Lucas ja minä

< Jari Jolkkosen ainakin juontama dokumentti Martti ja minä

Yle 22.10. 2017 klo 10.00

Voisipa sanoa, että talvi on tullut Kuopioon, vaikka lunta ei olekaan. Lämpötilat ovat talviset. Säätiedotus on pelotellut lumellakin, joten kylläpä lykästi, kun tuli otettua viimeksi anoppivainaan vanhasta pihasaunasta talvirenkaat kyytiin. Olin ajatellut, että käyn ne vaihdattamassa matkalla, kun menen seuraavan kerran Suonenjoelle, mutta kävinkin vaihdattamassa ne tuossa lähihuoltamossa toissapäivänä illansuussa.

Parvekkeen talvikorjuu on ollut kesken joitain viikkoja. Kaiken sellaisen, jonka voi tehdä yksin, olin jo jo ajat sitten tehnyt, kun tänä aamuna rupesimme isännän kanssa saattamaan projektia loppuun.

Parvekkeen pakkaaminen talvisäilöön vei sen verran aikaa, että emme kerenneet ihan alusta katsomaan telkkarista ohjelmaa nimeltä Martti ja minä, jossa täkäläinen luterilaisen kirkon piispa Jari Jolkkonen kertoili Martti Lutherin edesottamuksista ja mitä se sitten meille kaikille sen jälkeisinä viitenä satana vuotena on merkinnyt.

Ohjelma oli lupsakka, ja graafisena suunnittelijana sydäntäni lämmitti se, että Jolkkonen otti esille Lucas Cranachin (vanh. 1472-1553) osuuden hommassa. Olen tällä blogilla aiemminkin todennut, että taide ennen modernismia oli lähellä sitä, mitä graafinen suunnittelu on tänään. Modernismia edeltänyt taide ei ollut itseilmaisua, ja se kirjeenvaihtokin, jota renessanssitaiteilijat (tai heidän nimeään kantaneiden työhuoneiden johtajat tai vielä kärjekkäämmin sanottuna visuaalisten viestintätoimistojen omistajat) kävivät tilaajien kanssa, muistutti aika paljon sitä sanailua, jota käydään meidän päiviemme mainostaimisto-AD:itten ja mainostoimiston asaikkaiden välillä. 

Juuri siinä reformaation aattona 1400-luvun puolivälin jälkeen oltiin keksitty kirjapainotaito, joka levisi pitkin Euroopaa nopeammin kuin hevonen juoksi. 'Taiteilijat' (lainausmerkissä siksi, että silloiset taiteilijat eivät vastanneet meidän aikojemme 'itseilmaisijoita') ottivat tämän median käyttöönsä, ja vaikka taidehistorioitsijat korostavat Cranachin statusta taidemaalarina, hänellä oli taloudellisesti ja yleishistoriallisesti merkittävämpi ura kirjanpainajana ja puupiirroskuvittajana. Ja siis jo 1500-luvulla eli todella nopeasti koko keksinnön jälkeen. Sittemmin kuuluisuutta tällaisena megaluokan mediatalona sai Rubensin firma, joka tuotti melkoisen osan alankomaiden painokuvalaatoista 1600-luvulla.

Mitä Cranachin kuvituksiin tulee, Jolkkonen kävi Luther-olusilla kneibessa, jonka alakerrassa oli sijainnut aikanaan se paikka, jossa Martti itse oli ollut kanta-asiakkaana. Luther ei ollut siis mikään absolutisti vaan sitä mieltä, että olutta piti sillion tällöin nauttia sielunviholisen pilkkaamiseksi. Vaikka Jolkkonen kävi jossain Cranachille pyhitetyssä painotalossa ja museossa, jossa oli koko joukko 1500-luvun Raamattuja, ei dokumentissa suvaittu ainakaan siinä meidän katselumme aikana näyttää sitä Crancahin tekemää nimiötä Lutherin Uuteen testamenttiin, jossa vasemmalla on selvästi reippaahkosti viiniä nauttinut miekkonen, pikari kädessä ja pörriäiset päässä lentämässä.

