Lukihäiriön mystiikkaa

Ehkä meidän pitää siirtyä kiinalaiseen kirjoitukseen?

Kulttuurimme on siis muuttumassa koko ajan kirjoituskeskeisemmäksi.

Siitä ei ole kovinkaan monta vuosikymmentä, kun ihminen selvisi mukavasti yhteiskunnassa sen suuremmin kirjoittelematta tai lueskelematta. Esimerkiksi pankkiasioitaan saattoi hoitaa tavattoman kätevästi. Meni vain pankiin pankkikirjan kanssa, ja pankkitäti hoiti kaiken kirjoittelemisen. Tarvitsi vain yksi signeeraus. Systeemi oli käytössä hyvin, hyvin pitkään.

Nykyisin pankkiasiat pitää hoitaa itse netissä. On luettava aika tarkkaan, ja kirjoitettava myös, ja sitä paitsi saitin ulkonäkö muuttuu jatkuvasti. Eikä vain ulkonäkö vaan koko systeemi. Viimeisimmät uudistukset olivat viedä jopa minun hermoni. Avainlukuja pitää nykyisin naputella sinne sun tänne moneen kertaan, ja joidenkin laskujen maksun yhteydessä pitää vielä tehdä tekstiviestillä saatavan avainluvun mukainen varmennus. Eli ihminen tarvitsee laskujensa maksamiseen paitsi tietokoneen myös puhelimen, eikä hommasta selviä missään nimessä lukematta ja kirjoittamatta ja virheriski on hirvittävä, kun ei ole edes selvää, mitä pitää tehdä.

Minulle on hämärää, miksi tähän on menty. Kaiken tuntemattoman kohdalla ihmisluonnolla on tarjolla varma selitys: se on itsestään perkeleestä. Näiden pankkisysteemienkin takana on varmasti ja yksiselitteisesti vain lauma pahantahtoisia ihmisiä, joiden ainoa päämäärä elämässään on tehdä mahdollismmaan monen lajitoverin elämä mahdollisimman vaikeaksi. Olen tällä kannalla siiheksi, kunnes minulle esitetään päinvastaista evidenssiä.

Epätietoisille tiedoksi, että minulla ei ole tässä asiassa omaa lehmää ojassa. Minulla ei ole lukihäiriötä eikä yhdelläkään läheisistänikään, ja pystyn käyttämään toistaiseksi kuutta eri kirjoitusjärjestelmää, pian seitsemää, sillä elämä näyttää opetteluttavan minulla nyt myös korean kirjotuksen hangeulin.

Kulttuurin muuttuminen kirjoituskeskeisemmäksi on aiheuttanut sen, että lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyviä häiriöitä diagnosoidaan aina vain enemmän. Tällä hetkellä esitetään villejä lukuja: suomalaisista jonkinasteinen lukihäiriö väitetään olevan 15%:lla väestöstä. Eikä tämä liikuta yhteiskuntamme sen enempää verovaroin kuin kaupalliseltakaan pohjalta suoritettavien palvelujen suunnittelijoita. Samaan aikaan voivotellaan syrjäytymisestä. Tässä ollaan järjestelmällisesti syrjäyttämässä aika isoa osaa väestöstä.

Taannoin annoin kertoa itselleni, että lukihäiriöiselle tapahtuisi ihan tavallista ikonista kuvaa pelkistettäessä jossain vaiheessa niin, että hän ei enää pysty nimeämään sitä, vaikka hän tietää, mitä kuva tai kuvio merkitsee.

Tälle ei ole toistaiseksi saatu vahvistusta. Päinvastoin on käynyt ilmi, että lukihäiriöiset pystyvät hamottamaan hyvinkin pelkistettyjä ikonisia kuvia ja tunnistavat kohtalaisen harvinaisiakin pelkistettyjä symboleita.

