Laatokan kierros 2

Vuorossa kaksi hyvin erilaista paikkaa, Kishin saari ja Aleksanteri Syväriläisen luostari.

 

Petroskoista käsin kävimme Äänisessä sijaitsevalla Kishin saarella.

 

Oli hiukan liian aurinkoista tällekin retkelle. Sadesää sopisi paremmin tuon kaltaisille paikoille. Paikka olisi ollut paras kokea yksikseen vaellellen, mutta nyt laivoilla tasaisena virtana saapuvat turistiryhmät seurasivat Intourist-tyyliin lammaslaumoina oppaitaan.

 

Rakennukset olivat haapapuusta tehtyjä. Niissä oli menossa ikuisesti jatkuva remontti, jonka etu oli se, että saattoi vertailla uusia, kultaiselta näyttäviä tuoreesta haavasta tehtyjä osia vanhoihin, hienostuneesti harmaantuneisiin.

 

Pääkirkkoon ei päässyt, se kun on pelkkä tukirakenteiden varassa pystyssä pysyvä kuori. Kuin Venäjän vertauskuva. Alakirkossa oli vanhoja ikoneita, aika mukavia. Kävimme myös saarelle muualta tuodussa karjalaistalossa. Kuulimme näytösluontoista kirkonkellojen soittoa.

 

Saarella pitäisi olla myös vakituista asutusta, mutta lähellekään sitä emme päässeet. Ilmeisesti sinne voi myös majoittua, mikä olisi ollut kiinnostavaa, mutta jää nyt toiseen kertaan.

 

Aamulla alkoi matka Petroskoista kohti Aunusta ja Aleksanteri Syväriläisen luostaria.

 

Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläinen, Karjalan valistaja, syntyi 1400-luvun puolen välin tienoissa ja läksi Valamoon munkiksi. Siellä hän vietti seitasemän vuotta erakkona luolassa kunnes läksi Syvärin tienoille, missä jälleen kilvoiteli yksinäisyydessä seitsemän vuotta, kunnes perusti sinne oman luostarinsa, Pyhän Kolminaisuuden luostarin. Luostari sai nimensä Aleksanterin näkemästä näystä, jossa hänelle ilmestyi Pyhä Kolminaisuus.

 

Pyhän Kolminaisuuden kirkko, luostarin vanha pääkirkko, rakennettiin alkujaan 1500-luvun alussa, mutta nyt pystyssä olevan version vanhimmatkin osat ovat vasta 1700-luvulta. Sen kesäkirkko on paremmin säilynyt, ja siellä oli valtava, kaunis ikonostaasi ja 1700-luvulta peräisin olevia villinpuoleisia seinämaalauksia. Mustakupoliseen talvikirkkoon ei päässyt. Se oli huonommin säilynyt, oppaan mukaan lämpötilavaihteluiden takia.

 

Tätä Pyhän kolminaisuuden kirkkoa käytetään vain Aleksanteri Syväriläisen muistopäivänä.

 

Uudessa, normaalisti käytössä olevassa pääkirkossa eli Kristuksen kirkastuksen kirkossa ei saanut valokuvata edes sillä jo luostarialueen ulkopuolella kerätyllä 150 ruplan valokuvausmaksulla. Sen ikonit olivat uusia, 1900-luvun alun kiiltokuvatyyliä - Rafaello-maisen tyyniä ja seesteisiä, joten voisivat olla melkein mistä tahansa kristillisestä kirkosta.

 

 

Ennen kaikkea Kristuksen kirkastuksen kirkossa säilytettiin Aleksanteri Syväriläisen pyhäinjäännöksiä. Mustavalkoisen kaavun seasta pilkotti jalkaterä, jota uskovaiset suutelivat, kun vartioiva munkki poisti pyhäinjäännöksiä suojaavan lasin pyynnöstä. Löytyipä myös sirkama Kristuksen ristiä ja kopio ristiinnaulitsemisessa käytetystä naulasta. Siis kopio. Muihin kopioihin kuului Torinon käärinliinan kuudenneksi kopioksi kutsuttu kuva.

 

Alueelta löytyi myös ihmeitä tekevää vettä. Alimmaiseessa kuvassa, jossa on matkamuistomyymälän versioina erilaisia kuvia Aleksanteri Syväriläisestä, on yhden kuvan yhteydessä pikkuinen pullo, hajuvesinäytepullon tyyppinen, jossa on juuri tätä vettä.

 

Alueen toinen ihmeitä tekevä tuote on hiekka, jonka ihmeitä tekevyytteen jopa oppaan mukaan vaaditaan lujaa uskoa. Ilmeisesti sitä tuodaan paikalle aina lisää jostain sorakuopasta sitä mukaa, kun erilaiset matkailijat ovat sitä lapioineet mukaansa. Kuvassa ovat myös luostarista ostamamme tuohukset.

 

Kirkon yhteydessä olevassa museotilassa säilytettiin vanhoja ikoneita, joista muutamat olivat oikein hyviä näin maallikon silmään.

 

Pääasiassa vihreäkupolinen luostari oli kaunis ja siisti, ja joka ikkunalla sekä pitkiksi suoriksi riveiksi järjestettyjen kukkapylväiden päissä oli punaisia pelargonioita.

 

Yövyimme Aunuksessa. Kun näin Aunuksen ensimmäisen kerran viime kesänä, olin aivan kauhuissani, ja maailmanlopun paikkana sen kanssa kilpaili menestyksekkäästi vain Salmi. Mutta nyt sen teho oli vaimentunut silmissäni.

 

Sitä paitsi kun kävelimme illalla pitkin kylää, saatoimme havaita ihmisten kunnostelevan ahkerasti asumuksiaan. Ja rakennettiinpa jopa uutakin. Joku niitti jopa heinää, mikä on karjalaisen luonteen vastaista. Joka talossa oli koira, joka hoiti säntillisesti virkaansa eli haukkui. Pitkin muhkuraisia saviteitä ja railoiksi hajonneita asfaltteja kipsutteli naisia korkeakorkoisissa kengissä kuin Petroskoin keskustassa. Ja aamulla tuli hotellin aamiaishuoneeseen tohjoksi hakattu mies, toinen silmä umpeen turvonneena, toinen sideharsopaketissa, likaisena ja verissään, kerjäämään rahaa. Ilmeisesti veto oli hotellin taholta strateginen, sillä se oli erittäin tehokas tapa saada matkustavaiset kiireesti ulos po. tilasta.

 

Hotellin huoneiden kylppäreihin ei tullut lämmintä vettä, vaan suihkussa käytiin kellarikerroksen saunassa. Onneksi hotellissa ei ollut muita matkustajia kuin me.

 

Mukavan paikallisen oppaan suosituksesta ja neuvojen varassa onnistuimme ostamaan tuliaisiksi Lahdenpohjassa valmistettua maustettua vodkaa nimeltä Garant. Venäjältähän pitää tuoda viinaa…mikä ei minua periaatteessa oikein innosta, mutta nyt tuota maustettua lahdenpohjalaista tuotetta ostettiin. Emme ole maistaneet sitä vielä, mutta venäläiseksi vodkaksi se oli kyllä aika kallista. Ostimme kahta lajia, karpalolla ja puolukalla maustettua. Olisi ollut vielä lakallakin maustettua, mutta se vaikutti liian suomalaiselta.

 

Viime hetkellä Aunuksesta lähteissämme paikalle ilmaantui miekkonen, joka myi signeeraamiaan karjalaisia keittokirjoja. Kuten näkyy, tällä Nikolai Zaitsevilla on kaunis käsiala. (7.7.2010)