Luonnon ja ihmisen ihmeitä

Luonto tuottaa joskus hyviä ratkaisuja, ja joskus ideologiakin.

Kävimme viettämässä pari päivää Suonenjoella.
 

Se tontti sitä tuottaa heinää. Heinikkoa pitäisi alkaa tiuhaan lyhentää heti, kun se keväällä alkaa kasvaa, mutta mitenkäs tällainen työtä tekevä toiselta paikkakunnalta sen tekee? Ja toinen hyväkäs on pihlaja-angervo. Kun aurinko aikojen lopussa sammuu, viimeinen elon merkki, joka maapallolta silloin häviää, on pihlaja-angervo.  Eikä edes ole varmaa, kuoleeko se siittenkään.


 

Pihlaja-angervolle pärjää ainoastaan lupiini. Takapihalla on erikoinen vyöhykedesign, taivaan isän käsialaa. Oheisessa kuvassa näkyy takapihan kukkavyöhykkeistö tämänhetkisessä vaiheessaan, josta vain etualan akleijoihin minä olen puuttunut siten, että olen suosinut niiden asettumista tuohon. Eli en siis ole itse kylvänyt niitä siihen. Muitakin vyöhykkeitä samalla ex-pellolla on. Upea koiranputkivyöhyke oli jo mennyt menojaan. Ja horsmavyöhyke on vasta tulollaan.
 

Nautimme kerran iltateetä oheisista astioista.
 

Odotan jännittyneenä, milloin ostan oman digitaalisen järjestelmäkameran. Kun tarvitsen kunnon kuvia, niiden ottaminen tapahtuu työnantajan kalustolla, mutta nythän sitä ei tässä lomaillessa ole käytössä. On vain huonolla laajakulmalla varustettu taskukamera, joka vääristää jotakuinkin kaiken. Minä en tarvitsisi laajakulmaa ollenkaan, sillä minä en ota maisemakuvia. Tässäkin teekannu näyttää tosi pieneltä, ja tynnyriefektin korjailuun fotarilla meni tunti…
 

Kupit ovat neuvostovalmistetta, ja omistaja lienee hankinut ne syvistä idealogisista syistä. Kannu on valmistettu samassa maassa ja hankittu ideologisista syistä sekin, mutta ideologia on toinen niin kuin hankkijakin. Luulisin, että kannu on joku muistotarkoituksiin tehty kapine, kovin jumalinen, ja siinä on kyljessä kullattu ortodoksikirkko.  Mutta hyvin se osuu yhteen kuppien kanssa, sillä suunnitelmatalous ei tuottanut kerralla kovin monenlaisia lasitteita. (5.7.2012)

 

Ex-pellon uudet vyöhykkeet

 

Perjantain ja lauantain välisenä yönä, tai oikeammin sanottuna varhain aamulla, Kuopion keskustassa lopeteltiin juhannukselta alkaneita lomia kovaäänisesti. Heräsin siihen neljältä, enkä saanut enää nukuttua. Luin lehden, pakkasin eväät ja seitsemän jälkeen herätin isännän: "Lähtekäämme maaseudulle multaamaan perunaa ja syöttämään itseämme hyönteisille".

 

Niin sitten läksimme Suonenjoelle.

 

Pusikoituminen on mielenkiintoinen ilmiö. Nytkin ex-pellossa oli eri vyöhykkeet kuin viimeksi. Lupiinit ja akleijat olivat lakanneet kukkimasta, ja tilalla loistivat mesiangevon ja horsman värit.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Myös pionien kukinta oli päättymässä, ja aloittamassa oli oheinen sininen kasvi, jonka nimeä en tiedä. Anoppini on istuttanut sen nerollisesti pionien lähettyville kukoistamaan pionien lakastuessa. (22.7.2012)