Lamahousut

Minun 90-luvun alun muistoihini kuuluvat löppänähousut.

Käväisin mökillä. Päädyin sinne pitkällisen jahkailun kautta. Jahkailu johtui siitä, että mökille pitää ajaa autoa, enkä minä pidä autoilusta. Yhtenä päivänä sitten tuskastuin itseeni ja ajattelin, että ilmoittauduttuani etätöihin työnantajalle on aivan sama, missä minä sähköposteihin ja puheluihin vastailen ja paperit kirjoittelen, ja niin tempisin työnantajan elektroniikan auton takapenkille ja ajaa päräytin Uukuniemelle.

 

Kaikki illat olivat tyyniä. Pitäisi sanoa, että 'pimeys laskeutuu', mutta vuosikymmenien saunan verannalta suoritetun tarkkailun tuloksena uskallan väittää, että pimeys ei missään tapauksessa laskeudu vaan nousee. Jos joku on ihmetellyt, mikä se mahtaa olla elämisen tarkoitus, niin minä voin kertoa, että se on istua tuntikausia saunan verannalla ja tuijottaa tyynelle järvelle, jolta pimeys nousee.

 

Ensimmäisenä iltana mistään ei kuulunut mitään. Kilometrien säteellä ei tuntunut olevan ketään. Siispä menin jo aivan himmeän siniharmaaksi tummennessa illassa laiturin päähän ja aloin laulaa.

 

En tiedä, johtuiko se tyynenä pimentyneestä illasta vai kaikista niistä yrteistä sun muista kemikaaleista, joita väsymykseeni olen viime päivät popsinut, mutta jo ensimmäisenä aamuna totesin olevani aivan kunnossa ja ihmettelin, että mitä minä mökillä enää teen.

 

Läksin aamulla tyypilliselle ensimmäisen mökkiaamun kirkonkierrokselleni. Mennessä huomasin metsätien risteyksestä kurkistaessani, että kas, siellä teki joku voimallisesti risusavottaa. Ilmeisesti se mökkiläinen oli ollut paikalla edellisenä iltanakin, kun olin hoilannut laiturilla.

 

Oheiset kuvat ovat aamulta. Suurin piirtein sama näkymä ensin  tavanomaiselta päivystyspaikaltani saunan verannalta ja alla laiturilta.

 

Aamulla kävi ilmi, että edellä mainitun naapurin lisäksi paikalla oli toinenkin, nimittäin majava. Ihmettelin ääntä, joka kuulosti siltä kuin joku olisi heitellyt isoja kiviä järveen. Kun menin laiturille katsomaan, näin majavan uiskentelemassa ja paiskomassa vettä hännällään.

 

Tämä selitti kolme rannan haapaa, joita jo edellisellä mökkireissulla olin ihmetellyt - niitä kun oltiin kuorittu. Silloin olin ajatellut, että siskoni miehineen on aikeissa kaataa ne, ja tuo kuoriminenhan on keino estää vesominen. Mutta ilmeisesti asialla olikin majava eikä siskoni miehineen.

 

Tänä aamuna palasin Savoon. Autoilun jälkeen minun on aina pakko päästä vähän jaloittelemaan, ja nyt oioin jäseneni vaatekauppaan. Siellä oli myytävänä löppänälamahousuja! Ostin ne.

 

Olen lueskellut setämiesten blogeja, joissa ollaan liikuttavan huolissaan nuorisosta, jolle koulutus ei enää takaa väylää kulutuskulttuurin tunkiolle kuten se heille itselleen takasi. Minulle on epäselvää, millä perusteella setämiehet olettavat, että nuoriso on tyhmää eikä löydä itse omaa tietään. Olivatko setämiehet itse tyhmiä nuorina? Ymmärrän heidän logiikkansa vain, jos he myöntävät tämän.

 

Vai ovatko setämiehet huolissaan siitä, että nuorisolle ei kelpaa se heidän kulutuskulttuurin tunkionsa? Ei siltä näytä, jos Lontoossa on polteltu kokonaisia kaupunginosia, että saadaan ryöstettyä plasmatelevisioita. Nuoriso ja setämiehet tuntuvat olevan tiukasti samalla puolella.

 

Niinpä niin. Setämiehiä ei huoleta muu kuin että voi voi jos nuoriso ei nyt saakaan riittävästi niitä plasmatelevisioita, joita he ovat ikänsä kehitelleet ja markkinoneet. Sillä pitäähän ihmisellä nyt plasmatelevisio olla!

 

Minua puolestaan huolettaa, että nuoriso haluaa niitä plasmatelevisioita niin tulenpalavasti.

 

Jäämmepä tosiaankin jännittyneinä odottamaan, mitä nuoriso tekee. Enpä ihmettelisi, jos keksisivät jonkun kolmannen tien. Sillä jostain syystä minä en usko, että nuoriso on tyhmää. (26.8.2011)