka mukaan koulutus ei enää pitkiin aikoihin ole lisännyt palkkaa, melkeinpä päinvastoin, paitsi kaikkein korkeimmissa asemissa, joissa koulutus edelleen on valtti. Ja se vähemmistö, joille koulutus on korkeiden tulojen lähde, on suorastaan häviävän pieni.

Kouluttautuminen parantaa ihmisen toimeentulon edellytyksiä kehitysmaissa, joissa se on jotain, mitä kaikilla ei ole. Suomessa kaikki ovat niin valitettavan koulutettuja, että koulutuksellaan ei voi enää erottutua edukseen.

Tuossa köyhyys-aiheisessa Perjantaissa oli dokumentin kautta esitelty kaksi naista. En tiedä, miksei tasa-arvon nimissä oltu toiseksi valittu miestä, mutta kaipa köyhänä voidaan Ylen ohjelmassa esittää vain nainen. Myös studiossa haastateltavana olleet köyhyydestä selvinneet olivat naisia. Vastaavasti rikkaita oli tietenkin edustamassa mies, Kyösti Kakkonen.

Kahdesta köyhästä toinen, Tiina, oli sellainen köyhä, joka ei kertakaikkiaan olisi halunnut olla sitä. Hän oli päätynyt synnyttämään avioliitonulkopuolisen lapsen – tästä häntä voidaan hiukan syyttää, sillä todella harva tulee raskaaksi tietämättään, ja nekin, jotka tulevat, saavat Suomessa helposti abortin. Toki pitää muistaa, että kun lapsi on syntynyt, sitä ei voi toisiin aatoksin tultuaan/masennuttuaan työntää takaisin, joten siitä eteenpäin on elettävä tämän tosiaisain mukaan. Hänen kotinsa samoin kuin pukeutumisensa kertoivat siitä, että hän tykkäsi tavaroista kuten keskiluokkaisen ihmisen kuuluu, ja hänellä oli muodikkaiden vaatteiden ja vaikkapa nyt hauskan pinkin sohvan lisäksi älykännykkä ja mac-läppäri.

Tiina oli mahtava pari Kyösti Kakkoselle, jonka kanssa hänellä oli silmämääräisesti arvioituna sama painoindeksikin. Kakkonen kävi nimenomaan Tiinan kimppuun, sillä Kakkonenkin tykkää hienoista tavaroista. Luultavasti hänen mielestään hienoista tavaroista tykkääminen on hänen yhteiskuntaluokkansa etuoikeus. Hän ei selvästikään ollut lukenut William Morrisin klassikkoteosta News from Nowhere, vaikka hänen keräämänsä taideteollisuustuottet ovat tämän brittisosialistin aloittaman Arts and Crafts Movementin seurauksia. Hän ei kuitenkaan voinut suoraan tuomita Tiinaa tästä hienoista tavaroista tykkäämisestä, sillä silloin hän olisi tavallaan joutunut tuomitsemaan itsensäkin, joten hän latasi, että Tiinan olemista luonnehti elämisen sietämätön keveys, koska Tiina pystyy paijaamaan lastaan keskellä päivää. Tässä asettuivat mukavasti vastakkain tavaroiden haaliminen ja lapsien paijaaminen, ja Kakkosen mielestä molempia ei pitäisi saada.

Dokkariosuuden toinen köyhä, Tarja, oli oikea köyhä. Siltä varalta, että joku ei edellä kirjoitetusta tätä ymmärtänyt, korostan vielä, että Tiina ja Kyösti Kakkonen kuuluvat minun arvomaailmassani samaan kategoriaa, toisella vain on enemmän rahaa kuin toisella. Molemmat arvostavat taloja ja tavaroita. Enpä ihmettelisi, vaikka Tiina päätyisi vielä tulevaksi rouva Kakkoseksi. Sitä vastoin Tarja oli ihminen, joka oli joutunut jonkinlaiseen paha kierteeseen, ja se, mihin tämän yhteiskunnan pitäisi pystyä puuttumaan, ovat pahan kierteet. Pahan kierteiden kaikki osatekijät eivät ole henkilön itsensä hallittavissa vaan vaikeuksia 'aiheuttavat' myös vaikkapa näiden ihmisten läheiset, joita he eivät ole voineet itse valita – Tarjankin tapauksessa muiden vaikeuksien päälle oli tullut äidin sairastuminen. Eli jos vaikka Tiinan voidaan katsoa itse valinneen yksinhuoltajuutensa, Tarja ei taatusti ollut valinnut äitinsä vakavaa sairastumista. Ihminen selviää yhdestä ja kahdestakin isosta katastrofista päällekkäin, jotkut vielä kolmannestakin, mutta sitten alkaa kierre: katastrofit alkavat vetää puoleensa uusia katasrtofeja, kuten vaikkapa Tarjan tapauksessa luottotietojen menetyksen, kun ei enää jaksanut hoitaa asioitaan, ja sitten edelleen kaiken, mikä tässä yhteiskunnassa luottotietojen menetyksestä seuraa, ja siitähän seuraa paljon. Jos  on vielä niin, että lähipiirissä ei ole ketään, jolla olisi rahkeita auttaa, tilanne voi luiskahtaa pärjäämiskyvyn tuolle puolen.

