Opettajadynastian historiaa

Sortavalan seminaari 1880-1940, Helsinki 1940.

Kemppinen, Iivar. Sortavalan seminaarin historia. Helsinki 1969.

Hyyrö, Tuula. Alakansakoulunopettajien valmistuksen kehitys Suomessa vuosina 1866-1939. Väitöskirja, Tampereen yliopisto 2006.

Nurmi, Veli. Suomen kansakoulunopettajaseminaarien historia. Mikkeli 1995.

 

Niilo Tiaisen kotiarkiston materiaalit

Olin kuvitellut, että sukumme opettajadynastian kantaisä olisi ollut Otto Sihvonen, mutta kun rupesin lueskelemaan teosta Sortavalan seminaari 1880-1940, sen oppilasluettelossa lukee Oton kohdallla, että hänen isänsä – ja tienkin samalla äitini isoisän isä – Antti eli Anders Sihvoin olisi ollut paitsi tilallinen myös kiertokoulun opettaja.

Ensimmäinen Suomen opettajaseminaari olitiin perustettu Jyväskylään 1863 eli kolme vuotta ennen kansakouluasetuksen antamista (1866). Laitos toimi sisäoppilaitosperiaatteella niin, että samaa koulua kävivät mies- ja naispuoliset opettajaseminaarilaiset. Tätä arvosteltiin Iivar Kemppisen Sortavalan seminaarin historian mukaan seminaarin suunnitteluvaiheessa sanoen, että näin siitä tulee pelkkä "naimatoimisto'". Kun Sortavalan seminaari perustettiin erityisesti Itä-Suomen opettajatarvetta täyttämään, se osoittautui ainakin minun sukuni kohdalla sellaiseksi. Vuonna 1898 päästötodistuksen saanut isosetäni Otto tapasi puolisonsa Matildan seminaarissa, eikä tilanne tullut parantumaan seuraavassa sukuplvessa, sillä sieltä puolisonsa löysi myös Oton ja Matildan tytär Taina.

Olen viime aikoina havainnut kaikenlaiset luettelot tavattoman melenkiintoisiksi. Olen aiemmin kuvaillut tällä blogilla 1900-luvun alun Uukuniemen puhelinluetteloita, ja nyt on siis vuorossa Sortavalan seminaarin oppilasluettelo. Sieltä löytyi Väinö Hoikka, Uukuniemellä sijainneen, Uukuniemen herätyksen piiriin kuuluneen Parikanniemen orpokodin johtaja, mutta ei tämän sisarta Aura Latvusta, vaikka muistelen lukeneeni, että sisarukset suorittivat opettajanpätevyyksiään samaan aikaan. Sitä vastoin seminaarin oppilasluettelosta löytyy Kaarlo Lång, liekö jotain sukua Aura Latvukseen...Hänhän oli ennen nimen suomntamista Lång.

Äitini tätejä sieltä ei kuitenkaan löydy. Suvun patriarkka kertoi, että ainakin Aili opiskelikin Suistamolla, jonne oltiin perustettu ensimmäinen valtion alakouluseminaari. Tuula Hyyrö kertoo väitöskirjassaan Alakansakoulunopettajien valmistuksen kehitys Suomessa vuosina 1866-1939, että tätä ennen alakoulun opettaijia oltiin koulutettu lähinnä yksityisissä yksivuotisissa seminaareissa. Hyyrön mukaan ei ole täysin selvää, mitä näille yksityisille seminaareille tapahtui: otettiinko ne valtion hallintaan vai lakkautettiinko niistä vain suurin osa? Yhtä kaikki, Suistamon alakouluseminaarista tuli heti alkuunsa kaksivuotinen, ja se oli ensimmäinen maaseudulle sijoitettu opettajaseminaari. Päätös tästä oltiin tehty alkukesällä 1918,  "kansamme kohtalokkaana keväänä", ja opetus alkoi heti syksyllä samana vuonna, joskin pari viikkoa aiottua myöhässä. Maan ensimmäisen alakouluseminaarin perustamiseen Itä-Karjalaan oli vaikuttanut se, että Sortavalan seminaarin alkukouluopettajakurssit oltiin lopetettu, ja opettajankoulutus oli eräs keino taistella venäläistämisyrityksiä vastaan/suomalaistumisen puolesta. Seminaari perikin tilansa eräältä ns. venäläistämiskoululta. Raja-Karjalan venäläistämiskoulujen komeat rakennukset olivat vapautuneet näiden koulujen lakkauttamisen seurauksena maaliskuussa 1918. Hyyrön väitöskirjassa onkin kuva eräästä muhkeasta Suistamon seminaarin pytingistä. Karjalaiselle puuarkkitehtuurille tyypillisiä koristeleikkauksiakin on vain kohtuullinen määrä.

