Messussa

Kuopioon on saatu kuluvan vuoden toukokuulla katolinen kirkko entisestä Männistön jugend-tyylisestä luterilaisesta kirkosta. Se on osoittautumassa heti alkuunsa liian pieneksi.

Kävin eilen messussa. 

 

Äiti ei ollut vastannut koko viikonlopun aikana puhelmeen. Se ei saa minua enää paniikkiin, sillä ensinnäkin hänellä käy siellä hoitaja viisi kertaa päivässä ja toiseksi on tapahtunut riittävän monta kertaa niin, että hänen puhelimensa on vain ollut äänettömällä. Hänen vanhusmallinen puhelimensa nimittäin on kohtuuttoman helppo saada äänettömälle, painetaan vain yhtä näppäintä kerran, mutta on paljon vaikeampi on saada se takaisin äänelliseksi, sillä se pitää tehdä valikoiden kautta. Äiti saa puhelimen siis äänettömäksi vahingossa.

Päätin lähteä katsomaan, mikä siellä mättää, ja koska siinä medän äiteen kulmilla sattuu sijaitsemaan keväällä käyttöön vihitty katolinen kirkko, ajattelin, että jos olen syyskuun aikana seurannut kolmet buddhalaiset menot, enköhän kestä lokakuulla yhdet katoliset. Näin jo siksikin, että olen päättänyt, että tuo Kiinan matkani oli viimeiseni sitä lajia tässä elämässä ja että rupean nyt vaihteeksi perehtymään länsimaiseen kulttuuriperintööni. Eli kävin ensin laittamassa äidin puhelimeen äänen päälle ja läksin siitä messuun, joka alkoi klo 17.

Väkeä oli ehkä sata henkeä, kenties hiukan vajaa. Vanha Männistön luterilainen jugendkirkko, nykyinen Pyhän Olavin katolinen kirkko, on aika pieni, joten pelkäsin, ettei tila riitä tässäkään Herran huoneessa. Onhan monesti todettu, että kun minä menen kirkkoon, se on aina osoittautumassa liian pieneksi, vaikka aina valitetaan, ettei kirkossa käy enää kukaan paitsi ehkä mummot. Nyt mummoja oli vain kaksi, pappoja ei yhtään. Hämmästyttävän runsaasti nuorisoa. Pääosa oli nuoria lapsiperheitä, ja kun katselin porukan valumista kirkkosaliin, aloin aprikoida, että millähän kielellä tämä tilaisuus pidetään, kun kirkkokansa oli aika monenkirjavaa.

Mutta kyllä se sitten suomenkielellä, joskin murteellisella, alkoi ja hamaan loppuun samalla kielellä pidettiin.

Koska kristinusko ei ole minua suuremmin kiinnostanut, en ole tähän asti juurikaan pannut merkille jumalalnpalvelusten rakenteita, mutta nyt huomiotani kiinnitti, että tähän tapahtumaan kuului kaksi ilmeisesti seurakuntalaisten lukemaa tekstiä, tonen Vanhasta testamentista ja toinen Uudesta. Tällä kertaa Vanhan testamentin katkelma oli Jesajan kirjasta ja käsitteli vertausta epäonnistuneesta viinitarhasta.

Toinen ilmeisesti seurakuntalaisen lukema teksti oli lyhyt pätkä Filippiläiskirjeestä. Siitä en oikein saanut otetta, mutta jahka päästiin saarnan aiheena olleeseen Matteuksen evankeliumin vertaukseen Israelin kansasta hävyttöminä viinitarhan vuokralaisina, jotka eivät halunneet maksaa isännälle tämän saatavia vaan arvelivat viinitarhan siirtyvän heille, kun he tappavat isännän näitä saatavia perimään tulleen pojan, alettiin mielestäni päästä asiaan.

Minua ovat aina tympineet luterilaisen kirkon lapsekkaan hymistelevät saarnat. Kyllähän tämänkin papin sananselitys oli kaikelle läsnäolevalle kuulijakunnalle sopivaksi sovellettu, mutta ytyä oli enemmän kuin luterilaisessa kirkossa.

Menoissa oli hauska kirkkoväen keskinäinen osuus. Pappi nimittäin kehoitti yhdessä vaiheessa seurakuntalaisia toivottamaan toisilleen rauhaa ja siunausta, ja näin tapahtui. Ihmiset tosiaan alkoivat kätellä toisaan, ja minäkin kättelin sellaisen ehkä kymmenen ihmisen kanssa. Yksi toivotti minulle suomeksi rauhaa ja siunausta Kristuksessa, ja minä vastasin että kiitos samoin, mutta muiden kanssa vain kättelimme, sillä välilä oli hiukan kielimuuria - oli vaikea tietää, mitä kieltä olisi käyttänyt, sillä siinä ympärillä oli monenlaista sukujuurta.

Ymmärän hiukan tätä toimintaa, ja arvelin, että jos tulee eteen tilaisuuksia perehtyä asiaan tarkemmin, teen sen. Minä en tiedä esimerkiksi katolisen kirkon organisaatiosta paljon mitään muuta kuin että se on iso.

Minkähänlainen proseduuri on katoliseen kirkkoon liittyminen? Tokkopa sinne kävellään kuin torpaan. (6.10.2014)