Kuopio on tyhjä

Kuopio oli äitini ja veljeni kaupunki, ei koskaan minun.

Olen kävellyt pari päivää eri virastojen ja pankkien väliä kaupungilla.

Tämä kaupunki on muuttunut hirveää kyytiä, mutta ne maamerkit, jotka ovat pidemmältä aikaväliltä edelleen tunnistettavaissa, liittyvät kaikki veljeeni ja äitiiini. Kuten äitini entinen työpaikka tuossa aivan keskustassa tai vaikka vain Foto-Rajalan kyltti - sieltä veljeni osti syksyllä uuden kameran, minun mielestäni aika kalliin, mutta halvemmissa ei kuulemma ollut ulkoisen mikrofonin liittämismahdollisuutta.

Minuun tässä kaupungissa ei liity mikään.

Minulla ei ole tässä kaupungissa enää mitään tekemistä.

Kun eilen tein lähtöä äidin kuolemaan liittyvälle byrokratiakierrokselle yli 20 asteen pakkasessa, silmääni pistivät hyllyllä Kuopioon 11 vuotta sitten muutettuamme ostamani toppahousut. Niiden lahkeensuut olivat niin rikki, että punertavat täytteet pursuivat ulos. Kun istuin verovirastossa, huomasin, että viisi kertaa Kiinassa käynyt pikkureppuni oli kohdasta jo toisesta rispaantunut. – Olen siis viimeiset kaksi ja puoli vuotta huolehtinut niin tiiviisti muista, että en ole ehtinyt huolehtia omista kamppeistani.

Siispä kahden byrokratiakäynnin välissä kävin tänään ostamassa uudet toppahousut. Mutta siinäkin suhteessa asiat olivat muuttuneet. Olen koko 11 vuotta ostanut kaikki tämän tyyppiset tavarat InterSportista, mutta nyt sieltä ei löytynyt sopivaa tuotetta. Jouduin ensimmäisen kerran turvautumaan Carsonin urheiluosastoon.

Niinpä niin. Mikään ei ole niin kuin ennen.

Yksi erittäin merkittävä sellainen seikka tähän kaupunkiin kuitenkin liittyy, jolla ei ole mitään tekemistä äitini tai veljeni kanssa. Yksi aivan oma asia. Täällä nimittäin aloin opiskella kiinaa ja tutustuin Kiinan-matkakumppaniini H:iin. H:kin kyllä on muuttanut täältä jo ajat sitten, ja nyt joudan täältä pois minäkin.

Minne? Aivan sama. (19.1.2016)