Missä lie opiskelleet muut äitini äidin opettajasisaret? Suomenkielisiä alakansakouluseminaareja oli Suistamon lisäksi Hämeenlinnassa ja Torniossa, muita suomenkielisiä opettajaseminaareja Raahessa, Kajaanissa ja Heinolassa. (15.12.2018)

 

Sortavalan seminaari

 

Sortavalan opettajaseminaarin historialla on mielenkiintoinen alku. Venäjän pyhä synodi nimittäin esitti jo vuonna 1869 Suomen senaatille ja säädyille venäläisen seminaarin perustamista sinne venäläisen hengen juurruttamiseksi Raja-Karjalaan. Osa suomalaisista nappasi heti kiinni ideaan, että kyllähän seminaari voidaan perustaa. Itsellään Uno Cygnaeuksella ei pelisilmä ihan riittänyt, vaan hän tuli lopun ikänsä olemaan vähän katkera, kun seminaaria ei perustettu Savonlinnaan kuten hän olisi halunnut. Yhtä kaikki, seminaari syntyi Sortavalaan 1880, ja sen päämääräksi juoniteltiin tarkalleen päinvastainen kuin Venäjän pyhä synodi oli suunnitellut eli se tuli ajamaan suomalaisen isänmaalisuuden asiaa.

Isänmaallisuus oli heti alkuun seminaarissa voimakkaasti läsnä. Ei ole tiedossa, oliko Otto Sihvonen omaksunut tämän vakaumuksen jo ennen seminaariin tuloaan vai vasta siellä, mutta hän kannatti seminarin aatepohjaa hamaan kuolemaansa asti. Uskonnollisuus puolestaan oli Sortavalan seminaarin varsinainen yleisviritys. Kun kansakouluja alettiin vuodesta 1866 perustaa joka kylään, oli joillakin pelkona, että kouluopetus kilpailee kirkon opetuksen kanssa ellei suoraustaan syrjäyttäisi sitä. Iivar Kemppinen Sortavalan seminaarin historiassaan toteaa kuitenkin moneen otteeseen, seminaarin opettajia siteeraten tai omaan laskuunsa, että kansakoulua haluttiin toisasiassa pitää ikään kuin kirkon sylilapsena ja se oli seminaarin opetuksenkin perustana.

