Pääsiäinen, jäidenlähtö ja jazz

Kaikista taidemuodoista erityisesti musiikkia pitää eppäillä.

Jahka edellisestä silmätulehduksesta oltiin selvitty perjantai-iltaan mennessä, ilmaantui selkeä tarve hankkia uusi, joten aloimme harkita, josko lähtisimme Uukuniemelle sairastumaan vielä entistäkin pahemmin. Mökillä nimittäin ei oltu käyty sitten viime loppukesän, sää oli koleahko ja ainakin Kuopiossa satoi, joten allergiaoireiden saamisen lisäksi oli mahdollista vilustua oikein kunnolla. Alkuperäisen suunnitelman mukaan piti katsomaan, josko aamulla sataa, ja jos sataa ei lähdetä. Kas, heti herätessämme - katujen lainehtimisesta huolimatta - ei juuri sillä siunaamaan hetkellä suoranaisesti satanut, joten kannoimme tavarat autoon ja olimme matkalla jo siinä hintsusti kahdeksan jälkeen.
 
Ja Niukkalan kaupalla olimme hintsusti ennen kahtatoista. Ei meidän olisi tarvinnut sieltä mitään ostaa, sillä olimme jo ennen pitkäperjantaita hankkineet pääsiäisruoat. Oli siinä perjantai-illan ratoksi jopa tehnyt aprikoosijuustokakun. Sen valmistumisen kuluessa olin ottanut yhteyttä sukulaisiin. Ei, sisko ei ollut siellä. Juu, serkkuja oli, ja lisää oli tulossa. Veljeen sain yhteyttä vasta mökillä; olin ollut suorastaan huolissani, sillä en ollut saanut häntä puhelimella kiinni viikkoon, ja meillä on se jaettu vanhustehuoltovastuu. Olin pelännyt, että hän on sairastunut eikä ole päässyt käymään äidille kaupassa pyhiksi. Jouduin vallan menemään perjantaina äidille tarkastamaan, että jääkaapissa on evästä. Jos ei olisi ollut, olisi pitänyt lauantaina hommata. Mutta se asia oli kunnossa, joten siltäkin osin olimme sään salliessa vapaita lähtemään päin itää heti anivarhain lauantaiaamuna.
 
Eilen puolen päivän tienoissa täällä oli hitsin kylmä mutta silti jäät lähdössä.
 
Illalla oli Niukkalassa, jälleen kerran omistajaa vaihtaneessa kahvilassa, tällä erää nimeltään Elviiran tupa, musisointia. Soiton oli määrä alkaa 21.30. Joko myöhästyimme alusta - minä kylläkään ei myöhästy oikeastaan koskaan, mutta en katsonut kelloa - tai sitten soitto alkoi soida etuajassa, mutta yhtä kaikki, emme mahtuneet aluksi sisään edes seisomaan. Kun viimeksi kesällä olimme nytkin esiintyvän Paroni Paakkunaisen synttärikonserissa Uukuniemen kirkossa, Herran huone kävi ahtaaksi.
 
Musiikki on minulle hiukan problemaattinen 'taiteen' laji. Kirjoitankin musiikin yhteydessä sanan taide aina lainausmerkkeihin. Musiikki nimittäin on taiteen lajeista selvimmin osa vallankäyttöjärjestelmiä, mutta tämän 'taiteen' lajin kieroutta ilmentää hyvin, että se pyrkii esiintymään ikään kuin arvovapaana. 
 
Pahinta musiikkia on ns. klassinen musiikki, jonka tekijät ajetaan vallankäyttöjärjestämien läpi erittäin tarkasti ennen kuin he pääsevät edes yrittämään ensimmäistäkään musiikillista tekoaan. Niin klassisen musiikin tekijät kuin kuulijat koulutetaan ankarasti 'ymmärtämään' musiikkia, mutta tietääkseni heitä ei opeteta ymmärtämään, että tämä on nyt sitten yhteiskunnan ylimpien kerrosten vallanpönlittämistavaraa. 
 
Veikkaan, etteivät edes vielä Sibiksen opiskelijatkaan käsitä, että he ovat kouluttautumassa ylimmän vallanpitäjäkunnan palvelukseen ja antautumassa näiden yksinoikeudella myöntämään valtansa pönkittämistehtävään. Sitä vastoin jokainen minkä tahansa muun taidemuodon opiskelija kyllä tietää, että tässä on nyt kyse vallankäytöstä ja pitää olla tarkkana, millaista maailmankuvaa alkaa omalla työllään levittää ja kenen etuja ajaa.
 
