Laatokan kierros 3

Yöllä kuului ’pii-paa’-auton ääni, ja se kuulemma johtui siitä, että itse Vladimir Putin siinä meni mökkeilemään Kiimajärvelle. Liekö syynä Putinin mökin sijainti vai mikä, mutta Kiviniemessä oli saatavilla koko kansallinen keksivalikoima, ja sieltä sain ostettua 

valtakunnan viimeisen pussillisen lemppari-

keksejäni.

 

Viimeinen reissun yö oltiin Sakkolan Kiviniemessä.

 

Kylä oli pieni, mutta siellä oli kova kilpailu sekatavarakauppain välillä. Tai ainakin niitä oli runsaasti. Ne näyttivät sisältä samoilta kuin minun sukulaisteni kaupat valokuvissa ennen sotia. Hirveästi mitä moninaisempaa tavaraa, pääasaissa tiskien takana. Kaupan oli pyssyjä, hirveän hintaisia, mikä viittasi siihen etteivät ne olleet lapsille tarkoitettuja leluja. Samoin oli veitsiä, joilla ei voi vuolla eikä leikata esim. leipää. Ja samalta tiskiltä myi rouva pitkiä, samettisen tummanpunaisia ruusuja viisi kappaletta eräälle miehelle. Leivoksia ja vaatteita. Kalastustarvikkeita ja konvehteja. Makkaraa ja sinkkiämpäreitä.

 

Kioskeissa myytiin kuivattuja kaloja, jotka oltiin ripustettu narulle.

 

Sitten lähdettiin jälleen Laatokalle ja eräälle sen saarelle, tällä kerralla eteläpuolelle, Konevitsan luostariin.

 

 

Menopelinä ei ollut tyylikäs ’lentoiivana’ kuten vanhaan Valamoon mentäessä vaan ihan satukirjan laivan näköinen puksutin. Jos olisi sade sattunut, oltaisiin kastuttu, sillä sisätiloja oli vain pienessä kajuutassa, jonka seinällä oli eräänlainen seita, ikonilla tehostettu. Mutta tämä ei ole mitään erikoista Karjalassa. Muistakaamme Jaakkima Terentinpoikaa/Joakim Terentjefiä, 1600-luvulla vaikuttanutta Uukuniemen ortodoksipappia, joka kääntyi mukamas luterilaiseksi ja neljä vuotta tämän kääntymyksen jälkeen tuomittiin vielä kuolemaan noituudesta (joskaan tuomiota ei pantu täytäntöön).

 

Perillä odotti luostarikompleksi, jonka pääkirkon taivaansiniset sipulikupolit kilpailivat hehkuvan taivaansinen kanssa. Tällä kertaa teimme tyydytyksekseni kohtalaisen, mutta melko ripeän kävelyn pitkin saarta, ja kävimme useissa sivukirkoissa alkaen satamassa sijainneesta rantakirkosta sekä monissa tsasounissa, joista yksi, Hevoskiven kappeli, sijaitsi valtavan kiven päällä, melkein puussa. Portaikkoon oltiin tehty halkaisijaltaan puolimetriset reiät petäjien kasvaa läpi. Konevitsan saari oli jo ennen kristinuskon tuloa ollut pyhä paikka, etenkin juuri tämä Hevoskivi.

 

Kävelytahtimme pysyi ripeänä syystä, että Venäjän Karjalassakin on tänä kesänä aivan poikkeuksellinen hyttyssesonki.

 

Konevitsan luostari oli mielestäni kiinnostavain Laatokan kierroksemme luostareista. Se on perustettu 1300-luvun lopussa. Perustajana oli isä Arseni, novgorodilaissyntyinen, Athos-vuorellakin elänyt pappismunkki. Hän toi mukanaan Kreikasta Konevitsan Jumalanäitinä tunnetun ikonin.

 

Konevitsan historia on täynnä mitä erilaisimpia vastoinkäymisiä, sijaitsihan se rajaseudulla. Konevitsa on kuulunut Suomelle, mutta 20-luvulta lähtien asiassa oli mitä moninaisimpia mutkia. Talvisodan jaloista munkit lähtivät evakkoon, palasivat välirauhan aikana, sitten luostari lähti taas evakkoon ja siirtyi Kannonkosken kautta Keiteleelle, josta viimeiset munkit siirtyivät uuteen Valamoon 1956.