Tässä kohden dokumentissa oli virhe, sillä kun siinä demonstroitiin mukamas Lutherin ja Cranachin aikaista painamista, painaja käytti telaa. Telaa ei olti vielä keksitty Lutherin ja Cranachin päivinä, vaan tuona aikakautena väri töpötettiin ladelmalle ja/tai puupiirroslaatalle; sitten päälle asetettiin paperi, joka puristettiin suoraan päältä päin levyn avulla tuota painettavat asiat sisältävää pintaa vasten. Ilmeiseti Lutherin Uuden testamentin nimiö jätettiin näyttämättä juuri siksi, että sen nähdessään katsoja olisi älynnyt, että dokumenttifilmissä ei panettu samalla tavalla kuin tuossa kuuluisassa nimiössä. Nimittäin siinä huppelissa olevan hepun alla on kuva tuon ajan kirjapainosta, ja tekniikka siinä on tuo, jonka minä juuri kuvasin eikä se, jolla dokumentissa näytettiin, miten muka Lutherin aikaan painettiin kohopainoladelmasta.

Telojen keksimisen ajankohtaa ei sekunnilleen tiedetä, mutta missään tapauksessa niitä ei ollut olemassa vielä edes 1600-luvulla.

Puolen päivän tienoissa yritimme mennä vielä nauttimaan karjalaista murginaa ortodoksisen seurakunnan tiloihin, minne sitä oli järjestänyt Salmi-seura. Salissa liikuskeli iloisen värisiin frereseihin pukeutuneita emäntiä ja pulppusi vilkas puheensorina. Meille ei kuitenkaan ollut sijaa siinä majatalossa – tilaisuus oli täyteen buukattu. Kun käännyimme lähteäksemme, tumman siniseen samettimekkoon pukeutunut noin kahdekanvuotias asiakaspalveluhenkinen tyttönen sanoi, että voittehan te jäädä odottamaan, kun vapautuu paikkoja. Kiitimme ehdotuksesta, mutta läksimme silti.

Niinpä muistelen tässä nyt sitten ortodoksisuuden suhteen vain syyskuista reissuamme Karjalaan. Viipurissa kävimme vihdoin ja viimein Pyhän Elian kirkossa, jonka ikoneita minulle oltiin kehuttu. Ne eivät vastanneet makutottumuksiani, mutta pihassa oli oheinen mielenkiintoinen rakennus. Vieressä on mittakepppinä isäntä. Tulkitsin rakennuksen leikkikirkoksi (<leikkimölkki). Sisällä oli joitain ikoneja joskaan ei varsinaista ikonostaasia, mutta oli kyllä kuninkaanovet ja pelit jo muuten valmiina. Ylhäällä, minne johtivat hyvät portaat, jollaiset olisivat kenelle tahansa puusepälle ansioksi, oli useampikin kello, ja niiden toimivuus testattiin empiirisesti. Jos tämä tosiaan on leikkikirkko, se lienee yksi maailman todella harvoista sellaisista. (22.10.2017)

 

Kommentti, Andreas:

Kyllä tämä on tavallaan leikkikirkko lapsille. Lapset, jotka eivät jaksa olla koko palvelusta 'oikeassa' kirkossa voivat tulla ulos kirkosta joksikin aikaa kun joku vanhemmista on pihalla tai täällä pikkukirkolla. Tuon puiston sisälle rakensimme viereisen kaupungin lämpökeskuksen, joka rakennettiin Eliaan kirkon hautausmaalle, alta täytteisiin jääneistä hautamuistomerkeistä keon josta on kuvasarja jäljemmässä linkissä. Huomattakoon että tuo eliaan kirkko li ainut suomenkielinen ortodoksikirkko niiden viiden joukossa, jotka olivat ennen sotia Viipurissa. Huomattakoon myös, että tuo puoliksi suomenkielinen muistomerkki tehtiin venäläisen osapuolen toimesta ja autoin vain idean ja kieliasun rakentamisessa suomeksi, ollen vaikea tehtävä https://www.facebook.com/henyh2/media_set?set=a.10155411078704395.1073742193.748779394&type=3