Onko kirjoitus yliarvostettua?

Ja voiko käsillä

ajatella?

Huljuttelin mielessäni ajatusta Afganistanin lukutaitoisten naisten 6%:sta.
 

Minulta kuluu jollain lailla kirjoituksen kanssa koko valveillaoloaikani. Jos ihminen ei osaa lukea, hänen päänsä sisällön täytyy olla aika erilainen kuin minun.
 

Miehistä osaa Afganistanissa lukea hintsusti yli puolet, mutta he ovat saaneet aikaiseksi uskonnollis-poliittisen liikkeen, joka pitäytyy tiukassa Koraanin ja perinteisen sharia-lain tulkinnassa, mikä onkin temppu, jos ei edes osaa lukea sitä Koraania.
 

Odotettavissa oleva elinikä on noin 45 vuotta, mutta siinä ajassa ehtii kyllä sikiämään niin, että väestöstä reilusti yli puolet on alle 18 vuotiaita.
 

Tämä nuori, lukutaidoton väestö on pistänyt hyvin kampoihin kahdelle suurvallalle, vaikkei edes pysty ruokkimaan itseään ilman ulkomaisia avustuksia.
 

Tämä kaikki asettaa lukemisen/lukemistarpeen aika outoon valon.
 

Kun tämä vielä yhdistetään siihen, että lukihäiriöisten lasten määrä on kasvussa ihan täällä meillä koto-Suomessakin, herää kysymys, että onko koko taito inhimillisesti katsoen läheskään niin oleellinen kuin uskotaan. Ilmeisesti lukutaidottomat ja lukemista välttelevät ja hitaasti lukevat pystyvät olemaan ihan onnellisia. Toki tässä länsimaisessa yhteiskunnassa lukutaito on välttämätön, mutta voisimmeko elää vähemmän lukemis- ja kirjoittamiskeskeisessä yhteiskunnassa?
 

Ehkä lukihäiriöiden lisääntyminen on luonnonvalinnan vastaus aina ja aina vain kirjoituskeskeisemmäksi muuttuvaa kulttuuriamme vastaan? (En käytä sanaa 'teksti' vaan 'kirjoitus', koska minun sosiaaliantropologialla ja semiotiikalla hapatetussa sanastossani 'teksti' on millaista tahansa merkkijärjestelmää käytävä merkityskokonaisuus. Esimerkiksi vanhat rätit ovat teksti siinä kuin tämä kirjoitus tässä tietokoneen ruudulla.) Kun usein oletetaan, että ihmiset ajattelevat sanoilla, miten ajattelee sanoillaan lukutaidoton ihminen, jonka sanaston täytyy välttämättä olla suppeampi kuin lukutaitoisen? Lukutaitoisen ja lukutaidottoman ihmisen suhteen ylipäätään verbaaliseen kieleen täytyy olla erilainen. Onko varmaa, että lukihäiriöiset ajattelevat sanoilla? Luin juuri, että lukihäiriöiset lapset oppivat yleensä puhumaankin myöhemmin kuin muut lapset.
 

Ehkä lukihäiriö on yhteydessä sellaiseen mentaaliseen tilaan, jossa verbaalisella kielellä, oli se puhuttua tai kirjoitettua, on vähemmän merkitystä? Miksi oletetaan, että ajatteleminen tapahtuu sanoilla, tai parhaimmassakin tapauksessa sanoilla tai kuvilla? Miksei voi ajatella muihin aisteihin perustuvilla muistijäljillä aivan samalla tavalla niitä yhdistämällä kuin opituilla sanoilla? - Kyllä voidaan, minun mielestäni.
 

Pääkaupunkiseudulla yli puolet 18 vuotta täyttäneistä ei ajakaan enää ajokorttia. Pari päivä sitten tv-uutisissa sanottiin, että autoilun suosio laskee siksi, että autoja ei voi enää itse kunnostella. Kulttuurissamme on aliarvioitu käsillä tekemisen eli käsillä ajattelemisen merkitys ihmisluonnolle.
 

Tietokoneiden näpelöintiä en pidä käsillätekemisenä. Nämä tietokoneet ovat pelkkää insinöörihuuhaata. Oikean valokuvan ja digitaalisen valokuvan ero kuvaa hyvin ideaa. Digitaalikuvat ovat täysin arvottomia. Niitä jaetaan ilmaiseksi pitkin nettiä, mutta toisin on laita oikeiden, käsintehtyjen valokuvien. Myydänköhän digitaalisia valokuvia huutokaupoissa? En ole kuullut… Sama arvottomuus koskee tieokonegrafiikaa. Käpäläpelissä tekemiäni kuvia en mistään hinnasta laittaisi nettiin, mutta kaikenlaiset Illulla napsutellut joutavat tänne hyvin. Netissä kuvan käyttöä ei voi mitenkään kontrolloida, joten mitään hyvää ei verkkoon kannata vahingossakaan päästää sujahtamaan.
 

Kulttuuristamme on siis noin kaiken kaikkiaan tullut arvotonta. (29.8.2012)