Länsi kohtasi idän

Selvisimme 

loistavasti Laatokan ympäri kiertämisestä, mutta vaikeuksia tuli heti Suomeen tultua.

Koska Länsi-Suomi on elämässäni tämän vuoden teema, kävimme kiertämässä Laatokan raisiolaisen matkatoimiston, Ritvan Matkojen, seuramatkalla, jolla seurue koostui äärimmäisen länsisuomalaisista henkilöistä. Bussi noukki meidät kyytiinsä Parikkalasta. Samassa yhteydessä porukka piti tauon, ja saatoimme seurata länsisuomalaisten oleilua tauolla. Väki jutteli maksimissaan kolmen ryhmissä, ja monet kuljeskelivat pitkin Parikkalan ex-aseman parkkipaikalla yksikseen. Tästä teimme sen johtopäätöksen, että kenelläkään ei tällä matkalla luultavasti ole mukana haitaria, kuten itäsuomalaisen matkanjärjestäjä Moilasen Karjalan kierroksilla.

 

Ja näin tosiaankin osoittautui olevan asian laita. Kerran yritettiin bussissa yhteislaulua, mutta siihen osllistui vain isäntä ynnä etupenkistä eräs rouva, joka tiedusteltaessa tunnusti olevansa kotoisin Mäntyharjulta.

 

Itse matkatoimiston omistaja Ritva Anttila puolestaan oli reipas ja hersyvänauruinen ihminen, äärimmäisen kaukana normaalista länsisuomalaisesta. Kenties juuri siksi hän tekeekin matkoja Itä-Eurooppaan, missä ihmiset ovat vähän enemmän elossa kuin Länsi-Suomessa. Ja lisäksi hän järjestää matkoja Gambiaan, mitä ilmeisimmin samasta syystä.

 

Ja kas, kun palasimme takaisin mökkimaisemiin, oli Helsingin Sanomain kuukausiliitteessä juttu Itä- ja Länsi-Suomen väestön eroista. Ero on jutun mukaan suorastaan geneettinen, niin suuri, että itä- ja lansisuomalaiset eivät edes risteydy keskenään.

 

Jutussa oli selitetty puutteellisesti se, miksi itäsuomalaiset ovat mieltyneitä mollivoittoiseen ja länsisuomalaiset duurivoittoiseen musiikkiin. Syy tähän on se, että elämällä ja taiteella on vissi ero. Itä-Suomessa suru on varattu taiteeseen, elämästä otetaan ilo irti, 'vaikka syän märkänis'. Länsi-Suomessa ollaan iloisia vain taiteellisissa poikkeustapauksissa, ja koko elämä mökötetään ja tehdään niin oma kuin muidenkin elämä raskaaksi. (5.7.2010)