Siedän jotenkin joitain jazzin lajeja. Jazz on syntynyt suurin piirtein samoihin aikoihin kuin modernistinen kuvataide. Modernismi oli ensimmäistä porvaristaidetta, ts. taiteen ostajat eivät olleet ylimpiä vallan käyttäjiä kuten kirkko tai maalliset ruhtinaat. Modernismin kuvataide ja tieto siitä levitettiinkin ensimmäistä kertaa kaupallisien kanavien eli gallerioiden ja upouusien aikakauslehtien välityksellä. 
 
Avantgarde on aina kotoisin alemmasta keskiluokasta. Siellä osataan tehdä töitä kurinalaisesti päämäärien saavuttamiseksi, mutta ei tarvitse pelätä, että putoaa korkealta, jos epäonnistuu. Siispä alemmasta keskiluokasta käsin on mahdollista tehdä taiteessa uhkarohkeiltakin vaikuttavia yrityksiä.
 
Keskiluokka sinällään on se, joka meikäläisen yhteiskunnan pystyssä pitää. Ilman ylimpiä vallanpitäjä kuten vaikkapa arkkipiispoja tai suuryritysten johtajia tullaan hyvin toimeen, mutta ilman lähikauppiasta tai jätekuljetusalan yrittäjää ei tulla. Luokanopettaja on yhteiskunnan toiminnan kannalta hirvittävän paljon tärkeämpi henkilö kuin yliopiston rehtori.
 
Jazz, soul yms on ollut aikanaan avantgardemusiikkia, ehkä on osaltaan edelleenkin, mutta se on levinnyt avantgardistisimmista keskiluokan ryhmistä pikkuporvarillisiinkin. Ja eilen kuulemamme musiikki oli tällaista pikkuporvarijatsia. Edellä esitettyyn suhteutettuna termi pikkuporvarijatsi ei siis ole kriittinen, ainakaan negatiivisessa mielessä, sillä kuten sanottua, pikkuporvarit tämän yhteiskunnan pystyssä pitävät.
 
Mutta pikkuporvarillisuudessa on mahdollista lipsahtaa hiukkasen syrjäpoluille. Kun alkujaan avantgardistinen taidemuoto on yleistynyt ja saavuttanut laajan hyväksynnä, ts. lakannut olemasta avantgardea, se alkaa joko kohota ylempiin yhteiskuntaluokkiin tai vajota populismin suohon. Saattaa olla, että eilen tultiin lähelle jälkimmäistä, varsinkin, kun lopussa yleisöä kehotettiin oikein seisomaan nousemaan ja laulamaan Maamme-laulu jazzahtavalla säestyksellä. Lauloin kyllä, mutta minua epäilytti jo savolaisuuttani, ja siksikin, että olen toistaiseksi osallistunut kaikkiin Savon skeptikoiden kokouksiinkin.
 
Maamme-laulu paikallisen kahvilan tiloissa jazzsäestyksellä täällä rajan pinnassa, jossa joka ikkunasta näkyy Venäjä...
 
Meidän ikkunasta näkyy myös jäiden lähtö. Se on aina suurempi spektaakkeli kuin mikään konsertti tai muu ihmisen järjestämä tilaisuus, eikä ihmisen ole mahdollista manipuloida sitä ainakaan lyhyellä aikavälillä.
 
Yksi hyvä syy käydä täällä Uukuniemellä on juuri tämä. Ihmisen suuruudenhulluus on jalointa, mitä elämä on tuottanut, mutta välillä ihminen tulee sitten ampuneensa vähän ohi. Joskus hän ampuu suuruudenhulluudessaan jopa paljon ohi. Mutta aika usein hän osuu ytimeen, ja sen seurauksna me annamme itsellemme anteeksi kaiken sen, missä olemme ampuneet ohi. Sillä kaiken takana kuitenkin soi ylimpään jäidenlähdön hiljainen helinä, sikäläinen kun onnistuu sen lokkien kirkunalta kuulemaan. Sitä kannattaa aina yrittää, jäiden lähdön kuulemista lokkien kirkunalta. Sillä sitten jaksaa taas kokeilla, josko sittenkin osuisi vielä ytimeen. (pääsiäinen 2014)