Lepäily on raskasta

Miten sitä saa levättyä, kun pitää kauheasti yrittää selvitä väsymyksestä?

Olen ollut koko kesän käsittämättömän väsynyt. Osittain ainakin se johtuu siitä, että olen kaikin puolin kohtuuttoman tärkeä ihminen. Ja äidin sairastuminen on rassannut minua.

 

Väsymys alkoi toden teolla häiritä minua tuossa viikolla, ja ryntäsin hankkimaan kaiken energiaa lisäävän, mitä apteekissa ja luontaituotekaupoissa sellaisena markkinoitiin. Nyt odotan vaikutuksia…

 

Äidin asiat vaativat tietysti jatkuvasti pientä huolehtimista. Nyt on saatava myytyä hänen asuntonsa, ja sitä varten oli löydettävä hänen uudessa kodissaan pitkin ja poikin olevista muuttolaatikoista sun muista nyssäköistä asunnon osakekirja yms. Veljeni oli yrittänyt ensin etsiä sitä, muttei löytänyt, koska oli kaiketikin luottanut äidin muistikuvaan siitä, missä papereiden piti ola. Minä yritin seuraavaksi, ja koska minä en ole koskaan noudattanut mitään äitini neuvoja tahi muita ohjeita, löysin tarvittavat asiakirjat kohtalaisen helposti. Tuo on ollut viime päivien suurin ponnistukseni äidin asioiden suhteen postin haun ja sairaalassa vierailun lisäksi. Eli äitirintamalla alkaa helpottaa, ja ehkä lopetan tarpeettoman neuroottisen itseni rasittamisen tuolla asialla, ainakin hiljalleen.

 

Olen rentoutuakseni lukenut myös poikein seikkailukirjaksi luonnehdittavan, niin tosiasioihin perustvaksi kuin sitä väitetäänkin, kirjan nimeltä Soluttautujat - Juutalaisvakoojien tehtävä Natsi-Saksassa. Olin olettanut, että juutalaisuus näkyisi jotenkin teoksessa, mutta ei. Teoksessa väitetään juutalaisia roduksi, mistä heräsi kysymys, kenen puolella teoksen kirjoittaja Patrick O'Dnnell on oikein on; tulin kuitenkin siihen tuolokseen, että hän on yksinkertaisesti vain sentimentaalisuudella ratsastava rahan ahnehtija. Mutta kohtuulisen viihdyttäva teos.

 

Kirja herätti taas sen ajatuksen, että kun elämässä on riittävästi ulkoisia riskejä, ihmiset kokevat elämän sisäisesti merkityksellisemmäksi kuin leppoisampina aikoina.

 

Siispä aloin odottaa lamaa. Muistelen nimittäin edellistä kunnon lamaa - sitä 90-luvun alun - mukavana aikana. Työpaikalla tapahtui järkeyttävikäin juttuja, sen myönnän. Mutta lama-aikaan ainakin minun silloinen työnantajani piti yllä sellaista politiikkaa, että töissä olivat ennen kaikkea ne, jotka saivat aikaiseksi. Kun taloudessa menee hyvin, suositaan pikemminkin 'hyviä tyyppejä'. Laman aikana hyvistä tyypeistä ei juuri ollut hyötyä, ja niinpä minun kaltaiseni ei niin mukavat mutta ahkerat henkilöt pääsivät kukoistamaan.

 

Toki on riski, etten uudessa lamassa ole yhtä onnekas kuin edellisessä...

 

Toinen laman hyvä puoli oli se, että yltiömaterialismi hellitti selkeästi otettaan. Ihmisetkin olivat vähemmän itsekeskeisiä kuin nykyään. Kaiken ei tarvinnut olla viimeistä huutoa, ja rahan sijaan nautittiin kekseliäisyydestä. Esimerkiksi pukeutumisen kanssa ei ollut niin nuukaa. Muistan 90-luvun alun löppänähousut. Ihanaa, ehkä saan kohta taas pukea ylleni sellaiset! Minulla on mökillä myös niiden aikojen kirjo- ja patenttineulepaitoja, ja Suonenjolle puutarhatöitä varten vietynä yksi puunappinen flanellipaita - se ei ole vielä rikki mistään, ja jos saadaan lama, otan sen normaalikäyttöön.

 

Mitä neuleisiin tulee, huomasin viime keväänä, että neulominen on tavattoman rentouttavaa. Koska töissä on luvassa aika kovat ajat, olen ostanut piristävien rohtojen lisäksi neulelangat. Tosin puikkoja etsiessäni jouduin toteamaan, että minulta puuttuvat juuri niihin lankoihin sopivat puikot.

 

Hämmästyin, muuten, lankojen hintaa... (21.8.2011)