Merkityksien luojien oikeuksista

Voiko yksittäisellä ihmisellä olla oikeus merkitykselli-

syyteen?

Viime aikoina on kovasti keskusteltu tekijänoikeuksista, ja niiden höllentämistä ajamaan on perustettu oikein puoluekin. Painopiste keskustelussa on ollut ’oikeudessa’, ja käsitykset siitä, milloin ajatus tekijänoikeuksista olisi nähnyt päivänvalon, vaihtelevat.

 

Professori Kemppinen väittää blogillaan, että ajatus tekijänoikeuksita olisi vasta 1800-luvun tuote. Mutta kyllä Albrecht Dürer suvaitsi suivaantua, kun Marcantonio Raimondi -niminen italialaisheppu omasta mielestään hyvää hyvyyttään kopioi Dürerin Marienleben- ja Keine Passion -puupiirrossarjat kuparikaiverruksiksi, paremmalle tekniikalle, jolla saa enemmän sävyjä. Tämä tapahtui 1500-luvun alkupuolesta, ja siitä pitäen ainakin kuvataiteilijat ovat ymmärtääkseni olleet intresseerattuja siitä, saako teoksia noin vain kopioida, edes paremmalla tekniikalla.

 

Itse näen tämän tekijänoikeuskeskustelun osana yleistä keskustelua merkityksistä. Katson sen liittyvän samaan ryppääseen Isä Mitro –ilmiön kanssa. Ja tänään olen saattanut lukea uukuniemi.infon sivuilta, että Uukuniemelle ollaan puuhaamassa yksityistä kristillistä koulua. Se sopii Uukuniemelle hyvin sikäli, että siellä on vanhaa herätysliikeperinnettä. Kohta puoleen ovat Uukuniemi-juhlatkin, jotka pidetään vuosittain Helena Konttisen perustaman liikkeen muistoksi.

 

Eli maailmassa on tällä hetkellä vallalla merkitysten puute. Merkityksiin on niin hillitön himo, että monet ovat valmiita heittämään romukoppaan merkitysten alkuperäisten luojien oikeudet.

 

Merkitykset ovat sikäli merkillisiä, että alkuperäisen merkityksen luojan tarkoittama merkitys on yleensä universaalisti hyvinkin hyväksyttävä, mutta saadessaan kannattajia merkitystä muokataan, yleensä ryhmäkuntaisen suvaitsemattomaan suuntaan.

 

Toistan jo taannoin esittämäni väitteen, että koska merkitysten tuottaminen vaatii lahjakkuutta, mutta se ei ole mitenkään pakollista, seurauksena tekijänoikeuksien höllentämisestä saattaa olla, että lahjakkaat ihmiset käyttävät jatkossa energiansa johonkin taloudellisesti tuottavampaan kuin taide. Samalla lahjakkuudella, jolla luo kuvataidetta tai kirjallisuutta, tekee myös vaikkapa markkinointia. En ole ollenkaan varma, että tämä on ihmiskunnan etu. Varsinkaan en ole varma, että on ihmiskunnan etu, että ainoa viitekehys, jossa jatkossa voi taloudellisesti turvatusti osallistua merkitysten tuottamiseen kaupallisen viestinnän ulkopuolella, on uskonnollinen. Nyt on kuitenkin käymässä niin.

 

Verkossa tapahtuva viestintä ei ole mitenkään ratkaissut näitä merkitysten välittämisen ongelmia. Verkkoon saa kyllä kuka tahansa mitä tahansa, mutta saada joku ottamaan viesti vastaan, se on ongelma, sillä verkossa löllyy valtavat viestimassat, joista suurin osa on roskaa. Roskamassojen seasta on äärimmäisen vaikea löytää mitään todella merkityksellistä. Myös kirjapainotaidon alkuaikoina syydettiin ilmoille valtavat massat tekstiä, eikä sillekään löytynyt vastaanottajia ennen kuin alkoi syntyä varteenotettavia kustantamoja ja kirjakauppa kehittyi – ts. ennen kuin syntyi portinvartijoita, jotka siilasivat roskat pois.

 

Minua ihmetyttää, ettei verkkoon ole syntynyt tällaisia varteenotettavia portinvartijoita. Hakukoneet ovat aika alkeellinen yritys siihen suuntaan, sillä hakukoneet eivät toistaiseksi pysty ottamaan huomioon laatua, ja merkityksissä laadulla on totisesti merkitystä. (18.6.2009)