Opettelin virkkaamaan

Isoäidinneliöt osoittautuivat yllättävän helpoiksi.

Eilen opettelin virkkaaman.

Viime lauantaina saimme vihdoinkin roudattua äidin kämpästä äidin pyörätuoliin siirtymisen tähden ylimääräiseksi muodostuneen rojun, kuten hänen oman sänkynsä (korvautunut sairaalasängyllä) ynnä kuntopyörän sekä pari nojatuolia. Kun sängyn osia kannettiin pois, äiti kysyi, että olisikohan se sänky mennyt kaupaksi netissä.

Meidän äiteetä ei ole siten viime lokakuun huolettanut, mitä netissä voi tehdä.

Arvelin, että pitää joku päivä käydä pistämässä hänen tietokoneensa jälleen käyttökuntoon. Se oltiin tietenkin korjattu pöydältä pois tieltä olosuhteiden muututtua sellaisiksi, ettei äiti sitä tarvinnut.

Minä en ole osannut virkata paitsi ketju- ja kiinteääsilmukaa, joita opetettiin koulussa, enkä niitäkään ennen kuin äärimmäisen pakon edessä. Kouluaikoinani minä nimittäin olin sitä mieltä, että jos asia ei hoidu piirtämällä, se on turha. Näkemys kiinnitti huomiota, mutta ei negatiivista, ja kun sisareni sitten peri käsityön opettajani, sisarenikin sai kuulla käsityötä koskevista näkemyksistäni, jotka opettaja edelleen muisti. On sanottava, että jos sattuu syntymään omituiseksi lapseksi, kannattaa kasvaa Kuopiossa. Täällä arvostetaan omituisia lapsia, sillä niistä saattaa hyvässä lykyssä tulla omituisia aikuisia, jollaisia kotikaupunkini on aina ollut väärällään ja joita täällä suuresti arvostetaan.

Nyt sitten ajattelin, että olen riittävän vanha luopumaan kouluaikaisista mielipiteistäni ja voivani opetella virkkaamaan, ja jos äiti nyt oli jotakuinkin järjissään, hän voisi opettaa minulle sitä.

Tämä tapahtui eilen samalla käynnillä kun otin tietokoneen esille. Äiti muisti kaikki tunnarinsa. Hän luki Savon Sanomatkin nyt ensimmäisen kerran lokakuun jälkeen. Ja minä sain opetelluksi isoäidinneliöiden teon, näytteet yllä, eli osaan nyt tehdä myös pylväitä, pylväsryhmiä ja piilosilmukoita. Näillä taidoilla sitä virkkaa jo vaikka mitä. (12.3.2014)