Omenanpoimija

Olen tänä kesänä oppinut, että maailmassa on omenanpoimintaankin erityinen väline.

Talvella edesmennyt tätini oli taitava puutarhuri. Minusta olisi hauskaa, jos minulla olisi puutarha, mutta en erityisemmin välitä niistä työläistä hommista, joita puutarhan olemassaolo edellyttää, ja isäntä vielä vähemmän. Joten jos haluaisin puutarhuroida, minun pitäisi varatua tekemään se yksin.
 

Siispä ihailenkin tätivainajani yksin hoitamaa puutarhaa. Se oli pieni rivitalonpätkän piha, mutta tehokkaasti organisoitu.  Se oli tietenkin nyt päässyt repsahtamaan, oli päässyt jo viime kesänä, mutta yhtä kaikki, hänellä oli mm. kolme valtavasti hedelmiä tekevää omenapuuta, joista kuvassa on yksi. Ne vaativat kyllä hoitoa - muistan, kuinka hän myrkytteli niitä eri vaiheissa yms. Eli itsestään ne eivät sitä satoa tuottaneet.
 

Sadonkorjutta varten hänellä oli oheisessa kuvassa näkyvä erityinen kapine. Se on kuulema omenanpoimija.(29.6.2012)