Seminaarista löytyi jopa opettaja, joka ei uskonnollisen vakaumuksensa takia hyväksynyt koko kansakoulujärjestelmää vaan katsoi sen kumoavan Jumalan luomina pitämänsä yhteiskuntaluokat. Tällainen oli lehtori Bruno Adalbert Boxström, seminaarin oman opettajakunnankin keskuudessa niin konservatiivisena pidetty, että jotkut muut opettajat antoivat kirjallisia lausuntoja, ettei hänelle pitäisi myöntää valtakirjaa virkaan Sortavalan seminaarissa. Eräs kirjoitti vuonna 1884, Boxströmin ollessa opettajana jo toista vuotta,  jopa suoraan Uno Cygnaeukselle, että Boxströmile ei pidä antaa valtakirjaa, sillä muuten rettelöt Sortavassa jatkuvat. Seurattuaan Boxströmin opetusta Cygnaeus tuli samalle kannalle, vaikka Cygnaeus itsekin oli sitä mieltä, että semnaarikasvatuksen kuului olla uskonnollisuuteen tähtäävää. Boxström vain meni liian pitkälle varsinkin kansan syvien rivien sivistämistä vastustessaan, mikä kuitenkin oli Cygnaeuksen ensisijainen päämäärä. Cygnaeuksen kielteisestä kannasta huolimatta kouluylihallitus myönsi Boxströmille valtakirjan, ja niin tämä pysyi seminaarin opettajakunnassa 35 vuotta, vuodet 1882-1917, kasvatusopin, sielutieteen ja historian lehtorina eli eläkkeelle siirtymiseensä asti vakaana käsityksenään, että kasvatuksen piti olla kristillistä ja isänmaalista ja pyrkiä – mainituissa merkityksissä – hurskaan ja hyvän ihmisen tuottamiseen. Ja Ottohan oli nyt sitten Boxströmin kasvatteja valmistuessaan seminaarista 1898.

Boxströmin mieleisiä oppikirjoja ei teitenkään ollut olemassa, ja hänen opetuksensa muodostui sellaiseksi, että hän luennoi ja saneli, ja opiskelijat kirjoittivat muistiin joka sana, jonka hän saneli. Kemppinen kertookin joidenkin seminaarin opiskelijoiden luonnehtineen opetusta sanoen, että historian, kasvatusopin ja sielutieteen opetus oli jopa uskonnollisempaa kuin varsinainen uskonnon opetus.

Mutta jos on jossain asiassa konservatiivinen, voi olla hyvinkin edistysuskoinen jossain toisessa. Eräänä päivänä oli käynyt niin, että luonnontieteitä opettajut A.T.B. Genetz oli fysiikan tunnilla tokaissut, että "Ihminen ei tule koskaan onnistumaan lentämispyrkimyksissään, koska häntä ei ole luotu lentajäksi". Seuraavalla tunnilla, joka sattui olemaan Boxströmin historian tunti, tämä totesi: "Tulee aika, jolloin ihmiset lentävät valtamerien yli sikaaria poltellen". Jossain vaiheessa tosiaankin oli aika, jona lentokoneissa sai poltella vaikka sikareita, mutta nythän tupakointi on niissä kielletty.

Tosin saattaa olla, että Boxström ei välttämättä ollut se opettaja, joka Ottoa eniten uskonnon suuntaan veti. Otto nimittäin oli kuitenkin uudistusmielinen, mitä Boxström ei millään muotoa ollut. Kemppinen kirjoittaa: "Jos Sortavalan seminaarin alkuvuosikymmenten uskononopetusta tarkastellaan tätä yleistä taustaa vasten, jää sellainen kuva, että jos ahdamielisyyttä oli, se ei johtunut uskonnonopettajasta eikä hänen opetus- ja ajattelutavastaan […]" Sortavalan semnaarin ensimmäinen uskonnon lehtori nimittäin oli Konrad Aleksis Hougberg, joka sittemmin suomalaisti nimensä Vaaraseksi. Hän sopeutui seminariin, Sortavalaan sekä karjalaisiin opiskelijoihin hyvin, sillä hän oli itse karjalainen, syntynyt Joutsenossa. Koulutukseltaan hän oli pappi, ja kuulemma luonteeltaan "harvinaisen rehellinen ja lahjomaton omantunnon mies", kuten Kemppinen kirjoittaa.

