Pakkasia

Loppiainen Kuopiossa vai vedettä Suonenjoella, siinä pulma.

Täällä sitä ollaan taas nauttimassa maaseudun rauhasta Suonenjoella. Maaseudun rauhaan kuuluu, että viime yönä käytyäni puoli kolmen tienossa pissillä, huomasin, että pumppu vesiklosetin vetämisen jälkeen jäi huutamaan. Se merkitsee sitä, etä pumppu ei saa vettä, ja se puolestaan sitä, että putket ovat jäässä.

Loistavaa. Kaivosta tulevassa vesiputkessa on lämmityslanka sisällä, mutta pakkanen kiristyi illalla ja yöllä aika nopeasti, vaikka ei olekaan minun mielestäni hirmuinen, koskapa on alle -20°C.

Vakavampaa minusta on kuitenkin se, että keskuslämmityksen eilen kuuden aikaan illalla päälle laitetuani makuuhuonetta ja vessaa lukuunottamatta kaikki patterit lorisevat äänekkäästi eivätkä ole tähänkään mennessä eli seuravana päivän yhden jälkeen lämmenneet. Laitteistosta kuuluu outo ulina. Soitin isännälle. Hän myönsi, että laite käy silloin täysillä ja ylikin, mutta hän ei ole sitä mieltä, että se parka yrittää hullun lailla lämmittää vettä, jota pattereissa ei jostain syystä ole. Olen laittanut sen pienemmälle, mikä merkitsee, että se ei nyt läämmitä edes makuuhuoneen patteria. Ja joka kerta, kun se käynnistyy termostaatin takia, se vinkuu, raukka… Olen varma, että se kuolee. Enkä tosiaankaan tiedä, mitkä silloin ovat seuraukset. Mutta pakkohan sen on tuolla tavalla hajota.

En voi myöskään katkaista sitä, sillä se vähä vesi, mikä pattereissa on, voi jäätyä ja sulaessaan sitten laajeta ja hajottaa patterit.

Eli suo siellä, vetelä täällä.

Isäntä käski minun tulla pois täältä, ja itse hän sanoi jättävänsä tulematta tänne loppiaisen viettoon, jos vettä ei tule. Ja sitähän ei tule.

On suuri mysteeri, miten aina onkin niin, että kun täällä purkautuu ilmoille joku katastrofi, olen täällä ypösen yksin.

Ja sitten vielä katkesi halvasta pöytälampusta kiinnitystappi. Muovinen. Sen oli selvästi suunnitellut joku aktiivinen sosiaalinen ekstrovertti.

Ikävä kyllä on kuitenkin niin, että saan täällä paljon enemmän aikaan kuin kaupungissa. Täällä ei tule lähdettyä piipahtamaan kauppaan tai kirjastoon tai muuta sellaista.

Jo toissailtana pingotin uuden kankaan. Isäntä haluaa maalauksen aihesta koivukivi. Se on ihan vissi iso kivi jossain lähijärvessä, ja sen päällä on ikiajat kasvanut kitulias koivu. Jouduin käyttämään jo kierrätyskangasta, jonka pingottaminen oli aika takkuista, mutta kun vetäisin kaksi kerrosta gessoa, se pingottui ihan napakaksi. Ainakin näillä näkymin, kun siihen on maalattu vasta ohut luonnoskerros kuvaa.

Olen kaivanut esille myös pari vanhaa kesken jäänyttä maalausta. Esimerkiksi sen, josta piti tulla rublevilainen enkeli, mutta jonka veljeni tapaus muutti aivan toisennäköiseksi, kun seurasin hänen kärsimystään. En ole jatkanut sitä hänen kuolemansa jälkeen. Ja sitten on uukuniemeläinen valtavan kokoinen laho, mutta silti joltain reunaltaan aina viheriöivä tuomi.

 

Ja maalaaminen nyt on joka tapauksesa hommaa, jota kaupungissa ei voi tehdä.

Toiseksi olen aloittanut infografiikan teon liittyen Uukuniemen hylättyyn ortodoksikylään. Sitä voi tietenkin tehdä missä tahansa. Varsinkin nyt, kun se on vasta vaiheessa, jossa sitä tehdään "ruutupaperilla ja B-luokan lyijykynällä".

Käyn kuitenkin laittamassa auton liekaan. Varmuuden vuoksi, jos vaikka joudun lämmityskattilan räjähdyksen takia lähtemään täältä.

Voi tätä elämätä.

Mutta selvisin äidin kuoleman ensimmäisestä vuosipäivästä aika hyvin. Sehän oli 2.1. Ennen joulua pari äidin ystävää oli soitellut minulle. He muistelivat äitiä lämmöllä ja kiitollisuudella. Kumpikin mainitsi asioita, oikein yksittäisiä asioita, joita olivat saaneet äidiltäni ja joita pitivät oman elämänsä parhaina.

Kun uudenvuoden yönä poksautimme isännän kansa shampanjapullon, isäntä totesi, että ehkä tästä vuodesta tulee parempi, vaikka mistäs sen tietää. Tarkalleen niin. Sitä ei kyllä tiedä yhtään mistään. Itse hämmästyn aina aamulla herätessäni, jos maailma on edelleen pystyssä. Mutta toisaalta tuttavapiirissäni hyvin, hyvin monilla oli viime vuosi 2016 aivan hirveä vuosi, joten en ole ollut yksin enkä voi väittää, että vain minua kohtalo silkkaa väärämielisyyttään potkii päähän… (4.1.2017)