لبنان

Otsikossa lukee arabiaksi Libanon. Rohkaisen täten itseäni perehtymään rahaan ja arabian kieleen.


Olen tässä lueskellut Pop Culture in the Contemporary World -sarjan teosta nimeltä Pop Culture - Arab World! Kirjassa on hyvä, lukijaystävällinen, mutta lähteet mainitseva ote. Kirjoittaja onkin journalisti. Nimestä, Andrew Hammond, ja siitä, että hän työskentelee Reutersille, olen päätellyt, että hän on britti, mikä on yllätys, sillä olen jo päässyt tottumaan, että arabimaailmasta eivät kirjoita muut kuin saksalaiset.
 

Libanon…
 

Libanon, entinen Foinikia, on paikka, jossa syntyi aikanaan maailman ensimmäinen aakkoskirjoitus. Nykyisin Libanon tuottaa kaikki arabialaiseen kirjoitusjärjestelmään erikoistuneet typografit.
 

Libanon on Lähi-idän lilliputti. Etelässä sillä on rajanaapurina juutalaisvaltio Israel, jonka palestiinalaiskapinalliset eli Hizbollah pitää majaansa Etelä-Libanonissa ja Bekaan laaksossa. Ja loput rajanaapurit ovat islamilaisia. On siinä ollut olemista. Ja vuosikymmenten sisällissodasta ja muista levottomuuksista huolimatta tuo jo muinaisen kauppiaskansan uusi valtio on onnistunut olemaan Lähi-idän pankkitoiminnan keskus.
 

Minulla on aina ollut vähän problemaattinen suhde rahaan. Se on lyhyesti sanottuna sellainen, että raha on hyvä olemassa, jos sitä sattuu tarvitsemaan, mutta muuten sillä ei mitään tee. Minulla on niin sanoakseni 'ollut varaa' tähän periaatteeseen siksi, että minulla on äärimmäisen vaatimattomat, joidenkin mielestä suorastaan askeettiset, kulutustottumukset. Ja niihin puolestaan on syynä koko joukko muita periaatteita…
 

Nyt olen joutumassa punnitsemaan periaatetta uudelleen. Kun aikanani valitsin tämän ammattini, se oli ihan hyvä ammatti, ja opiskelin sitä maan korkeimmassa opinahjossa. Mutta nyt tilanne on muuttunut siten, että alan työpaikat ovat radikaalisti vähentyneet, tietotekniikka on tehnyt hommasta idiooteille sopivan ja graafisen suunnittelijan palkka on suurin piirtein sama kuin toimistovirkailijattaren. Joten joudun tässä vanhoilla päivilläni vaihtamaan alaa.
 

Yksi vaihtoehto tietenkin on suuri unelmani, permakulttuuri. Mutta kyllä tässä ilmeisesti joudun selvittämään suhteeni rahaan vielä ennen kuin kuolen nälkään permakulttuurissani.
 

Kun on puolivuosisataa halveksinut rahaa, on äärimmäisen vaikeaa muuttaa kantaansa. En edes itse käsitä halveksuntani syytä. Rahahan on diskurssi. Se on merkitysjärjestelmä, jossa merkkien sisältö ja niiden väliset suhteet ovat sopimuksen varaisia, ts. se perustuu luottamukseen siitä, että kaikki tulkitsevat merkitykset samoin. Minä olen äärimmäisen kiinnostunut diskursseista, joten kannattaa tosiaan kysyä, miksi raha on minulle jonkinlainen poikkeus diskurssien joukossa.
 

Olen ajatellut lähestyä asiaa pehmeästi, sillä tämä on minulle syvästi eksistentiaalinen kysymys. Olen ajatellut, että se voisi tapahtua vaikka siten, että Femakko kohtaa uuden tuttavan, joka tutustuttaa hänet rahaan.
 

Femakko kohtaa foinikialaisen. Eli libanonilaisen.
 

Uusi hahmo on kesken, mutta sille tulee T-paita, jossa lukee arabiaksi 'rakastan korruptiota'. Femakko tulee edelleen puhumaan huonoa kiinaa. Foinikialainen puhuu tietenkin arabiaa. Mutta koska raha on globaali kieli, hahmot ymmärtävät toisiaan. (11.12.2011)