 

Hougberg-Vaaranen liittyy Uukuniemeen ja sen lempipytinkiini Vanhaan kanttorilaan siten, että silloin, kun rakennus sijaitsi vielä Tokkarinniemssä, eli ilmeisesti silloin, kun huvila kuului vielä äitini vanhemmille, Hougberg-Vaaranen vietti siellä joitain kesälomiaan. Sukumme patriarkka Niilo Tiainen nimittäin muistaa mummonsa eli myös minun äitini isoäidin Anna Sihvosen kertoneen, että he olivat vieneet Vasselista mansikoita sinne tälle Hougberg-Vaaraselle. Uukuniemihän oli jo sinänsä Sortavalan naapuripitäjä, ja seminaarin metsät Sortavalan maalaiskunnan puolella rajottuivat Uukuniemeen. Joten ihan mahdollista… Myös Hougberg-Vaarasen majoittuminen kesäksi Uukuniemelle nimenomaan Oton vaikutuksesta on mahdollista, sekin. Olen saanut Niilota käyttööni 2.5.1919 Sortavalassa päivätyn kirjeen, jonka Hougberg-Vaaranen on kirjoittanut Otolle, ja puhutteluna on "Rakas veli Otto Sihvonen!" Kemppinen ei manitse mitään Hougbergin mahdollisesta sitoutumisesta Uukuniemen herätykseen, mutta kirjeessä Hougberg kuitenkin sanoo ikävöivänsä veljiä Niukkalassa, ja kirjoittaa esimerkiksi: "Itsevanhurskaus, itsekerskaus ja itsensä kristittynä pitäminen oman hyvän elämänsä ja ehkä monien ihmisten silmissä hyvien töiden tähden –  joista maailman porttomainen kristillisyys paljon pitää – pois ne!" Kirjeessä korostetaan muutenkin vain ja vain armon merkitystä kristittynä elämisessä.

 

Kirjeen kirjoittamisen aikoihin Oton valmistumisesta seminaarista oli jo pari kymmentä vuotta, joten suhde opettajaan on säilynyt hämmästyttävän hyvin ja pitkään semminkin, kun Otto vaikutti tällöin jo Karinaissa toisella puolen Suomea. Kirjeessä toivotaan pystyttävän maksamaan Otolta saatu laina takasin mahdollisimman pikaisesti. Oliko laina itseltään Otolta vai Karinaisten säästöpankilta? Otto oli ollut puuhaamassa Karinaisten Säätöpankkia vuonna 1911 ja oli samasta vuodesta lähtien pankin kirjuri. Pankin kasvettua sen johtajana hän tuli kuolemaan. Opettajantoimensa hän kuitenkin piti aina vuoteen 1921.

Kolmantena opettajavetoisena opiskelijatoimintana oli raittiusaate. Opiskeijoita oltiin kehotettu perustamaan raittiusseuraa jo 1895 eli Oton vielä opiskellessa seminaarissa, ja Ottohan oli tunnettu raittiusmies. Ensimmäinen, Oton opiskeluaikainen versio oli Liitto Kymölässä – seminaari kun sijaitsi Kymölä-nimisesä paikassa – koivunlehden muotoisine hopeisine merkkeineen. Tässä yhteydessä  Kemppinen ei mainitse, oliko mukana tyttöjä, mutta hän kertoo johtaja Hynénin todenneen, että "parhain raittiuspäätös tytöille on, ettei ota juopoa miestä". Mutta ainakin Kemppisen kirjassa on kuva myöhemmin syntyneen Raittiusliiton juhlatoimikunnasta vuodelta 1911, ja siinä on myös naispuolisia henkilöitä.

Ensimmäisinä vuosikymmeninä, kun seminaari ponnisteli, ettei siitä tulisi alkuun pelättyä "naimatoimistoa", mies- ja naispuolisilla opiskelijoilla ei saanut olla mitään, siis kertakaikkiaan mitään, tekemistä keskenään. Muutamissa pääjuhlissa nämä olivat samassa tilassa yhtaikaa, mutta mitään omaehtoista kanssakäymistä ei suvaittu. Mutta Otto oli päättäväinen mies ja onnistui säännöistä ja normeista ja ukaaseista huolimatta yhyttämään Matildansa seminaarista.