Nojaudun tässä siis muun käsitteistön puutteessa vanhaan Peircen systeemiin, jonka mukaan merkki koostuu aina kolmesta osasta:


1) itse fyysisestä merkistä, jonka fyysisyys voi olla mitä lajia tahansa


2) fyysisen merkin suhteesta objektiinsa, joka voi olla
a) ikoni eli kohdetta muistuttava
b) indeksi oli kohdetta osoittava (tyyliin 'savu on tule merkki' tai 'linnunjäljet maassa kerotovat lähistöllä oleskelleesta linnusta') tai
c) sovittu eli mielivaltainen eli symboli


3) interpretantista eli tulkinnasta ihmisen päässä

Objekti tai objektin olemassolo ei siis kuulu tähän mitenkään - vain itse merkki, sen suhde objektiin sekä merkin herättämä interpretantti. Tästä syystä esimerkiksi Jumalasta voidaan puhua ja ilmentää asiaa muunkinlaisilla merkeillä.

Samalla merkillä voi olla useita suhteita objektiin eli siis saman tien useita interpretantteja. Esimerkiksi kuva kyyhkysestä lehvä nokassa voidaan tulkita ikoniseksi merkiksi = kyyhkynen lehvä nokassa, mutta myös symboliseksi merkiksi = rauha.

Missä lukihäiriöiset kohtaavat kiistattomasti vaikeuksia on tilanne, jossa samassa merkissä on useita tällaisia tulkintatapatasoja.

Lukemisevaikeuksia on muillakin kuin lukihäiriöisillä. Niitä on älyllisesti kehitysvammaisilla. Jälkimmäisillä on vaikeuksia myös puhumisessa. Ja puhe samoin kuin kirjoituskin kostuu mielivaltaisista merkeistä eli symboleista. Kehitysvammaisilla käytetään apuna erilaisia kuvasarjoa, joiden kuvilla on pääsääntöisesti ikoninen suhde objektiinsa. Tällaisia kuvasarjoja on hirveät määrät. Yleisin on PCS-kuvat, mutta kaikki nämä sarjat näyttäisivät perustuvaan hypoteesille, että ruma on helpommin hahmotettavaa kuin kaunis.

Olen antanut kertoa itselleni, että kehitysvammadignoosillakin varustettu lapsi pystyy nimeämään aika merkillisiä symboleita. Esimerkiksi kuvassa oli piirrettyjä kastematoja, kaikki samannäköisiä, mutta niille oli piirretty silmät ja pitkät silmäripset; kun kehitysvammaisilta lapsilta kysyttiin, ovatko madot tyttöjä vai poikia, 100% otannasta vastasi, että tyttöjä. Yhdellä madoista oli kruunu päässä. Kun lapsilta kysyttiin, kuka on paras, he eivät osanneet vastata.

Kuvasta, joka esitti hahmoa peilin ääressä siten, että peilikuva näkyi, kaikki eivät osaneet tulkita tilannetta oikein. Mutta yksi, joka ei kyennyt nimeämään tilannetta sanallisesti puhuen, selasi omasta PCS-tyyppisiä kuvia sisältävästä kirjasestaan peiliä esittävän kuvan.

 

Tällaisia olen siis antanut viime päivinä kertoa itselleni.

Näillä on jonkilainen korrelaatio lukutaidon oppimiseen, mutta pitää odotella, josko minulle kerrottaisiin lisää.

Aakkoskirjoitus on aika monimutkainen juttu, vaikka sitä jostain syystä pidetään yksinkertaisena. Puhe koostuu symboleista. Sanat ovat mielivaltiaisia sopimuksia siitä, mitä minkäkinlainen äännesarja kussakin kielessä merkitsee. Äitimuorit ja isäpapat rupeavat tekemään näitä sopimuksia jälkikasvunsa kanssa heti näiden synnyttyä. Kirjoituskin on mielivaltainen systeemi, ja siihen liittyviä sopimuksia tekevät lasten kanssa alakoulujen opettajat asian merkittävyyteen nähden melko alhaisella palkalla.

