Lautaa joka lähtöön

Tai ainakin pöytälevyksi ja ikonipohjiksi.

Olen perustamassa lastenkirjafabriikkia.

 

Sitä varten teetin jo jokin aika sitten Honkosen Hannulla, suonenjokelaisesta näkökulmasta naapurilla – useamman kilometrin päässähän hän asuu –  kahdet uudet pukkijalat, samanlaiset kuin ne edelliset, jotka on tällä blogilla aikaan esitelty.

 

Toistaiseksi pukkijaloilla on pöytälevynä vanha kaapin ovi, mutta arvelin, että voisikohan sen tilalle saada kunnon haapalankkua. Sitä varten oli tietenkin ensin kaadettava jostain puu.

 

Puu oli sangen massiivine, mutta vuosirenkaita laskettaessa osoittautui, että se oli vain 33-vuotias. Vastaavan paksuinen mänty olisi iältään pitkälle kolmatta vuosisataa.

 

Ei riittänyt, että puu kaadettiin. Kävi ilmi, että sen saaminen pois metsästä oli oma temppunsa, sekin. Siihen ryhdyttiin eilen aamupäivästä.

 

Kuljetusta varten runko sahattiin kahteen osaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun puoliskot tien varteen saatiin, ne olivat vielä ihan väärin päin...

 

 

 

 

 

 

Eli ne piti kääntää kuljetusta varten. Sekin oli oma hommansa.

 

 

 

 

 

 

 

Mutta ennen pitkää rungonpuoliskot olivat kyydissä. 

 

 

 

 

 

 

Mutta tässä vaiheessa Hannu havaitsi, että pusikkoa pitkin raahattaessa puuhun oli tarttunut hiekkaa. Se on kuolemaksi sahanterälle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siispä puu piti pestä painepesurilla.

 

 

 

 

 

 

 

Sitten se vietiin sahan äärelle.

 

 

 

 

 

 

 

Runko piti saataman menemään suoraan sahan terää kohti, ja vieläpä niin, että siitä lähti vain vissin kokoinen siivu.

 

 

 

 

Ensin sahattiin pois palanen, josta oli tuleva ikään kuin taso, jolla runko jatkossa pysyisi pystyssä. Kuten näkyy, runko on niin paksu, että sahanterä ei ulottunut aivan koko sen paksuudelle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta ei hätää, Hannu sahasi lopun yläosan moottorisahalla.

 

 

 

 

 

 

Tämmöinen siitä sitten tuli, ensimmisestä leikkauspinnasta, jota vasten runko siis seuraavaksi pantiin seisomaan.

 

 

 

 

 

Sitten saatiin ensimmmänen lauta ikään kuin oikeaan suuntaan. On mielenkiintoista, että haapa on tämän väristä tuoreena, kun siitä tulee ikäntyessään hopeanharmaata. Sellaista kuin Kizin kirkko. Sitä varten kuulemma pitäisi pitää puutavaraa reilusti taivaan alla ja vesisuihkutella sitä silloin tällöin. 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä alkaa sitten syntyy ensimmäinen pöytälevykelpoinen lankku paksuutta 70 mm.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ruonko oli edelleen niin paksu, että jouduttiin avittamaan moottorisahalla ylälaidasta, vaikka alhaalta oli jo aimokimpale pois.

 

Kun kokeilin tuoretta lankkua pinnalta, se oli käsittämättömän märkä. Aivan kuin uitettu. Selvästikin ottaisi aikansa ennen kuin näistä lankuista saataisiin pöytälevy.

 

 

 

 

 

 

 

Tässä ovat kolme paksua pöytälevylankkuani. Lopusta tehtii kolmekymmenmillistä ikonilautakelpoista tavaraa.

 

Hannu toi kuorman meille pihaan, minne laudat koottiin Hannun ohjeiden mukaan taapeliin. Ohjeeseen kuului mm. että jäniksen pitää mahtua korvat suorina juokemaan alta.

 

Hannu sahasi jostain jo aiemmin kaadetusta ja hyvän aikaa hänen pihallaan kuivuneesta haavan rungosta minulle lisää ikonilautaa, jota pääsisin nopeammin käyttämään. Ne ovat nyt meillä sisällä uuninpankolla.

 

Katseltuamme monta tuntia, kun toinen teki töitä, olimme aivan poikki. Minä sammuin petiin jo kahdeksalta. (31.5.2020)