Orkideoja Hiidenportissa ja muuten

Hiidenportin kansallispuistoon kannattaa sitten laittaa vaelluskengät. Niin juurakkoinen on polku.

Kävimme eilen Klyyn eli Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen syysvaelluksella Hiidenportin kansallispuistossa. Klyy, muuten, on Suomen vanhin luonnonsuojeluyhdistys, ja menepä tietämään, vaikka olisi myös vaurain. Sillä on tai pikemminkin on ollut merkittävä taidekokoelma, jonka ensimmäinen teos oli seudun oman pojan Ferdinand von Wrightin lahjoittama Terriä huurteisella rannalla. Yhdistys on omistanut mitä merkillisintä aineistoa kuten valokuvaaja Victor Barsokevitsin negatiivit, joiden ympärille tultiin sitten perustamaan VB-valokuvakeskus, kun negatiivit oltiin lajoitettu Kuopion kaupungille. Kaupungille on lahjoitettu myös suurin osa muustakin taidekokoelmasta, sillä vaikeahan tauluja on säilytellä.

 

Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee Kainuussa, jossain siinä Valtimon ja Kuhmon välimailla, ja Kuopiosta sinne oli n. 250 km matka. Valtimosta en tiedä mitään, mutta matkalla sain kuulla, että Kuhmo on takavuosina ollut Suomen ellei koko maailman suurin kaupunkin, nimittäin pinta-alaltaan. Oppaanamme toiminut Kaarina Heiskanen kertoi ulkomaisia matkailijoita suuresti hämmästyttäneen Kuhmossa, kun on kerrottu, miten suuri kaupunki se on, vaikka missään ei näy yhtäkään ihmistä. Muualla maailmassahan kaupunki tarkoittaa sangen tiivistä asukastihentymää.

Hiidenporttia enemmän minua kiinnostivatkin kertomukset näiden seutujen, Savon, Karjalan ja Kainuun, suhteista ja historiasta. Esimerkiksi opin, että ennen kuin Kuopiosta tuli kaupunki, tästä statuksesta kilpaili Tavinsalmi-nimisestä kuninkaankartanosta nimensä saanut (entinen) maaninkalainen paikka, missä oli kirkkokin kauan ennen Kuopiota. Viime vuoden (2015) alusta Maaninka on nyt sitten liitetty Kuopioon.

 

Savolaisia ja pohjalaisia ei äkkiseltään tunnu yhdistävän mikään. Tutkimukset ovat osoittaneet, että itäsuomalaiset ja pohjalaiset ovat geneettisesti niin kaukana toistaan, että voisivat olla eri kansaa. Mutta yksi seikka on yhteinen. Savolaiset ja pohjalaiset nimittäin molemmat tekevät mielellään asioita 'komian tähären'. Pääsääntöisesti maailman luterilaisissa kirkoissa on alttari idässä. Paitsi Kuopion kirkossa. Tähän päädyttiin siksi, että porukka, niin kirkkoväki kuin kaikki muutkin kaupunkiin saapuvat, tulivat kaupunkiin satamasta eli idästä, jolloin oli syytä tehdä kirkon paraatisisäänkäynti siihen suuntaan, ja alttari sitten johonkin toisarvoisempaan paikkaan, tässä tapauksessa siis länteen. En ole kuullut, että Jumala olisi ollut tästä moksiskaan, mutta yhtä kaikki, järjestely kuvaa savolaisten taipumusta valita ratkaisunsa ulkonäön mukaan, mikä vika vaivaa myös pohjalaisia, vaikkeivät he liene tehneet ihan tällaisia järjestelyitä kirkoja rakennellessaan.

Hiidenportti oli toki komea. Epäonnistuneena puutarhurina minua kummastutti, miten ihmeessä nämä kuuset ovat kasvaneet tuolta rotkon pohjalta. Tällaisia rotkoja meillä ei Uukuniemellä aivan ole, mutta jyrkkiä kallioseinämiä on, sekä kaikenlaista muuta laaksoa ja kukkulaa sun muuta suota, joten en sitten jaksanut ylettömiin innostua Hiidenportista. Mutta hyvä retki se oli, varsinkin Kaarina Heiskasen jutut, jotka kerrottiin erinomaisella murteella. Hän on kotoisin Sotkamosta, vaikka onkin Maaningalla asuvana nykysin kuopiolainen, mutta Kainuun murteen hän on säilyttänyt kertakaikkiaan loistavasti. Sain esimerkiksi tietää, että kainuulainen genetiivi sanasta 'susi' on 'susen'.

Mitä kertomusten sisältöön tulee, paljon saimme kuulla Olli Kyyhkysestä, omalaatuiseta papista, joka vaihtoi alaa, kun Ilmari Kiannon isän apupapina toimiessaan ajautui neljässä vuodessa konfliktiin ruustinnan kanssa. Ilmeisesti tästä syystä hänestä tuli joidenkin tulkintojen mukaan naisvihaaja, ja opettajaksi ryhdyttyään hän ei vain lukinnut vaan jopa tilkitsi oven, joka oli hänen ja naispuolisen koulun opettajan asuntojen välillä. Mutta kun naisilla oli tarvetta ripittäytyä, Kyyhkynen hankkiutui kuulolle niin mielellään, että se kiinnitti huomiota. Varsinaisesti Olli Kyyhkynen on kylläkin kuuluisa kasvitieteilijänä.

Hiidenportissa kasvaa eräs erikoinen orkidealaji nimeltä herttakaksikko. Emme nähneet sitä, mutta aika kiinnostavaa.

Kuvan orkidea puolestaan on se, jonka otin mukaani äidin asuntoa tyhjentäessämme hänen kuoltuaan viime tammikuun 2. päivänä. Muut kasvit hetin roskiin. Viimeksi kuvasin tänne blogille tämän otuksen kasvattamia tanakoita itumaisia osia. Ne ovat paljastumassa juuriksi, mutta talvella kukinnan loputtua katkaisemaani kukkavarteen on nyt ilmaantunut tällaisia silmuja. Olisiko näistä nyt sitten tulossa uusia kukkavanoja? Vieläpä sopivasti jouluksi? Äitihän oli saanut tämän joltain ystävältään joulukukkana. (25.9.2016)