 

Pääkirkon alakirkossa ei tietenkään saanut valokuvata, vaikka suurin osa ikoneista oli kopioita, käsittääkseni jopa teollisesti tuotettuja, mutta yksi mielenkiintoinen siellä oli. Tavattoman talonpoikainen, pahasti tummunut sellaisella tavalla, johon minun epäprofessionaali silmäni sanoi, että osa tummuudesta olisi saatu hälvenemään ihan vain yksinkertaisella ranskanleipätekniikalla. Erikoinen, koristeellinen viivamainen tyyli. Yritin kysyä siitä kirkossa puuhastelevalta munkilta tai muulta mustakaapuiselta henkilöltä, mutta hän ei puhunut mitään tunnettua kieltä. Yritin kysellä siitä vielä oppaammekin avustuksella, mutta sain kuulla vain, että se oli yksi niistä ikoneista, jotka suomalaiset olivat toimittaneet takaisin Konevitsaan. Ikonit oltiin tietenkin viety aikanaan evakkoon.

 

Yläkirkossa sai kuvata, ja tosiasiassa se oli oikeastaan mielenkiintoisempi kuin alakirkko. Siellä oli käsiin räjähtäneet seinämaalaukset, joista tekisi mieli toivoa, etteivät innostuisi niitä liiaksi renoveeraamaan. Käsiin räjähtäneissä seinämaalauksissa kun on oma viehätyksensä. Näyttivät minun silmämääräisen arvioni mukaan olevan peräisin 1800-luvulta.

 

Kerkesin seurata jopa hetken jumalanpalvelusta muun porukan kahvitellessa.

 

Paljon on työsarkaa jäljellä Konevitsassakin. Mutta Konevitsassa on joku aitouden säväys jäljellä. Jokunen munkkikin kun silloin tällöin maisemassa vilahti.

 

Kun Laatokka jälleen oltiin ylitetty paluumatkalla ja alettiin huristella kohti Suomen rajaa, alkoi näyttää Pohjanmaalta.

 

Kun tultiin Pietarin liepeille, bussikuski sai päähänsä parkkeerata sikäläisen Ikean pihaan. Samassa ostoskeskuksessa oli muitakin puoteja. Ja ennen kaikkea vessat, jotka ovat bussimatkalla hämmästyttävän oleellisessa osassa.

 

Eikä maltettu olla pysähtymättä Viipurissakaan, mistä ostin alla olevan kuvan kupin.

 

Se on selvästi valmistettu Venäjän ellei suorastaan Karjalan markkinoille. Kultaväri, kuvassa kellertävänä näkyvä taustaväri, ei kuitenkaan ole kirkasta kiiltävää kultausta kuten oikeassa karjalaiskukkakupissa pitäisi vaan hileistä ja himmeää. Myös värejä on jonkun globaalin hienostuneisuuden nimissä murrettu. Ei-ei-ei! Karjalaisessa kukkakupissa pitää olla purppuran niin purppuraista, vermillion niin vermillionia, koboltin niin kobolttista ja ultramariinin niin ultramariinia kuin kemianteollisuus vain pystyy valmistamaan! Pohjassa lukee Royal Crown, mutta viimeistä sanaa, jota odottaisi, eli Derbyä, ei ole. Kruunu on pikaisen silmäyksen perusteella oikeanlainen, mutta muut merkin osat – ettenkö sanoisi - puuttuvat. Pakkauksen selosteet ovat venäjäksi, enkä osaa sitä kieltä, mutta venäläisen tekstin lomasta erottuvat latinalaisella aakkostolla kirjoitetut sanat ’Chazhou Guangjia Ceramics Manufacture Co. Ltd’, eli kuppi on valmistettu Kiinassa. - Mikä globalisaation hedelmä!

 

Kuvassa on myös yksi mallikappale veli venäläisen kuuluisasta keksituotannosta, halkaisija yhdeksän ja puoli senttiä. Iso maa, isot keksit. (8.7.2010)