Aakkoskirjoituksella on siis jokaista äännettä varten mielivaltainen sovittu symboli. Nämä symbolit pitää osata yhdistää, että saadaan seuraavan tason mielivaltainen symboli, eli äännesarja, jolla on jokin mielivaltaisesti sovittu merkitys, eli sana. Ja vasta tämä viimeisin voi sytyttää sellaisen tason interpretantin, jolla on elämänmenon kannalta tärkeä semanttinen merkitys.

Tässä sarjassa, mielivaltaisesta merkityksettömästä toiseen mielivaltiseen merkityksettömään ja vasta sitten elämisen kannalta oleellisesti merkitykselliseen, lukihäiriöisellä näyttää olevan vaikeuksia. Varsinkin jos samassa viestissä, esim. kuvassa, on seassa osoa, joista vaikkapa tuo keskimmäinen jää pois, lukihäiriöinen on pulassa.

En tiedä, esiintyykö kiinassa lukihäiriötä, mutta siellä ei esiinny ed. sarjaa. Kiina on kuvakirjoitusta. Joissain merkeissä on indikaattorieita, jotka viittaavat ääntämiseen, muttei läheskään kaikissa. Merkit viittaavat suoraan semanttiseen kohteeseensa. Ne eivät viittaa siis ensin jollain mielivaltaisella tavalla äänteeseen, joista pitää koota sarja, joka on mielivaltainen merki jollekin seuraavalle, joka vasta tarkoittaa jotain elämälle merkityksellistä. Esimerkiksi alla olevasta kuvasta voi kaivaa esiin merkityksen, eikä tarvitse olla hajuakaan, miten merkki äännetään:

 



Aakkoskirjoitus on ylivoimainen järjestelmä kielissä, joissa on kaiken maailman pääteitä ja taivutusmuotoja. Kiinassa niitä ei ole, ei ole edes monikoita eikä aikamuotoja, joten kuvakirjoitus passaa niille main hyvin. Ja toisin päin: kiinalainen kirjoitus lakkaa sopimasta heti, kun se kohtaa kielen, jonka kielioppi on monimutkaisempi. Esimerkiksi koreaan kiina ei sovi, ja siksipä sinne kehitettiinkin oma aakkoskirjoituksensa, jossa aakkoset kootaan erikoislaatuisella tavalla tavuiksi, joilla sitten vasta kirjoitetaan.

Suomi brassailee menestyksellään Pisa-tutkimuksissa, mutta ketkäpä ovatkaan lähimmät kilpakumppanimme? Shanghai, Singapore, Hongkong, Etelä-Korea ja Taiwan. Niillä on noissa muissa paikoissa vähän toisenlaiset kirjoitusjärjestelmät. Jos kuudesta johtavasta kokeita järjestävästä paikasta kahdessa on ylipäätään aakkoskirjoitus ja vain yhdeessä latinalainen aakkosto - neljässä siis on käytössä kiinalainen eli ei-aakkoskirjoitus - tästä ei oikein voi kovin monenlaisia johtopäätöksiä tehdä.

Visio muuttuu vielä dramaatisemmaksi, kun suostutaan näkemään eräs pikku yksityiskohta: kaikissa muissa Pisa-tutkimusten johtomaissa paitsi Suomessa kalligrafia on kulttuurin korkein taiteen laji. Näissä paikoissa ei olla lähtökohtaisesti sitä mieltä, että ruma on paremmin hahmotettavaa kuin kaunis.

Eli jos insinöörit eivät kohta lakkaa simputtamasta koko muuta väestöä toinen toistaan merkillisemillä systeemeillään, joudutaan meilläkin pian ottamaan käyttöön kiinalainen kirjoitus.

Ei kun siveltimet esiin kaikissa teknisissä korkeakouluissa. Héng, shù, piĕ, nà…näin se menee! (17.12.2012)