Ollila vs. pakkausteknologia

Ihmetyttää, ettei nettikaupan ekologisiin lieveilmiöihin kiinnitetä huomiota.

Joitain päiviä sitten Hesari tiedonaturoi, että Jorma Ollila on perustanut rahaston tukemaan tietotekniikasta ja tietoliikennetekniikasta väitelleiden tutkimusta, sillä näiden alojen kehitys tulee kuulema muuttamaan koko yhteiskuntaa, mikä on jo näkyvissä kaupan alalla.

Nettikauppa on mielestäni ympäristöongelma. Yksi ongelman aspekti on tavaroiden kuljettelu pienissä erissä, eikä vain myyjältä kuluttajalle vaan sinne sun tänne, sillä nettikaupan ostoksia palautetaan reippaasti enemmän kuin muita, eli netikaupan ostoksia  - tekispä mieleni sanoa ns. ostoksia - kuljetetaan kaksi kertaa sama matka, ensin ostajalle ja sitten takaisin myyjälle. Tämä ongelma on jo havaittukin, vaikka kauan vei, ja heinäkuusta lähtein tätä kansalaisten epämoraalista hinkua kuljetuttaa tavaroita yksittäispaketteina edestakaisin pyritään rajoittamaan tekemällä nettiostosten palauttaminen maksulliseksi.

Toinen ongelma on pakkaaminen, siis ihan materiaalisessa mielessä. Kaikki ovat varmaan huomanneet saman kuin minäkin, että pikkuinenkin nettiostos pakataan helposti jättimäiseen laatikkoon, usein kymmenisen kertaa suurempaan kuin olisi tarvis. Tästä onkin seurannut, että on jälleen katsottu kannattavaksi perustaa Suomeen uusi iso sellutehdas. Kun uutta sellutehdasta markkinoitiin tiedotusvälineissä, puhuttiin erityisesti kaiken maailman biotuotteista, joita tehdas kenties - kenties! - alkaisi myös - myös! - tehdä, mutta pelkäänpä, että se tulee tuottamaan ihan tavan aaltopahviainesta nettikaupan vaatimaan pakkausteollisuuden tarpeisiin.

Muistelen, kun alta kymmenen vuotta sitten istuksin jossain palaverissa, jossa pohdittiin pakkausteollisuuden kehittämistä. Silloin paperiteollisuuden edustaja mainitsi, että nykyisin - siis silloin vallinneena nykyisyytenä - mediamainonnan vähetessä tuote on kaupan hyllyssä huutamassa pelkällä pakkauksellaan.

Eppäilin tätä jo silloin. Semminkin kun myymälämainontakin on olemassa.

Eräällä mukana olleella teknisen korkeakoulun edustajalla oli sitten oma, omasta mielestään upouusi ja huippuhieno ideansa: valmistaa elintarvikepakkauksia, joissa tuote voitaisiin nostaa suoraan pöytään hienoine pakkauksineen, ja hän ehdotti esimerkiksi kakkuja. Tämän piti edistämän myyntiä.

Tätähän on tosiasiassa yritetty maailman sivu erittäin huonolla tuloksella, ja moisen idean voi ylipäätäänkin saada nuppiinsa vain mies. Ja miehetkö ostelevat kakkuja ja kattavat niitä pöytiin?

Kakkuja suoraan pakkauksesta pöytään voisi hyödyntää sellaisissa kohtalaisen harvinaisissa tapauksissa, jos olisi järjestämässä itse joitain isoja juhlia eikä omistaisi tarvittavia tarjoiluastioita; vastaavasti niitä kenties voisi hyödyntää joku ei-niin-kovin-korkeatasoinen pitopalvelu. Mutta kyllä se nyt vain niin on, että jos nainen hankkii kakun, hän kyllä haluaa laitaa sen omalle hienolle kakkuvadilleen, jonka hän on varta vasten usein isolla rahalla tällaisia tilaisuuksia varten ostanut. Pahimassa tapauksessa eli minun tapauksessani kakkuvati on suorastaan erikseen tehty uniikki ekseplaari. Minulla esimerkiksi on erityinen kesäkakkuvati, jonka jalusta on sellainen, että sen sisälle voi tehdä kukka-asetelman niin, että kakku näyttää ikään kuin leijailevan korsiteellisen designin ynnä kukkamättään yllä. Tällöin ei, katsokaas, tarvitse koristella kakkua kovinkaan paljon, pääsääntöisesti ei lainkaan, sillä kakkukoristeethan ovat usein suoraan sanottuna aika kiusallisia.

Ehkäpä teen tänä vuonna juhannuskakun ja valokuvaan sen kesäkakkuvadillani tänne blogille näytiksi. Tai pahimmassa tapauksessa teen jo helluntaikakun.

Yhtä kaikki, nettikaupan lisääntyminen on ollut ainakin tähän menessä suoranainen ympäristörikos tavaran pienissä erissä ja vieläpä edestakaisin tapahtuvan kuljettelun sekä pakkausmateriaalin runsaan käytön tähden. Mistähän tämän asian ratkaisemiseen rahaa saataisiin? Ei ainakaan Jorma Ollilan rahastosta. (19.5.2014)