Koronavessahätä

Maailmassa jyllää virus, jolta ihmiskunnan syvät rivit pyrkivät säästymään kasaamalla koteihinsa vessapaperia.

Kaipa se on sitten minunkin huomautettava, että maata viilitsee koronavirus.

1) Tässä on se outo piirre, että asiantuntijat toistavat toistamasta  päästyään, että tauti on erittäin lieväoireinen ja vain aivan äärimmäisissä tapauksissa kuten monisairailla vanhuksilla se kehittyy keuhkokuumeeksi. Minun tietääkseni keuhkokuume on ylimalkaankin se, mikä useimmat vanhukset nykyään hautaan vie, koronaepidemia tai ei. Vallalla olevien terveysviranomaisten ohjeiden mukaan koronan oireiden takia ei edes saa enää sännätä terveysasemille eikä selvästi keuhkokuumeisia ihmisiä lukuunottamatta muita enää testata.

2) Silti valtakunnassa, itse asiassa koko maailmassa, on hätätila. Yleisötilaisuuksia, jopa pyhiä urheilutapahtumia, on peruttu, joitain kouluja on suljettu, ihmisiä on karanteenissa ja koko talous on sekaisin niin että lentoyhtiöitä menee konkurssiin. Jotkut maat kuten Tanska ja Puola sekä käytännössä myös Yhdysvallat ovat sulkeneet rajansa.

Minusta näiden kahden seikan välillä on vakava ristiriita. Sitä kuvaa tämän hätätilan vessahätäaspekti: ihmiset ovat hamstranneet hullun lailla vessapaperia niin, että se on loppunut kaupoista kokonaan. Televisioon on raahattu asiantuntijoita selittämään ilmiötä, sillä kansakunta on jakautunut niihin, jotka häpäilemättä keräävät marketeista vessapaperikuormia ja niihin, jotka näitä ihmisiä halveksivat ja nauravat – itse kuulun jälkimmäisiin.

Yksi telkkarin asiantuntija, nuori sosiaalipsykologi, sanoi, että vessapaperia hamstrataan siksi, että sitä on vaikea korvata millään muulla. Ilmeisesti Yle oli saanut tähän palautteena niin monia ehdotuksia korvaaviksi ratkaisuiksi, että tämän asiantuntijan lausunto näytettiin vain kerran. Eilisessä pääuutislähetyksessä oli uusi asiantuntija, psykologi, joka selitti vessapaperin haalimisen johtuvan siitä, että vessapaperivuoret kotona lisäävät turvallisuudentunnetta, mikä on kehäpäätelmä. Jos kysytään, miksi ihmiset pitävät vessapaperia amulettina, hyväksyttävä vastaus ei voi olla, että koska he pitävät vessapaperia amulettina.

Onneksi Freud ei enää ole keskuudessamme analysoimassa tätä vessapaperisyndroomaa, sillä Sigmund tokaisisi, että vessapaperia hamstraavat ihmiset ovat regressoituneet siihen varhaislapsuuden siisteyskasvatuksen vaiheeseen, jossa palvotaan omaa paskaa, eli he ovat taantuneet psyykkisesti noin puolitoistavuotiaan lapsen tasolle.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että Yleen on rekrytoitu liikaa naisten- ja iltapäivälehtitaustaisia toimittajia. On se synti, että valtion tiedotusväline selviää tällaisesta uutisoinnista huonommin kuin kaupallinen Hesari.

Mistä tuli mieleeni, että itse matkustin kuukaudeksi Kiinaan lintuinfluenssan aikana 2009, ja siihen sairauteen kuoltiin heti eikä joskus, kun se mahdollisesti oli kehittynyt jossain ääritapauksessa keuhkokuumeeksi. En muista olleeni edes silloin mitenkään ahdistunut, vaikka kyseessä oli selvästi kuolemantauti.

Eli jotain sellaista tähän koronavirukseen nyt liittyy, mitä minä en tiedä eikä Ylekään osaa selittää, vaikka sen jos kenen pitäisi se tehdä. En tiedä, mitä hybridisodankäyntiä tämä on, mutta aivan merkillisesti ihmiset on saatu panikoitumaan, vaikka jokaikinen lääketieteenalan asiantuntija väittää, että valtaosa niistä, jotka sairastuvat, sairastavat taudin normaalia flunssaa lievempänä. (14.3.2020)

 

Kuolemisesta

 

Tänään pohdiskelin, että pitääköhän sitä soitella huomenissa rankaanvaihtoaikaa, mutta kun katsoin ulos ikkunasta, satoi lunta, eikä lumi sulanut maahan. Oli pakkasta. En vaihdata renkaita.

