Kuolleista heränneet sitruunapuut

...ja vastavuoroisesti lopullisesti kuolleet muut kasvit.

Isännän sitruunapuut tuotiin viime kesänä niin kuin aikaisempinakin kesinä tänne Suonenjoelle kesälomalle – ne olisivat olleet ulkonäöllisesti ihan hyvät parvekkeella, mutta valitettavasti ne keräsivät siellä kirvoja, jotka söivät parvekkeelta aivan kaiken. Täällä maaseudulla on kirvoille luonnollisia vihollisia, joten se, että sitruunapuut näyttävät maistuvan kirvoille erinomaisen hyvin, ei täällä ole haitaksi niille.

Koska viime kesä ja syksy olivat sellasia kuin olivat, sitruunaput jäivät olosuhteiden ennakoimattomasti vaihdellessa talven tullessa tänne kesälaitumille ja palaetuivat tuossa ulkosalla. Olimme varmoja, että siihen ne nyt kuolivat, mutta nostimme ne kuitenkin sisälle tuohon 'hippihuoneeseen'.

Veljellänikin oli kaksi sitruunapuuta. Kesällä toinen niistä oli jo kuollut, toisessa pihisi vielä henki. Huomautin, että se oli hontelo ja hirveän pienessä ruukussa. Lokakuussa siirsin sen pimeästä keittiöstä valoisampaan paikkaan olohuoneeseen, ja veljeni ratkaisu puun honteluuteen oli ripustaa se latvastaan.

Näin tässä syvällistä symboliikkaa hänen elämänsä suhteen. Ensinnäkin siinä, että kasvi oli kuin vangittuna aivan liian pienessä, ahtaassa ruukussa sekä toiseksi siinä, että puuta ei haluttu vahvistaa parantamalla itse kasvunperustaa vaan se olisi pitänyt ripustaa latvastaan jonnekin. Muistan, kun olin teini-ikäinen ja Kuopion yliopiston tienoille siihen Savilahden rantaan ilmaantui veistos. Siinä oli lintuparvi, jonka yksilöt oli kiinnitetty metallitankoihin, muka lentämään. Ehkä se on siinä vieläkin. Sisareni huomautti – visuaalisessa mielessä mielestäni täysin aiheellisesti – että on typerää, että ne linnut ovat niissä tangossa, mihin äiti naurahti, että sisareni mielestä linnut olisi pitänyt ripustaa rihmalla taivaasta.

Lintuja eikä puita ei voi ripustaa rihmasta, sillä ei ole mitään, mistä ripustaa.

Taisin löytää sille sitruunapulle jostain katon tienoilta jonkun koukun tai muun, johon sitten ripustin sen. Tosin nyt se viimeinenkin veljeni sitruunapuu on kuollut sinä autiossa talossa.

Mutta meidän sitruunapumme ovat vironneet eloon. Rungon tyvestä on noussut uusia versoja. Molempiin.

Meillä oli myös viime pääsiäiseksi, joka oli jo aika murheellista aikaa äidin tähden, sekin, ostettu 'pääsiäismunapuu', pienillä soikeilla jonkin lajin sitrushedelmillä varustettu. Se kuoli samassa syyspakkasessa kuin sitruunapuut, mutta se virkosi oudosti tuossa ennen joulua, pimeimpään mahdolliseen aikaan. Mutta nyt se on ilmeisesti kuollut lopullisesti kuivuuteen.

Myös loppusyksystä omituisesti vihdoin juuria kasvattaneet jiaogulanin pistokkaat, jotka istutin sitten multaankin, ovat kuolleet. Mutta emokasvi on ottanut aika moisen kasvunpyrähdyksen, ja otin siitä uudet oksat vesilasiin. Emokasvi on melkoinen ryteikkö, ja voi olla, etten viitsi katsella sitä. (1.2.2016)

 

Maailma on arvoton hökötys

 

Olin päätänyt, että tänä vuonna en enää viljele mitään. Plastikkihönnäni oli kasvihuoneeksi liian työläs, se kun oli ruseteilla joka paikasta kiinni, eikä siellä olleita kasveja saanut kastelluiksi kuin rakennelman päistä eikä hioidetuksi muutenkaan. Tomatteihin jäi varkaita yms.

Mutta kun siemeniä vielä oli, laiton ne loput pariin ruukkuun jo viime viikolla eli pääsiäisenä. En tiedä, mitä teen niille. Kavihuoneen hankkiminen tänne ei tule nyt oikein kyseeseen, kun perikunta varmaan ryhtyy myymään tätä paikkaa, ellei nyt heti niin ainakin joskus, joten tänne ei kannata enää mitään sijoituksia tehdä.

Olin lattanut tomaattien lisäksi itämään myös basilikaa. Sehän tunnetusti itää aina hyvin, mutta siihen se usein sitten loppuu.

Tänä aamuna pistin muutamaan istutusruukkuun loput ruusukaalin ja keräkaalin siemenet. Niiden kasvatushan minulta ei viime kesänä onnistunut lainkaan. Ne ilmeisesti pitää kasvattaa koko ajan harsossa. Samoin kylvin loput laventelit ja roosmariinit, yhtä epäonnisia aina nekin. Mutta sain monta siemenpussia hyvällä omalla tunnolla tyhjiksi.

Leikkasin kirsikkapuun. Laitoin leikatut oksat isoon maljakkoon. Ainakin viime keväänä ne alkoivat siinä kukkia, normaalia pienemmin kukin tosin. Teimme myös jonkin verran muita 'metsätöitä'. Isäntä sahasi pois yhden vinoon kasvaneen pajupuskan. Minä harvensin koivuvesakkoa. Ja lopuksi siivosimme vähän puuliiteriä, jonne tein oksasaksimentelmällä viime keväisistä koivunkaatojämistä hukan polttopuita.

Puutarhatöiden ajan minulla oli kaalilaatikko uunissa, ja kylläpä tuli hyvää, kun tuntikausia miedolla lämmöllä haudutti.

Päälle parin tunnin päikkärit. Nukuin niin syvää unta, että olen koko tämän alkuillan ollut aivan turtana.

Ehkä näistä kuolemantapauksista vielä selvitään. En kylläkään ole varma edelleenkään. Mieleni on alkanut oikeastaan rauhoittua juuri siksi, että selviämisellä ei ole hitonkaan väliä. Jos satun näihin menehtymään, minäkin näiden entisten vainajien jatkoksi, tähän maailmaan jäljelle jäävät paskiaiset pärjäävät täällä vallan mainiosti – ja hyviä ihmisiähän ei ole enää jäljelläkään, hyvät ihmiset kun kuolivat kaikki kolme tuossa yhden viiden kuukauden pätkällä.

Maailma on arvoton hökötys. (9.4.2016)