Olot alkoivat kuitenkin vapautua, ja siinä vaiheessa, kun vuonna 1925 valmistunut Oton ja Matiladan tytär Taina opiskeli Sortavalan seminaarissa, oli jo olemassa mies- ja naisopiskelijoden yhteinen toverikunta, perustettu syksyllä 1920. Kemppinen pohtii syitä näin myöhäiseen yhteiseen harrastuneisuuteen ja arvelee, että eräs syy laitoksen normien lisäksi oli se, että seminaarin tytöt ja pojat olivat erisäätyisiä, ts. tytöt olivat yleensä saaneet oppikoulukoulutuksen, kun taas pojat olivat kouluja käymättömiä maalispoikia. Usein tytöt olivat jopa ruotsinkielisiä, tai vaikka kotikieli olisi ollut suomi, he puhuivat keskenään ruotsia, koska olivat siihen tyttökouluissa tottuneet. Tainakin opiskeli hospitanttiluokalla, mikä merkitsi sitä, että hän oli ylioppilas. Hänen tuleva miehensä, Fredrik Lindfors, joka siis myös opiskeli semnaarissa, oli tavallisena oppilaana, ja hän valmistui vuotta myöhemmin kuin Taina. Avioliitto päätyi eroon, mutta siitä syntyi 70-luvun johtava marxilainen teoreetikko Pertti Lindfors, joka, vaikka asuikin Helsingissä, noudatti itäsuomalaista perinnettä yhdistää sosialismi ja alkoholismi. Tässä hänen voidaan katsoa kulkeneen Ville Vainion viitoittamaa tietä. Mutta tätä isoisä Otto ei ehtinyt näkemään, sillä hän kuoli 1946, kolme kuukautta vaimonsa jälkeen.

Vaikka koko seminaarin opiskelijakuntaa kattavaa toverikuntaa ei saatu aikaan ennen kuin 1920, miesten puolella oli omansa, ja sen toiminta oli Kemppisen mukaan erityisen vireää 1890-luvulla eli Oton opiskeluaikaan. Televisiottomina aikoina pidettiin iltamia, joissa esitettiin omaa ohjelmaa, mutta poikien opiskelijakunta harjoitti myös kirjallista tomintaa, ja tästä varmaan johtui Otonkin vahva suuntautuminen kirjoittamiseen. Poikien oppilaskunnalla oli mm. omia lehtiä, vuosien saatossa useita, mutta pisimpää eli lehti nimeltä Toveri, joka ilmestyi vuosina 1895-1913. Ei ole tiedossa, kirjoittiko Otto tähän, mutta Ottohan tuli tuonnempana eli vuonna 1926 olemaan mukana Karinaisten (nyk. Pöytyä) Kyrön kylässä toimitetun Kunnallisen Viikkolehden perustamisessa, ja hän astui itse sen päätoimittajaksi vuonna 1928. Lehti ilmestyy edelleen nimellä Auranmaan Viikkolehti, ja toimituskin sijaitsee Kyrön taajamassa.

Olojen vapautumiseen vaikutti luultavasti myös opiskelijamäärän kasvu. Oppivelvollisuuslaki oltiin saatu 1912, ja se moninkertaisti opettajien tarpeen. Tätä myötä Sortavalan seminaarista tuli Suomen suurin opettajaseminaari.

 

Niihin aikoihin, kun Taina opiskeli Sortavalan seminaarissa, sen rakennuksiakin jo uusittiin. Siihen ei ollut syynä vain ajan kuluminen ylipäätään vaan se, että seminaarin tilat olivat olleet sotilaskäytössä vuoden 1918 tienoissa. Tässä vaiheessa tummat värit korvatiin vaaleilla, ja jo aiemmin rakennettuun uuteen juhlasalirakennukseen saatiin keskuslämmitys. Vesijohdot ulotettiin nyt luokkarakennuksiin ja oppilasasuntoloihin, eli tätä ennen niihin ei ollut tullut juoksevaa vettä.

