Memotyyppien levittämisestä

Viestintä-

teknologisina murroskausina syntyy uusia rakenteita, jotka takaavat, että 

sisällöntuottajat saavat rahansa. Ellei synny, he eivät tuota sisältöjä vaan ryhtyvät vaikkapa meemiensä sijaan kopioimaan geenejään. Meemien levittäminen ei ole mitenkään pakollista, ja jos siitä ei rahaa saa, niin memotyyppejä ei sitten vain tehdä. Piste.

Lueskellessaan kognitio- neuro- yms. tieteellistä kirjallisuutta, jossa pyritään pohdiskelemaan ihmismielen aivoituksia, törmää toistuvasti siihen tuttuun väitteeseen, että loppupelissä jokaisen eliöyksilön päämäärä on geeniensä kopioiminen. Väite on varmaan hyvä, ainakin erittäin laajasti hyväksytty, mutta se ei selitä sitä, miten minä satun tuntemaan niinkin paljon ihmisiä, joita geeniensä kopioiminen ei ole kiinnostanut pätkän vertaa. Olen myös itse tällainen henkilö.

 

Itse asiassa minua on ikäni ihmetyttänyt joidenkin ihmisten halu kopioida geenejään. Lapsien kasvattaminen on välillä todella tuskallista, ainakin näin sivuta katsottuna, ja epäonnistumien riski on suuri. Sitä paitsi minun arvioni mukaan monet todella epäonnistuvat siinä, usein minun mielestäni myös ne, jotka omasta mielestään ovat onnistuneet. Ja kun yhtälöön ynnätään se, että tämä planeetta on jo vuosikymmenet ollut ylikansoitettu, ei voi kuin hämmästellä sitä hinkua, jolla jotkut ihmiset lisääntyvä.

 

Olen ollut huomaavinani, että geeniensä kopioimisesta luoputaan meemien levittämisen hyväksi.

 

Genotyypin puoliintumisaika on yksi sukupolvi, ja seuraavissa sukupolvissa hajonta vain kasvaa. Geenien levittämisen etu kuitenkin on, että kun siihen on suostunut, tulos on lääketieteen nykyisessä kehitysvaiheessa jokseenkin varma. Ja alkuperäinen – jos näin voi ylipäätään sanoa – genotyyppi sitten häviää eli kuolee.

 

’Memotyyppi’ sen sijaan ei puoliinnu lainkaan. Se on ikuinen kuin muovi. Se saattaa kuitenkin levittää itse itseään, jos sattuu olemaan hyvä, ja se saattaa levittää itsestään osia. Se saattaa levittää itseään myös toisessa materiaalissa tai olomuodossa. Nykyisten tekijänoikeussäädösten aikana se ei oikeastaan pääse hajoamaan eli kuolemaan mitenkään. Joka tapauksessa meemien levittäminen on yksilön kannalta aika tavalla edullisempaa kuin geenien, eikä kirjoja, maalauksia, tieteellisiä tutkimuksia tai sävellyksiä tarvitse juuri koskaan hakea putkasta, ne eivät ala käyttää huumeita eivätkä ne saa edes korvatulehduksia.

 

Meemotyypin saaminen levitykseen on kuitenkin vaikea juttu. Kun lapsi on syntynyt, se ottaa totisesti kyllä tilansa todellisuudessa. Meemotyyppi sen sijaan saattaa ekisisteerata fyysisesti, mutta ei elä. Itse asisssa erittäin harvat memotyypit onnistuvat hengen vetämisessä. Mutta ne, jotka onnistuvat, alkavat vallata alaa tehokkaasti. Paitsi omana alkuperäisenä itsenään vaikkapa kirja alkaa levitä siitä kirjoitettuina tutkimuksina, sähköisessä muodossa, lähdeviitteinä, muihin ihmisiin vaikuttavana ideana, joka kirvoittaa uusia, aivan toisia memeotyyppejä… Sen ympärille syntyy jopa kaupallista tiedottamista, siitä saatetaan tehdä televisio ohjelma, siitä kirjoitetaan lehtijuttuja…

 

Kun kirjapainotaito syntyi, painattaminen oli todella halpaa. Rajoituksena oli korkeintaan väestön melko harvinainen lukutaito. Mutta eipä aikaakaan, kun tätä meemien levittämistä alkoivat rajoittaa monet portinvartijat. Ennen kaikkea ilmaantuivat teknisten ja taloudellisten resurssien haltijat - kirjapainosta oli tullut bisnes. Siitä pitäen kaikenlainen julkiseksi tekeminen muuttui äärimmäisen vaivalloissksi, mutta jos portinvartijat olivat saattuneet päästämään memotyyppi läpi, tulos oli melkein yhtä varma kuin lapsen eloonjääminen modernin lääketieteen aikoina.

 

Nykyisin kaikenlainen julkaiseminen on periaatteessa taas hyvin halpaa, mutta vaikka memotyyppinsä saisi mediaan, se ei välttämättä leviä, koska sitä ei huomaa kukaan meemien massiivisesa vuossa tai se ei yksinkertaisesti ole riittävän kiinnostava. Tilanne muistuttaa 1400-luvun loppua/1500-luvun alkua.

 

1500-luvun alussa, kun kirjapainotaito oli uusi, kirjoja syntyi siis enemmän kuin kukaan suostui ostamaan. Myös piratisoituminen on viestintäteknisten murrosten lieveilmiö. Nyt pyritään lieventämään tekijänoikeuslakeja, jotkut jopa luopumaan niistä kokonaan. 1500-luvulla Luther valitti, että hän tuskin saa itse teettämäänsä painosta omasta kirjastaan ulos kun siitä on tehty kymmenissä paikoissa toisia painoksia, joissa - mikä pahinta - on virheitä, sillä ne on tehty kiireessä.

 

1400- ja 1500-lukujen vaihde ei ollut ikuinen. Copy right –säädöksiä alkoi ilmaantua ennen pitkää. Ja syy on se, että oikea tieto ei ole ilmaista siitä yksinkertaisesta syystä, että kukaan, joka sitä hallussaan pitää, ei suostu luopumaan siitä korvauksetta. Ihmiset haluavat hyötyä taloudellisesti lahjakkuudestaan. Näinä viestintäteknologian kriisiaikoina, kun uusi tekniikka on valloittanut markkinat, mutta normit eivät ole vakiintuneet, esiintyy sekaannusta ja kansanjoukot alkavat hekumoida ajatuksella, että nyt memotyypit ovat vihdoin muuttuneet ilmaisiksi ja taivasten valtakunta on käsillä.

 

Syntyy vain uusia tapoja, joilla sisällöntuottajat saavat rahansa. Ellei synny, he eivät tuota sisältöjä vaan ryhtyvät vaikkapa meemiensä sijaan kopioimaan geenejään. Meemien levittäminen ei ole mitenkään pakollista, ja jos siitä ei rahaa saa, niin memotyyppejä ei sitten vain tehdä. Piste. Kirjapainon aiheuttamaan ongelmaan ratkaisu oli kustannustalot ja kirjakaupat, ja jatkossa tuli lisää vastaavia rakenteita. Nykyiseenkin tilanteeseen löytyy ratkaisu, mutta sen hakemiseen voi vierähtää aikaa. Ehkä joitain vuosikymmeniä.