Luonto>uskonto>sosiaalisuus?

Välillä sitä toivoo, että ihminen ei olisi ikinä irrottautunut luonnosta.

Eilen lauantaina aamupäivästä saavuimme tänne Uukuniemelle pääasaillisena tarkotiuksenamme suorittaa jokasyksyinen laiturinnosto. Pääsimme ajelemaan auinkoisessa säässä, jopa häiritsevän aurinkoisessa, sillä  aurinko paistaa jo aika matalalta ja siis itään päin tullessa silmiin.

Illalla nousi sitten yöksi myrsky.

Aamukahvin juotuani ja takkatulta tuijottaessani pohdiskelin sitä, miten suhde luontoon vaihtelee kautta planeetan. Minulla ja aika monilla muillakin suomalaisilla on pakottava tarve päästä silloin tällöin mahdollisimman koskemattomaan luontoon ja usein myös eroon lajikumppaneista. Minun kohdallani se merkitsee tätä sähkötöntä mökkiä, jolla viihdyn yksinkin ollen usein olen ainoa ihmisolento koko lavealla rannalla.

Villi arvaukseni on, että on vaikea löytää kiinalaista, jolla olisi tarve päästä jotakuinkin koskemattoomaan metsään. Silloinkin, kun kiinalaiset hankkiutuvat johonkin luonnonkauneudestaan kuuluun paikaan, sen pitää olla läpikultivoitu ja kaupallistettu, ja siellä pitää olla porukkaa. Tapa, jolla luontoa siirretään kultturin piiriin eli ihmiselle sopivaan sopivaan muotoon, on Kiinassa järeämpää kuin Suomessa.

Luultavasti uskonto on alkujaan, kun inhimilliset yhteisöt alkoivat muodostaa organisoituja kokonaisuuksia, ollut tapa harmonisoida luonnonlait ja ihmisnormit keskenään. Läntisessä maailmassa luonnonlakien tutkiminen johti ennen pitkää siihen, että niiden ei enää nähty olevan yhteismitallisia Jumalan lakien kanssa, jolloin niin sanotusti Jumala kuoli ja luonnonlait ylittivät ja jopa kumosivat kertomusperinteelle perustuvat uskonnolliset käsitykset. Varhaisimmassa huumassa luonnonlakeja pidettiin jopa uutena pysyväisyyden linnakkeena jumalallisen lain sijaan, mutta sittemmin on todettu, että luonnonlaitkin (tai ihmisen käsitykset niistä) ovat muuttuvaisia, ja ne muuttuvat sitä mukaa kun tieteen paradigmat muuttuvat.

Jumalan kuolemassa on ollut lieveilmiönsä. Sosiaalis-inhimillinen perusturvallisuus menetettiin Jumalan mukana, ja kun islamilainen maailma on seurannut Lännen edesottamuksia, se on tullut siihen tulokseen, ettei se halua Lännen jumalatonta, epäsosiaalis-epäinhimillistä maailmaa, jossa ihmisen mitta on hänen taloudellinen menestyksensä, jonka tavoittelemiseen pitää ala-koulusta lähtien pyhittää koko elämänsä.

Tiedotusvälineiden seuraaminen oli hankalahkoa Kiinan peräkylistä käsin, mutta luin kuitenkin yhden kiinnostavan The Times of Israelin jutun, jossa kerrottiin turkkilaisten kannattavan Islamilaista valtiota siitä syystä, että turkkilaiset eivät halua nuorisonsa omaksuvan länsimaisia tapoja. Islamilasien maailman paheksumilla 'länsimaisialla tavoilla' me täällä Lännessä ymmärrämme lähinnä seksuaalista vapautta, koska se on meidän mielestämme niin ylen seksikästä, mutta oletettavasti islamilaisessa maailmassa kuten muuallakin läntisten arvojen ulkopuolella tilanne käsitettänee paljon laajemmin.

 

Kiinassa olessani kotimaatamme kuohutti kuulemma joku Hesburger-kohu. Tässä oli luotettavasta lähteestä eli isännältä saamieni tietojen mukaan kyse siitä, että joltain vanhalta mieheltä oli Hesburgerissa kaatunut ruoka lattialle; vanhus oli joutunut paljain käsin korjaamaan jälkensä henkilökunnan ja muiden asiakkiden nauraessa ääneensä vieressä, tarjoamatta minkäänlaista apua, edes sivousvälineitä. Vanhuksella ei ollut varaa toiseen annokseen, ja hänen ryhtyessä pukemaan vaatteita päälleen joku nuori asaikasnainen oli lopulta puuttunut tilanteeseen ja ostanut miehelle uuden ruoka-annoksen. Juttu oli sitten levinnyt sosiaalisessa mediassa.

Oletan, että islamilainen maailma ei halua Hesburgerin henkilökunnan ja sen useimpien asiakkiden edustamien tapojen leviävän nuorisonsa keskuudessa. Ns. läntistä sivilisaatioita ja ehkä Intiaa ukunottamatta toisen vahingolle nauraminen on äärimmäisen epäsopivana pidettyä käytöstä.