Mutta vasta sitten, kun koko seminaarin kohtalo oli lähestymässä loppuaan, alettiin vuonna 1939 rakentaa uutta seminaarirakennusta vallan kivestä. Sortavalan suuri pommitus 2.2. tuhosi kuitenkin melkein kaiken, ja sielläkin, missä jäi jotain pystyyn, oli kaikki pirstana. (19.12.2018)

 


Sortavalan seminaari ja lehdet
 

Lehtien tekeminen oli Sortavalan seminaarissa opiskelijoiden lisäksi myös opettajien mielenkiinnon kohteena. Opettaja, jonka kanssa kirjeistä päätellen Otolla oli yhteys vielä ainakin parikymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen, oli K.A. Hougberg (Vaaranen), ja kuten tuonnempana Otto, hänkin oli kiinnostunut lehtien tekemisestä. Hougberg/Vaaranen nimittäin oli yksi niistä kolmesta semiaarin lehtorista, jotka allekirjoittivat Laatokka-lehden ensimmäisen numeron ohjelmajulistuksen 1881, vuosi jälkeen seminaarin perustamisen. Tämän seminaarin opettajien perustaman lehden avustajakuntaan kuului myös tuolloinen seminaarin johtaja Molander sekä jo heti alusta puolenkymmentä muuta seminaarin opettajaa ohjelmajulistuksen allekirjoittajien lisäksi.

Lehden konttori sijaitsi asessori Hallonbladin talossa, ja Hallonbladin parikuntahan oli perustanut aikanaan Siitosen koulun, varhaisen kansakoulun Sortavalaan, rouva Hallonbladin isän Siitosen perinnöllä. Tuota koulua kutsuttiinkin Siitosen kouluksi. Seminaari sai sitten tuon koulun rakennukset, joskin lisää jouduttiin toki rakentamaan, ja se, että tällaiset rakennukset olivat tarjolla, oli eräs syy sille, että seminaari ylipäätään perustettiin Sortavalaan eikä Savonlinnaan.

 

Laatokka -lehti oli suomenmielinen; ensimmäisen maailmansodan alussa se lakkautettiin, mutta se jatkoi toimintaansa  kevääseen 1917 asti uudella väliaikaisella nimellä Sortavalan Sanomat. Vuonna 1919 lehdestä tuli kokoomuksen äänenkannattaja, ja se tuli olemaan alueen valtalehti aina talvisotaan saakka. Tunnuslaseenaan lehdellä oli ensimmäisestä numerosta asti Sanomia Sortavalasta ja Itä-Karjalasta, ja alkuun se ilmestyi kerran viikossa kunnes 1943 muuttui kuudesti viikossa ilmestyväksi.

Seminaarin ensimmäisiin opettajiin kuului ortodoksisen, eli vielä Iivari Kempisenkin terminologian mukaan kreikkalaiskatolisen, uskonnon opettaja ja Sortavalan 'kreikkalaiskatolisen' seurakunnan kirkkoherra Sergei Okulov. Hänen asemansa sekä seminaarissa että seurakunnassa aihettui ristivetoa, sillä suomalaiset epäilivät häntä venäläsimielisiksi ja venäläiset suomalaismieliseksi.

