Mediakriisiä

Vastuullinen journalimi -kampanjan tilaisuus Kuopion kaupungikirjastolla 22.3.2018 klo 17.00.

Keskustelemassa edustajat Kuopion Kaupunkilehdestä ja Viikko-Savosta, Savon Sanomista, paikallisesta YLE:stä sekä Julkisen sanan neuvostosta.

Käytiin illan suussa kaupunginkirjastolla media-aiheisessa keskustelutilaisuudessa, joka liittyi meneillään olevaan vastuullisen journalismin kampanjaan. Kampanjan takana on Julkisen sanan neuvosto journalistin ohjeineen. Journalistin ohjeet ovat vanhat ja hyvät, mutta uuden kampanjan merkki muistuttaa minusta Veikkauksen merkkiä, mihin valintaan Julkisen sanan neuvostolla on varmaan ollut  syynsä. Ehkä se kuvastaa sitä, että niin kuin veikkauksessa, aina ei mediassakaan voi tietää, mihin kaikki lopulta johtaa, mistä hyviä esimerkkejä ovat ne somekohut, joihin valtamedia on lähtenyt mukaan.

Minua on tässä viime vuosina kovin aprikoituttanut sosiaalisen median ja valtamedian välinen suhde, enkä malttanut olla kysymättä, onko valtamediasta tullut sosiaalisen median juoksupoika. Käytin esimerkkinä arabikevättä ja siitä seurannutta Syyrian sotaa, sillä sehän alkoin sosiaalisen median kampanjalla, johon ulkomainen valtamedia lähti mukaan. Julkisen saan neuvoston entinen pääsihteeri Ilkka Vänttinen vastasi, että ulkomainen valtamedia lähti siihen mukaan, koska sikäläinen valtamedia ei lähtenyt.

???

Vastauksesta kuulsi, että Vänttinen oli hiukan ylpeä tästä ja vähän niinkuin suutahti, kun tämä valtamedian saavutus kyseenalaistettiin.

Jos Vietnamin sota oli ensimmäinen mediasota siinä mielessä, että katsojat saattoivat seurata sitä televisioistaan vaihe vaiheelta, niin arabikevät ja Syyrian sota ovat minun näkemykseni mukaan ensimmäinen mediasota siinä mielessä, että media aiheutti sen.

Media ei jostain syystä ole kertonut, miten tuo arabikevääksi kutsuttu somekampanja sai alkunsa eli ketkä olivat takana – kukaan normaalissa järjessä olevahan ei usko, että se pelkästä hedelmäkauppiaan itsemurahasta alkoi.

Joku ilmeisesti tietää, mitä takana oli, tai ainakin Kiina kielsi Googlen toiminnan näihin aikoihin. Lännessä ajatellaan, että voi raukkoja, kun eivät pääse googlettamaan, mutta ennen kaikkea kiellon edut Kiinalle tulevat muiden Googlen palveluiden, Gmailin ja Bloggerin, epäämisestä.

Valtamedian kyvyttömyys selittää seuraajilleen Syyrian sodan tapahtumia on omituisen heikko. Sodan alussa puhuttiin 'kapinallisista', joiden joukosta sitten poppasi lopulta esiin ISIL (jostain syystä Suomessa käytetään lyhennettä ISIS), ja nyt, kun ISIL on ulkona näiltä markkinoilta, uutisointiin ovat taas ilmaantuneet 'kapinalliset'. Kukaan ei kerro, mitä nämä uudet 'kapinalliset' ovat, paitsi että nämä ovat joitain, jotka vastustavat Al-Assadin hallintoa, kuten olivat ennen ISIL:iäkin. Kukaan ei kerro, mihin he pyrkivät ja miksi. Eikä kukaan selitä, miten kuvio on muuttunut nyt, kun ISIL ei enää ole mukana, sillä eihän sota siihen loppunut, että ISIL tuhottiin. Valtamedia pyrkii antamaan kuvan, että ISIL:in on vain korvannut Venäjä.

Hmm…

Journalismi on tosiaankin kriisissä.

Joku yleisön keskuudesta yritti saada lehdistöä kantamaan sivistysvastuuta. Sivistäminen ei kuitenkaan kuulu journalismille vaan koululaitokselle. Tällainen outo ajatus saattaa juolahtaa yleisölle mieleen, sillä jossain vaiheessa jotkut mediat alkoivat esiintyä puolueettomina, etenkin YLE, jahka reporadiosta päästiin. Valtion omistamalta medialta voidaan ehkä jonkinasteista puolueettomutta ja sivistystehtävän täyttämistäkin odottaa, mutta muilta ei. Muiden nimenomaisesti pitäisi pitää korttinsa mahdollisimman avoimina, sillä aina siitä pitäen, kun sanomalehdistö syntyi, se syntyi ajamaan aina kulloisenkin kustantajan asiaa. Tämä on valitettavasti hämärtynyt, ja tästä luultavasti johtuu, että ihmiset kokevat tiedonvälityksen epäluotettavana. Joku yleisöstä jopa väitti kuulleensa, että perinteinen keskustan äänenkannattaja Savon Sanomat olisi demarilehti, kun se hänen omasta mielestään on puolueeton…

Savon Sanomien päätoimittaja räpläsi sitten kännykästään, millaisia juttuja klikkaillaan eniten heidän verkkosivuillaan ja tukitsi tämän tilastotiedon siten, että nämä olisivat myös jutut, jotka lehdestä tosiasaissa myös luetaan. Näin ei välttämättä ole. Huomaan päivittäin omasta käyttäytymisestäni, että luen paperisesta Hesarista aivan eri jutut kuin sähköisestä. Usein on käynyt, että en ole edes huomannut sähköisestä versioista niitä kiinnostavia juttuja, jotka loppupelissä sitten luen paperisista versioista, kun sen käsiini saan, tai päinvastoin, muistan lukeneeni hyvän jutun paperilehdestä, mutta sähköisestäsestä en sitä edes löydä vaan joudun kaivamaan paperisen esiin.

Yksi journalistien pääsynti on se, että turvaudutaan vain helposti saatavaan tietoon, kuten päätoimittaja oikein asiakseen meille siinä silmiemme edessä demonstroi. Se on niin heppoa seurata sähköistä klikkauslaskuria. On paljon vaikeampaa selvittää, mitä ihmiset lukevat paperilehdestä. Joten tehdäänpä sitten lehteä pelkille klikkailijoille. (22.3.2018)