Tähän koronavirukseen sitä varmaan tulee ennen pitkää sairastumaan. Ja se on sitten vain sairastettava, ja sitten parannuttava tai kuoltava.

Siispä tässä on väkisinkin ajatellut syntyjä syviä, varsinkin, kun luin juuri sen Thomas Mannin Joosef-sarjan. Siinä väitettiin, että ihmiset valehtelevat elämänsä  itselleen parhain päin, vaikka koko todellisuus puhuisi sitä vastaani. Ihmiset kertovat kukin itselleen omaa tarinaansa, ja kuvittelevat vieläpä, että muut tosiaan uskovat sen. Useimmille ihmisille tulee yllätyksenä, kun muut eivät usko.

Ihmisluontoon kuuluu myös, että muita pidetään oman elämän statisteina. Monille tulee yllätyksenä sekin, että muut ihmiset eivät tällaisiksi suotu vaan, kuinka ollakaan, ovat itsenäisiä toimivia subjkteja, jotka valehtelevat itse omasta puolestaan omat elämäänsä samalla tavalla kuin me itse valehtelemme omamme. Muilla on aivan omia päämääriää, jotka ovat pikemminkin meidän päämäärillemme vastakkaisia kuin niiden kanssa samansuuntaisia. Muut jopa pyrkivät hyötymään meistä omissa minäprojekteissaan eli omien elämiensä valehtelemisessa. Ja joskus nämä valehdellut elämät karahtavat pahasti kiville. Päämääriä ei saavutetaankaan vaan kaikki johtaakin aivan muualle kuin oltiin aiottu. Näin kävi Joosef-sarjan Jaakobille.

Niinpä kun maailmassa on hirmuiset määrät tällaisia omiin suuntiinsa pyrkiviä, todellisuudesta piittaamattomia projekteja, seurauksena on väistämättä yhteentärmäyksiä, joskus jopa Mustia Joutsenia = äärimmäisen epätodennäköisiä tapahtumia, jotka vasta jälkikäteen tarkasteltuina osoittautuvat itsestäänselvyyksiksi, joista sitten päivitellään, että miten ei osattu ennustaa, vaikka oli niin itsestäänselvää!

Siinä on kuitenkin rajansa, minkä verran elämäänsä voi valehdella niin, että kykenee vielä toimimaan todellisuudessa. Jos valehtelee liikaa, todellisuuden ja oman minäprojektin välistä kuilua joutuu täyttämään masennuslääkkeillä ja/tai terapialla. Joskun ristiriita on niin suuri, että joutuu tappamaan itsensä, kun ei jaksa luopua valehdellusta minästään, johon on vuosikymmeniä niin suuresti panostanut. Oman elämän valehtelun ja todellisuuden välistä kuilua voi kutsua paitsi mielenterveysongelmaksi myös ylpeyden kuolemansynniksi, sillä useinhan tuossa ristiriidassa on kysymys herneen nenää vetämisestä, kun maailma on niin paska, ettei suostu pitäämään minua niin erinomaisena kuin itse itselleni valehtelen.

Jos satun kuolemaan tähän paraikaa jylläävään virustautiin, niin sillä hetkellä, kun henki minusta erkanee, voin sentään todeta, että tein elämässäni kaiken, mitä minkään arvoisena pidin. Ja koska näin on tapahtunut, on sangen todennäköistä, että tosiaankin kuolen koronavirukseen sen saatuani, kun ei ole enää mitään hirveän oleellista tekemistä siltä varalta, jos paranisin.

Onhan minulla tietenkin suunnitelmia – ihminen ei ole elossa, jos niitä ei ole, ja minähän toistaiseksi elän. On kaikenlaisia keskeneräisiä hommia, jotkut kiinnostaviakin, kuten deisisryhmäni, josta vain Johannes Edelläkävijä on valmis, joskin muutkin osat ovat kyllä hyvällä alulla. Mutta en pitäisi hirveänä tappiona, jos en saisi noita asioita loppuun toteutetuiksi.

Kaikkein mielenkiintoisinta on, että yksikään niistä asioista, jotka haluaisin vielä tehdä, jos niikseen tulee, ei ole hyödyllinen. (29.3.2020)