Okulov osallistui Pyhäin Sergein ja Hermannin veljeskunnan perustamiseen. Järjestön syntyyn oli syynä se, että Okulov eräine kumppanieneen katosi Karjalassa tarvittavan suomenkielistä valistustyötä. Kemppinenkin kertoo seminaarin alkuaikojen havainnoista, joiden mukaan ortodoksiväestö käytti usein kahta nimeä: "Kaarlo Saariaho kertoo (3.62), kuinka pieni opintiensä alkaja saattoi kouluun tullessaan, kun häneltä kysyttiin hänen nimeään, ilmoittaa olevansa "venäheksi Vaslei Feodoroff ja suomeksi Vilho Lintu"". Suomenkielinen ortodoksiväestö myös jostain syystä, seminaarin käsityksen mukaan sulaa valistumattomuuttaan, halusi, että jumalanpalvelukset pidettiin venäjäksi, vaikka he eivät ymmärtäneet siitä mitään, ja vaikka he olivat yksiselitteisesti suomenkielisiä, he pitivät itseään venäläisinä, koska niin oman kuin luterilaistenkin mielestä he tunnustivat venäläistä uskoa.

Pyhäin Sergein ja Hermannin veljeskuntakin päätyi julkaisemaan lehteä, Aamun koittoa, joka perustettiin Sortavalassa 1887. Okulov oli sen vastaava päätoimittaja, mutta vuonna 1922 venäläiset seurakunnat ehdottivat tämän suomenkielisen lehden muuttamista kaksikieliseksi. Tähän ei suostututtu, vaan muutamaa vuotta myöhemmin, Valamon luostarin tuella, perustettiin venäjänkielinen rinnakkaislehti, jonka vastaava toimittaja Okulov oli myös. Tämä venäjänkielinen versio lakkautettiin talvisodan alussa, mutta suomenkleinen Aamun Koitto ilmestyy edelleen.

Otto sai siis runsasti vaikutteita sanomalehti- ja muullekin kirjottajauralle ryhtyessään. (22.12.2018)

 

Opettaja, vaarallinen ammatti

 

Yksi Sortavalan seminaarin opettaja pitää vielä mainita – taitaa olla nyt ainoa naispuolinen – nimittäin Maria Natalia Piispanen, paremmin tunnettu nimellä Natu Piispanen. Hän oli juuriltaan itäsuomalainen, syntynyt Haminassa vuonna 1866, ja saanut päästötodistuksen Helsingin suomalaisesta jatko-opistosta. Tämä Helsingin suomalaisen tyttökoulun yhteydessä toiminut jatko-opisto valmisti opettajia, ja Helsingin suomalaisesta tyttökoulusta tulikin vuonna 1934 Suomen ainoa tyttönormaalilyseo eli opetusharjoittelukoulu. Vuoteen 1919 jatko-opiston johtajattarena toimi Ottilia Stenbäck, jolla oli pohjalaisesta syntyperästään huolimatta vahvat siteet Sortavalaan sisarustensa kautta. Hänen veljensä Josef Stenbäck suunnitteli useita kirkkoja Karjalaan, ja hänen sisarensa oli naimisissa Sortavalan seminaarin poikien piirustuksen ja käsityön opettajan, sittemmin tehtailijan Eero Mäkisen kanssa. Eero Mäkisen perheelle Sortavalaan rakennettu talo oli ensimmäinen arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema rakennus.

Natu Piispanen tuli Sortavalan seminaariin opettajaksi heti sitä perustettaessa. Sitä ennen hän oli vaikuttanut Suomen toisella laidalla kolme vuotta Turun tyttökoulun opettajana. Sortavalassa hän opetti suomen ja ruotsin kieletä.

Mutta 1903 hän joutui vaikeuksiin. Mistä syystä lienee, ehkä jonkilaisesta sukupuoltenväliseen tasa-arvoon liittyvästä konservatiivisuudesta tai sitten virkauralla kiipimisestä johtuen, kouluylihallituksen ylijohtajan apulainen W.N. Tawastjerna teki Natu Piispasesta perättömän ilmiannon.