Olen itsekin tässä kamppaillut 'perhe on pahin'-problematiikan kanssa. Kaikki vaikeudet, joita minulla on ikinä ollut, ovat johtuneet erilaisista sukulaisista, niin omista kuin näiden väärän koivun takaisista, ja paska on lentänyt nimeomaan minun eikä esimerkiksi syyllisten itsensä päälle, jotka sitä paitsi sattuvat olemaan rikkaita. Tämä on yksi merkillisimmistä asioista, tämä joutuminen rikkaiden aiheuttaman paskan lapiointiin. Köyhät saavat kyllä aina kärsiä nahoissaan niin omat väärät valintansa kuin rikkaidenkin tekemät, mutta miten rikkaat saadaan korjaamaan jälkensä?  Köyhät loppuvat kyllä maailmasta heti, kun rikkaat alkavat kantaa vastuun omista valinnoistaan ja lapioida itse oman paskansa sen sijaan että pistävät köyhät nielemään sen.

Tarja oli myös mukana luomassa uutta kulttuuria. Hän oli sosiaalinen. Filmissä näytettiin köyhien omaa itsenäisyyspäiväjuhlaa, jonne tullessaan Tarja oli käynyt paikallisessa kaupassa, josta hänelle oli annettu mukaan joitain tavaroita. Hän ei pitänyt kaikkea itse, vaan hän ilmoitti, että jos joku tarvitsee vaikka kahvia, voi ottaa siitä kahvipaketin mukaansa. On toki kauppiaankin etu osallistua tähän kulttuuriin, sillä muuten köyhät alkavat räyhätä alueella – vaikka en olekaan niin inhorealisti, että väittäisin tämän olevan kauppiaan ainoa motiivi.

Olen täysin tietoinen sosiaalisen työllistämien ongelmista, mutta Tarjan kaltaiset ihmiset voitaisiin kenties integroida yhteiskuntaan pontevammalla tällaisella työllistämisellä ainakin jaksoittain. Aktiivimallin vika on oikeastaan se, että jo ennestään väsytetyt ja nöyryytetyt ihmiset laitetaan itse hankkimaan mallin lyhet pilipaliduunit. Jos he siihen itse pystyisivät, he olisivat hankkineet ne jo. Minusta tuo on työvoimaviranomaisten tai sosiaalityöntekijöiden, siihen koulutetujen ihmisten, homma. Eikö koulutuksen pitänyt olla avain kaikkeen onneen?

Kakkonen antoikin sitten köyhille vinkkejä miten rikastua. Eräs hänen tuttunsa oli kuulemma ostanut 20 000 eurolla osakkeita, ja nyt niistä oli kertynyt 20 vuodessa miljoonaomaisuus. Kaikki köyhät voisivat hänen mielestään tehdä samoin.

Kaiken kaikkiaan ohjelmasta joutui väkisin tekemään sen johtopäätöksen, että vuoden 1918 tapahtumien uusinta on lähellä. Ilmeisesti ylin yhteiskuntaluokka ihan piakkoin aloittaa köyhien ampumisen niille sijoilleen, ja kun siinä on menty riittävän överiksi niin että kansainväliset liiketoimet kärsivät imago-ongelmasta, köyhät rahdataan vankileireille, joilla heidät tapetaan vähän piilommassa nälkään ihan niin kuin ennen vanhaan. (27.1.2018)