Isäntä kertoi, että pari viikkoa ennen tuota kuuluisaa Hesburger-jupakkaa häneltä itseltään, työikäiseltä mieheltä, oli kiinalaisomisteisessa Vanhassa Valiossa rojahtanut ruokatarjotin pitkin matin vatia ja juomalasi oli särkynyt sekin siinä hötäkässä. Kiinalainen henkilökunta oli kiireesti paikalla siivousvälinein varustautuneena, eikä isännältä hänen vaatimuksistaan huolimaata oltu suostuttu ottamaan maksua uudesta ruoka-annoksesta eikä edes rikkoutunesta lasista. Kiinalaiset arvot eroavat siis jyrkästi länsimaisista Hesburgerin edustamista.

Tieteen 'kehityksen' myötä, varsinkin lääketieteen, lähimäisiä huomioon ottamaton käytöskin on tieteellistetty medikalisaation arvojen mukaiseksi, ja kun kansalaiset esittivät sosiaalisessa mediassa ja ilmeisesti muutenkin jyrkkää paheksuntaa Hesburgerin henkilökuntaa ja joitain sen asiakkaita kohtaan, nämä määriteltiin lääketieteellistä hoitoa tavitseviksi. Olin jokseenkin ällistynyt kuultuani, että Hesburger oli järjestänyt vanhuksen vahingolle nauraneelle henkilöstölleen lääketieteellistä ammattiapua. Minusta kyseinen ongelma on kyllä suuri ongelma, muttei lääketieteellinen vähääkään.

Niille, jotka haluavat syödä Kuopiossa edullisesti mutta vastustavat medikalisaatiota, kerrottakoon, että syömään voi mennä tuohon Vanhaan Valioon, joka siis sijaisee Puijonkadun ja Suokadun kulmassa, toisessa kerroksessa.

Mitä Isalmilaiseen valtion tulee, älyän kyllä olla kiitollinen siitä, etten ole joutunut sen kanssa mihinkään tekemisiin, mutta en ole varma, voidaanko kaikki, jotka sen ideologian islamilaisia perusteita kannattavat, luokitella rikollisiksi. Minusta ei esimerkiksi ole kovin suuri rikos toivoa yhteiskunnassa vallitsevan sellaiset normit, ettei vanhusten vahingoille naureta, varsinkaan rahapalkasta.

Miksi sitten jotkut suostuvat kuolemaan islamistisen aatteen puolesta? Yksinkertaisesti siksi, ettei heillä ole mitään hävittävää. Näillä taistelijoksi ryhtyneillä ei ole enää mitään mahdollisuuksia perustaa islamailaisten arvojen mukaista perhettä, jossa siis mies elättää, ei saada arvostusta miltään yhteisöltä, ei omaltaan sen enempää kuin länsimaiseltakaan, eikä saavuttaa minkään muunkaanlaista menestystä. Ainoa meriitti, joka heidän ulottuvillaan enää on, on marttyyrikuolema. Kun nämä miehet sotivat, he eivät vain halua löydä vihollista, vaan kuolla itse.

Turkki on kyllä merkillinen tapaus. Se on sunni-islamilainen maa, jolla on vahva lähihistoriallinen tausta myös sekulaarina valtiona. Toisaalta se on myös Nato-maa. Se on sunnalaisen islamin piirissä ainoa maa, joka on tukenut palestiinalaisia, ja sillä on sunnalaiseksi maaksi kelpo suhteet Iraniin. Kauan ennen kuin ISIL perusti kalifattinsa - mitä eilisen Hesarin mukaan kukaan ei kyennyt ennakoimaan vaikka minäkin olin siitä monta kuukautta ennen blogillani kirjoittanut Lähi-idän julkiseen englanninkieliseen mediaan viitaten - kalifaatin johtajaksi kaavailtiin Lähi-idän medioissa Turkin silloista presidenttiehdokasta, nykyistä presidenttiä, Erdogania.

Kiinassa ollessani Länsi oli vihdoin kääntänyt takkinsa ja alkanut pommittaa porukkaa, jota se oli vuosikaudet tukenut poliittisten uudistusten ajajina, vaikka kaikki tiesivät, etteivät kyseessä olleet mitkään poliitiset kapinalliset vaan Qatarin ja Saudi-Arabian rahoittamat ammattiterroristit, etenkin ISIL (nyt Islamilainen valtio) ja Al-Nusra (Al-Qaidan haaraosoasto). Lehdistö on silmäänpistävällä tavalla korostanut, että lähinnä Yhdysvaltain piikkiin pannuissa pommituksissa on ollut mukana myös Saudi-Arabia. Minua kylläkin kiinnostaisi, miten Saudi-Arabia niihin tarkkaan ottaen osallistuu.

 

Mutta syksy on mielivuodenaikana, ja liotan nyt aivojani täissä upeissa väreissä.

 

Tämä ei ole sen vertaa kulttuuria, että olisi edes sunyata. (28.9.2014)