Mökkisesonki 2018

Tällaisia muistoja jäi Uukuniemen kesästä 2018.

Kävin alkuviikosta pikaisesti Uukuniemellä. Syynä oli nuohous, joka oli pitänyt hoitaa viime vuoden keväällä, mutta piirinuohoojalla ei ollut aikaa. Nyt olin ottanut yhteyttä jo huhtikuulla, mutta alkukeväästä ei ollut kelejä päästä meidän notkoon, ja nyt kun mäki oli kuivunut, päätin lähteä paikalle siksi maanantai-aamupäiväksi, kun nuohoojalle omien aikatulujensa mukaan se nuohous sopi, ettei vain jäisi kiinni siitä, että hän ei löydä avaimia. Ajoin sinne sunnuntai-iltana.

Nuohous suoritettu.

Jäin paikalle, kun mahdollisuus oli, vielä tiistaiksi, sillä alkuillasta oli Pitäjäntuvalla ortodoksinen ehtoopalvelu ja kiitosakatistos. Varsinkaan jälkimmäisestä minulla ei ollut aavistustakaan, mikä se mahtoi olla.

Kävi ilmi, että kiitosakatistos on pitkä, lähemmäs puolisentoista tuntia vievä kirkkoveisusarja. Akatistos sinällään tarkoittaa sitä johtaneen isä Timo Tynkkysen mukaan seisten toimitettua jumalanpalvelua.

Nyt toimitettu kiitosakasistos koostuu kahdenlaisista osista, joista kontakki-osat laulaa pappi. Niissä kerrotaan lyhyesti akatistoksen aiheesta, tässä tapauksessa kiitollisuudesta Jumalan töistä. Kunkin kontakin parina on  iikossi, jossa on kertovampi johdanto-osa ja sitten ruokousmainen osa, jonka jokainen säe alkaa sanoilla Kunnia sinulle. Pareja on 12, ja lopussa 13. kontakki, jolle ei ole omaa iikossia, ja jonka jälkeen toistetaan alun ensimmäinen iikossi ja ensimmäinen kontakki.

Tämän Kiitosakatistoksen teksit on verrattain nuori eli vuodelta 1929 ja metropoliitta Trifon Turkestanovin käsialaa. Teksti toisaan on hyvin modernin oloinen, eli siitä – jos näin voi sanoa – puuttuu ortodoksisille rituaalisille teksteille ominainen ainakin minua viehättävä arkaaisuus. Suomennoksen venäjästä on tehnyt nunna Ksenia.

Akatistoksia on runsaasti eri aiheista, ja isä Timo kertoi, että vanhin on Jumalan Äidin akatistos 600-luvulta. Ihmettelin, mistä ja miten tämä veisuperinne on mahtanut synytä, sillä tokkopa Jeesus Nasaretilainen seuraajineen veisaili aikoinaan. Tähän isä Timo totesi, että kyllä he veisailivat, nimittäin psalmien sävelmiä.

Tilaisuus oli kokonaisuudessan mielenkintoinen. Palvelun jälkeen jaettiin kutsukortteja Kummun kylän tsasounan vihkiäisiin 10.6. klo 14. Tuo tsasouna ei näy tielle, ja niinpä tilaisuuteen kokoonnutaan ensin Kummunkorkea koululle (kirjotusasu ei poikkeuksellisesti ole minun lyöntivirheeni, vaikka se kutsukortissakin on siinä muodossa kuin olettaisi – Uukuniemellä ei ole korkeakouluja…ja ne ovatkin ainoat asiat, jotka sieltä puuttuvat). Tsasouna kuulemma sijaitsee 300 metrin päässä muinaisesta Kummun säässynästä, jonka yhteydessä siis oli myös hautausmaa, kuten tapana oli.

Kuten Andreas Hännisen siro je elegantti tsasouna Kirkonmäen upeessa Akankalliolla, tämä Väinömön suvun hankekin on yksityinen. Uukuniemellä ei juurikaan ole ortodoksien seurakunnan jäseniä, mutta Lappeenrannasta seurakunta käydään suorittamassa tällaisia pieniä toimituksia näissä yksityisissä tsasounoissa. Kukunimi Väinämö on mielenkiintoinen monestakin syystä, esimerkiksi siksi, että Juvosen Uukuniemen historia ei tunne sellaista Uukuniemeltä.