Elettiin routavuosia, ja Sortavalan seminaarin kaikki opettajat ja oppilaat pyrkivät vaikuttamaan samoihin asioihin kuin Okulovkin. Esimerkiksi Suomen ortodoksiväestöstä käytettiin jopa virallisesti nimitystä kreikkalais-venäläiset, vaikka nämä olivat suomenkielisiä ja venäjän kielen suhteen ummikoita. Nämä pitivät itsekin itseään venäläisinä äidinkielestään huolimatta. Esimerkiksi kun varsinkin Laatokan Karjalaan, jonka ortodoksiväestö oli selvimmin karjalaista venäläisen sijaan, avattiin uusia kansakouluja, seminaarin opettajia ja oppilaita oli sankoin joukoin avajaisjuhlissa pitämässä venäläisten silmään pistävän isänmaallisia puheita. Kempisenkin mielestä osa näistä puheista oli yksiselitteisesti varomattomia ja olisivat saaneeet jäädä pitämättä.

Niinpä venäläiset lehdet alkoivat kirjoitella Sortavalan seminaarista vihamieliseen sävyyn. Osa syytöksistä valui seminaarin piikkiin, vaikka syylliset olisivat olleet aivan muita henkilöitä kuten eräissä Valamon luostarin ilkivaltatapauksissa. Erityisesti seminaarin parjaamisessa venäläisvastaiseksi kunnostautui Svjet-lehti. Sortavalan seminaari yritti oikoa näitä vääriä väitteitä, mutta niiden esittäminen jatkui jatkumistaan. Lopulta seminaari kirjoitti kouluylihallitukselle pyytäen sitä kumoamaan väitteet virallista tietä. Kouluylihallitus määrättiin suorittamaan Sortavalan seminaarissa tarkastus, ja niin sai Tawastjerna hetkensä.

Yksi kuudesta syytöskohdasta koski venäläisvastaisen propagandan jakelemista. Tämän kohdan toteennäyttäminen oli erityisen vaikeaa, sillä tällaista materiaalia ei löytynyt. Tawastjerna piti henkilökohtaisesti paikanpäällä tarkastustaan kaksi viikkoa kääntäen koulussa kaiken nurin alkaen ihan järkevästi kirjastosta ja oppilaiden pulpeteista mutta tarkastaen myös jokaikisen oppilaiden opetustehtävävihkoista. Kun Tawastjerna oli johtanut opettajakunnalle viimeisen kokouksen, opettajat huokaisivat jo helpotuksesta, sillä Tawastjernalla vaikutti olevan seminaarista vain hyvää sanottavaa.

Mutta sitten koitti ensimmäinen normaali arkipäivä, ja Natu Piispasen rupesi jakamaan aamulla oppilailleen takaisin näiden ainekirjoitusvihkoja. Kolme puuttui. Yhteistä näille vihoille oli se, että niissä oli ollut aiheina Juhani Ahon Lastuista Lesken ropo ja Suomen lippu.

Vihot olivat Tawastjernalla, ja parin päivän päästä Piispanen kutsuttiin sähkösanomalla Helsinkiin koulutoimen ylihallitukseen, missä hänelle ilmoitettiin, että hänet oli erotettu virastan vaarallisen poliittisen toiminnan takia ja että hän sai käydä Sortavalasta hakemassa tavaransa, mutta hänen piti poistua sieltä vuorokauden sisällä.

Tosiasiassa Natu Piispanen oli täysin epäpoliittinen henkilö.

Natu Piispanen kylläkin palasi pian Sortavalaan 1907, nyt seminaarin johtajattareksi. Välissä oli ollut Bobrikovin murha ja yleislakko, jotka olivat rauhoittaneet oloja. Natu Piispanen vietti väliajan Haminan yhteiskoulun johtajattarena ja oman opinahjonsa, Helsingin suomalaisen tyttökoulun ja jatko-opiston, opettajana. Natu Piispanen erosi Sortavalan seminaarin johtajattaren virasta täysin palvelleena 1926, joskin kuoli jo samana vuonna.

Kirjallisuuden opettaminen on siis joskus ollut vaarallinen ammatti. (23.12.2018)