Mensuvaaralaisuuden olemuksesta

(Juvonen, Jaana. Uukuniemen historia. Keuruu 2009.)

Laitoin tuon ikään kuin 'esiteltävänä' olevan kirjan tai 'lähdeteoksen' tuohon viereen sulkuihin siitä syystä, että tässä tuee nyt aika paljon omia mieleipiteitä ja huhupuheita, joskin taustalla on (myös) Jaana Juvosen teos Uukuniemen historia.
 
Eilen nälvin Arto Mustajokea siitä, että tämä on niin ympäripyöreä sanomisissaan, ja kustantaja Gaudeamusta siitä, että se tietokirjakustantantaja on kustantanut teoksen, jossa paljoista kirjaimista huolimatta onnistutaan olemaan sanomatta mitään. Mutta Mustajoen kohdalla on ehkä annettava jotain anteeksi siksi, että hän on Ilmajoen pappilan poika. Se seutuhan on sellaista, että luterilaisella kirkolla ei siellä ole välttämättä uskonnollisuuden monopolia, ja vaikka olisikin, se ei ole kovinkaan monen mielestä kiistaton. Etelä-Pohjanmaalla oppivat luterilaiset papit ja heidän poikansa varomaan, mihin päin kumartavat eli pyllistävät.

Tässä yhteydessä pitää mainita, että viihdyin aikanaan Etelä-Pohjanmaalla. En rupea valehtelemaan, että elämä siellä suoranaisesti helppoa olisi ollut, mutta pienenä tyttönä olin opiskellut Helsingissä uskontotiedettä, ja Etelä-Pohjanmaa on elähtäneen uskontotieteen opiskelijan karkkikauppa. Se jäi jopa ainoaksi sellaiseksi koko Suomen valtakuntaan, kun Uukuniemen Mensuvaaran kylä hävittiin viimeisimmässä maaottelussa.

Minua on alkanut epäilyttää, joskohan on muunkinlaista periytyvyyttä kun geneettisesti tai ympäristön vaikutuksesta tapahtuvaa. Minä en ole ikinä käynyt rajan taakse jääneessä Mensuvaarassa, jonka äitini mielsi kodikseen, vaikkei hänen aikansa siellä ollut kovin pitkä. Jaana Juvonen toteaa kirjassaan, että Mensuvaara oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Uukuniemen erikoisin kylä.

Mensuvaarassa oli moniakin erikoisia ettenkö sanoisi ideologisia piirteitä, joista kuuluisin on sieltä kotoisin ollut uukuniemeläinen herätys, toiselta nimeltään Helena Konttisen herätys. Helena Konttinen (1871-1916) oli unissasaarnaaja, ja ensimmäinen horrossaarna tapahtui 1905.

Liikkeen tausta oli kohtalaisen kirjava, sijaitsihan Mensuvaara Jaakkiman ja Uukuniemen rajalla, lähellä Nivan asemaa, sekä Sortavalasta että Jaakkimasta päin tulevien vaikutteiden riseyskohdassa. Mitä maallisiin ideologioihin tulee, "…siellä toimi Uukuniemen ainoa työväenyhdistys, ja osuustoiminta-aatekin eli vahvana", kirjoittaa Juvonen. Mutta henkiset aatteet elivät, jos mahdollista, näitkin vahvempina. 1800-luvun viimeisinä vuosina  Mensuvaarassa oli vielä jäljellä 1700-luvulla Venäjällä alkunsa saaneen kuohituiksi kutsutun askeettisen hurmosliikkeen jäseniä. Ja sitten Sortavalasta kantautuivat sikäläisen kappalaisen (1836-1866) Henrik Renqvistin puheet, joita voimisti Uukuniemen oma kappalainen (1877-1889) Paavo Poutiainen, Renqvistin kannattaja eli siis ns. Karjalan rukoilevainen.

Merkittäviä johtohahmoja Helena Konttisen liikkeessä olivat Paavo Sihvonen (1864-1946) ja Olli Hälvä (1869-1944). Sukukirjani on valitettavasti mökillä enkä pääse nyt tarkastamaan, onko Sihvonen esi-isiäni. Yhtä kaikki, Sihvosen kokemusta Kesälahden kirkossa pappi Noposta kuuntelemassa (1886) sanotaan yhdeksi uukuniemeläisen herätyksen alkutekijäksi. Sihvonen oli toki harras kristitty tätä ennekin, pyhäkoulun ja kiertokoulun opettajakin. Molemmat miehet olivat herätyksen kohdatessaan ensin lestadiolaisia, mutta heidän ajatuksissaan oli myös vapaakirkollisia piirteitä niin, että ajan uukuniemeläis-alfauros, kirkkoherra Walle, tuomitsi nämä kaiken maailman saarnaajat ankarasti. Mutta Walle ei saanut komennettua näitä hiljaisiksi vaikka kuinka yritti. Lestadiolaisuuden oli puolestaan tuonut Uukuniemelle Viipurista Juho Hannonen (1861-1924), joka sattui tulemaan Uukuniemelle poliisiksi, mikä vaikeutti Wallen saarnaajiennujerrusprojektia. Hannonen oli poliisin toimen ohessa myös itse saarnaaja ja vieläpä paikkakunnan lestadiolaisten johtaja. Lestadiolaisten ja peruslutskujen väliset erimielisyydet johtivat jopa käräjille, kun kaksi miestä oli häirinnyt lestadiolaisten seuroja.

Konttislaisen herätyksen eräs institutionaalinen piirre oli Parikannemen orpokoti. Se sai alkunsa, kun viipurilainen Ville Hoikka vaimoineen osti Konttisen tilan 1914. Vuonna 1915 Hoikat ja Ville Hoikan sisar Aura Latvus perustivat orpokodin ikään kuin votiivilahjana siitä hyvästä, että Ville Hoikka oli parantunut vaikeasta sairaudesta Helena Konttisen avulla. Mitä tulee Aura Latvukseen, Juvonen siteeraa hänen päiväkirjojaan siinä mitassa, että kiinnostuin niistä kovasti, joten pitänee hankkia jostain käsiin niistä toimitettu kirja.

Orvot saapuivat Parikanniemeen Konttisen herätykseen tulleen Edvard Lähdeniemen Nukarin kartanosta, ja Lähdeniemi tuli jatkossakin tukemaan taloudellisesti orpokotia. Perusuukunimeläisten tulkinnan mukaan orvot olivat "Helsingin herrojen huorilapsia", mutta  uukuniemeläiset hyötyivät kyllä orpokodista, olivatpa sen asukaat huoranpenikoita tai eivät, sillä sekä Ville Hokka että Aura Latvus toimivat opettajina niin paikkakunnan omien kuin lastenkodin lastenkin käymässä Sikopohjan ja Parikan yhteisessä koulussa – Uukuniemelle oli tunnetusti vaikea saada opettajia.

Juvonen kertoo, että Uukuniemellä olisi ollut 1920-luvulla myös n. 30 ortodoksin lisäksi jotain niin eksoottista kuin 10 baptistia ja pari teosofia! Minua kiinnostaisi, keitä olivat nämä teosofit. Ja kuulemma oli russelilaisia, adventisteja, vapaakirkkolaisia ja helluntailaisia. Juvonen ei paljasta, missä päin nämä olivat. Ainoastaan helluntailaisista hän mainitsee näitä olleen vain Mensuvaarassa.

Minä en kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön, mutta kyllä minä myönnän mensuvaaralainen olevani. (30.1.2017)