Kahvipöydässä juttelin pariskunnan kanssa, joka oli käynyt Tverin Karjalassa. Heiltä sain vinkkejä sinne hankkiutumiseksi, ja ne olisivatkin olleet ihan käypäisiä vielä vuosi takaperin. Nyt niillä veti vesiperän: Luostarimatkat ei järjestä enää matkoja kuin kuin matkustavaisten itsensä kokoamille ryhmille, ja Tverin ystävät puolestaan perui jo viimevuotisenkin reissunsa, koska lähtijöitä ei ollut tarpeeksi. Tälle vuodelle on luvassa vain  kielikurssimatka. Mutta ilmoitan täten, että jos joku taho on järjestämässä sinne paljasta turistimatkaa ja ryhmästä puuttuu porukkaa, minä ja isäntä ollaan valmiita lähtöön.

Viime vuonna samoihin aikoihin tai tarkemmin sanottuna joitain viikkoja aikaisemmin, 9.5., oltiin Uukuniemellä pidettu Kevät-Miikkulan ehtoopalvelu ja akatistos. Miikkula eli Pyhä Nikoalos liittyy Uukuniemeen siten, että Papinnemen muinaiskylän varhaisimpia löytöjä oli Pyhää Nikolaosta esitävä metalli-ikoni. Nikolaos oli 200- ja 300-lukujen vaihteessa elänyt Myran piispa, jonka uran mahdollisti perintö. Tämä on näitä suuri kristinoskoon liittyviä ristiriitoja: toisaalta Kristuksen köyhyys ja sitten kirkon ja kirkonmiesten rikkaus... (31.5.2018)

 

Mansikkalimonadi

 

Kävin toukokuun puolella Uukuniemellä viemässä äiteen haudalle kukkia – jotka sittemmin ovat varmaan paleltuneet, vaikka silloin oli helle – pudottelin myös pari kirjaa eräisiin postilaatikohin. Esimerkiksi Sakari Tiaiselle. Kiittäessään kirjasta hän liitti sähköpostiviestiin oheisen kuvan.

 

Kuva esittää Uukuniemen Niukkalan Virvokkeen  (per. 1941) limonadipulloa alkuperäisine etiketteineen.

Äiti oli säilyttänyt meilläkin jonkun tuollaisen korkin (joka ei kuvassa ihan kokonaan näy), mutta ei ymmärtääkseni kokonaista pulloa. Niukkalassa toimi yhteensä kolmekin eri limonaditehdasta, ja yhteen niistä eli siihen, joka sijaitsi siinä Vasselin lähellä, liittyi äidillä melkoinen lapsuusmuisto. Pienenä tyttönä hän oli käynyt ostamassa tehtaalta limonadia, ja juostessaan sitten pullot – ettei vain olisi jopa ollut kaksi pulloa kummassakin kädessä – kädessä hän tietenkin kaatua rätkähti. Yksi pullon sirpale katkaisi melkein hänen koko toisen peukalonsa, ja siinä näkyin aina hamaan kuolemaan asti melkein ympäri koko peukalon kulkeva arpi.

Muuta vikaa peukaloon ei jäänyt, ja ihmetyttää, että se siitä toipui tikkailematta, tulehtumatta.

 

Niukkalan Virvokkeen lisäksi muita limutehtaita Uukuniemellä olivat Niukkalssa sijainnut Uukuniemen Virvoitusjuomatehdas Oy (per.1938) ja ennen sotia toiminut K. & H. Härkäsen virvoitusjuomatehdas (pe. 1937). (10.6.2018)

 

Puhelinnumero Uukuniemi 2

 

Sakari Tiainen oli kiinnittänyt Uukuniemi-juttuja kirjassamme huomiota aprikointiimme, kenellä mahtoi olla Uukuniemellä puhelinnumero 1 1960-luvulla, kun 2 oli sätkäkone- ja paperitehtailija Jalmari Ahokkaan kesämökillä.

Juuri tätä tietoa Sakarillakaan ei ollut, mutta oli vanha puhelinluettelo, jonka mukaan numero 2 kuului joskus nimismies Arvo Leikolalle; sama numero oli Uukuniemen apteekilla, jota piti Elsa Lindeqvist-Leikola. Kuvan, josta on vieressä rajaus, minulle lähetti Sakari Tiainen. Puhelinluettelo on välttämättä peräisin haarukasta 1934-1940, sillä ne olivat nämä vuodet, kun Leikola oli Uukuniemen nimismiehenä.

Uukunimellä oli vähän epäonnea nimismiestensä kanssa, ja täällä syrjässä nimismiehet lisäksi vaihtuivat tiuhaan. Aiemmin tällä blogilla ja Uukuniemi-juttuja kirjassakin on ollut puhetta Boris Vaarnasta, nimismiehestä, joka ei saanut pidetyksi omia ja valtion rahoja erillään ja istui tästä jopa vankilatuomion; minun sukuuni tämä liittyy välillisesti siten, että Vaarna siirsi aiemmin isoisälleni kuuluneen huvilan, nykyisin Vanhana kanttorilana tunnetun, nykyiselle paikalleen.

Leikolan edeltäjä Vaarna oli suojeluskuntamies kuten Leikolakin, ja Vaarnan lailla hänkin ajoi Uukuniemen kunnan keskustan siirtämistä Ristilahteen, mikä jälkeen päin tarkasteltuna olisi ollut aika huono idea onnistuessaan, sillä Ristilahti tuli jäämään rajan toiselle puolelle.

Leikola raatoi myös seurakunnan saralla, mutta ei saanut vuonna 1938 seurakuntaa myöntämään 50 000 markan kiinnelainaa Ristilahteen rakennetun suojeluskuntatalon velkojen lyhentämiseen. Lainan myöntämistä kannatti vain kaksi kirkkovaltuuston jäsentä – Leikolan lisäksi Rafael Nukari – joten Uukuniemen seurakunnassa oltiin aika terveellä pohjalla. Eikä kirkkoakaan siirretty Ristilahteen, vaikka suoleluskunta-aatten kannattajilla hinkua oli. Tämä riita on saanut Jaana Juvosen Uukuniemen historiassa nimen Kirkkoriita. Juvonen kirjoittaakin: "Suomessa 1920-luvun lopulla nousseen oikeistoradikalismin suhteen Uukuniemi, kuten Karjala kokonaisuudessaan, oli lähinnä sivustakatsoja". Mutta joitain sähäköitä aktivisteja kuitenkin siis esiintyi.

Leikola oli vielä nimismiehenä Muhoksella vuosina 1941-1942, mutta sen jälkeen hän vaihtoi alaa. Hän kuului myös kommunistisen Valpon Siperiaan karkotettavien listalle vuosina 1945-1948. Näin kirjoittaa Jaana Juvonen.

Suojeluskuntalaisten hinku Ristilahteen perustui sille, että Risitilahdessa oltiin vuonna 1614 käyty kuuluisa Ristilahden taistelu, jota pidetään ratkaisevana sille, että edelleen kuulumme ns. länsimaihin emmekä Venäjään. Suojeluskuntatalo perustettiinkin itsestäänselvästi juuri Ristilahteen, ja kuten jo todettua, jotkut halusivat siirtää sinne kirkonkin. Vaikka kirkkoa ei siirretty, seurakunta tuki suojeluskunnan hanketta, Ristilahden taistelun muistomerkkiä, 5000 markalla ja kuntakin 3000 markalla.

Ristilahti muistomerkkeineen jäi siis Neuvostoliitolle, mutta jollain ihmeellisellä tavalla muistomerkin pronssireliefit saatiin hyvissä ajoin omaan korjuuseen ja ne sijaitsevat nyt Uukuniemen Kirkonmäellä vielä tänäkin päivänä, kuten kuvasta näkyy. Vastaavilla kuva-aiheilla, mutta vain kiveen jyrsittyinä, on muistomerkki myös Venäjän puolella Ristilahdella alkuperäisellä taistelupaikalla. Siitä on kuva Uukuniemi-juttuja kirjassamme.

Mikään ei ole kiinnostavampaa lukemista kuin vanhettuneet puhelinluettelot. Yhdestäkin numerosta saa aikaan pitkästi juttua. (15.6.2018)